Pank­ki­ryös­tös­tä ei ole tullut ylei­sö­vih­jei­tä

Oulun Kaukovainiolla torstaina pankin ryöstänyt mies oli perjantaina iltapäivällä edelleen kateissa.

Oulun Kaukovainiolla torstaina pankin ryöstänyt mies oli perjantaina iltapäivällä edelleen kateissa. "Ryöstäjän kulkupeli on myös hukassa", kertoo tutkinnanjohtaja rikoskomisario Arto Karnaranta.

Poliisi ei ole saanut yleisövihjeitä tapauksesta. "Havainnot ovat enemmän kuin tervetulleita", sanoo Karnaranta.

Tällä hetkellä poliisi tutkii valvontakameran filmiä ja pyrkii tätä kautta saamaan selvyyttä asioihin.

Ryöstö tehtiin torstaina iltapäivällä ostoskeskuksen kyljessä olevaan paikallisosuuspankkiin. Ryöstäjä toimi yksin. Hän oli aseistautunut lyömäaseella. Uhkaavalla käytöksellään hän sai rahaa haltuunsa noin 100 000 markkaa.

Pankkitoimihenkilöt eivät vahingoittuneet tilanteessa. Pankissa ei ollut tapahtumahetkellä asiakkaita.

Ryöstäjä pakeni paikalta skootterimallisella mopolla tai kevytmoottoripyörällä Ampuhaukantien suuntaan. Ryöstäjä on nuorehko ja rakenteeltaan hintelä. Hänellä oli yllään tumma puseromallinen takki, jonka olkapäissä oli vaaleita raitoja.

Ilmoita asiavirheestä