Pant­ti­kaup­pa ryös­tet­tiin Lah­des­sa

Lahden keskustassa sijaitsevaan panttilainaamoon tehtiin ryöstö perjantaina puolen päivän aikaan.

Lahden keskustassa sijaitsevaan panttilainaamoon tehtiin ryöstö perjantaina puolen päivän aikaan. Vesijärvenkatu 12:ssa olevaan Uudenmaan Panttikauppaan tuli kaksi miestä, jotka käyttivät ryöstön aikana kyynelkaasua.

Saaliiksi miehet saivat kultaesineitä.

Miehet pakenivat Vuorikatua Rautatienkadun risteykseen ja edelleen Harjukadun suuntaan. Muutamaa minuuttia myöhemmin ajoi Liipolassa Pihtikatu 14:n pihaan kovaa vauhtia Mazda 323-henkilöauto, jonka rekisterinumero on XGM-308.

Auto oli anastettu edellisenä yönä Liipolasta, ja poliisi epäilee sen liittyvän ryöstöön. Autosta nousi kaksi miestä, jotka menivät metsikköön ostoskeskuksen suuntaan. Autoa kuljettanut mies siirtyi viininpunaiseen henkilöautoon, jossa oli takaspoileri ja mahdollisesti tummennettu takalasi.

Molemmat ryöstäjät ovat noin 20–25-vuotiaita. Toisen pituus on noin 170–174 senttiä. Pyöreäkasvoisella ja tukevalla miehellä oli päällään sähkönsininen, ilmeisesti yksivärinen takki. Toinen ryöstäjistä oli pukeutunut mustaan toppatakkiin.

Hän on noin 175–180 senttiä pitkä, tumma ja hoikka. Lahden poliisi pyytää teosta tai tekijöistä jotain tietäviä ottamaan yhteyttä numeroihin 03-8584201 tai 858 3205.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä