Poliittisen taustan omaavan on sopeuduttava keskuspankkirooliin, johon politikointi ei sovi.
Eduskunnan pankkivaltuusto päätyi esittämään EU-komissaari Erkki Liikasta Suomen Pankin pääjohtajaksi. Esitys oli odotettu ja varmasti myös ennalta hyvin pohjustettu. Niinpä puheenjohtaja Olavi Ala-Nissilä vaikutti hieman yllättyneeltä, kun pankkivaltuusto joutui äänestämään.
Tähän asti ripeästi edennyt nimitysprosessi on kunniaksi pankkivaltuustolle. Kaksi edellistä johtajanimitystä olivatkin karusellia, johon ei yksinkertaisesti ollut varaa sortua enää pääjohtajan valinnassa jo yksin keskuspankin kansainvälisen maineen kannalta. Tähän viittasi pääministeri Matti Vanhanen torstain Kalevassa.
Luvut 7-2 ovat niin selkeät, että lopullinen nimittäjä, tasavallan presidentti Tarja Halonen tai hänelle esityksen tekevä valtioneuvosto tuskin valittavan nimeä muuksi muuttavat. Ei sittenkään, vaikka presidentti oli toivonut pankkivaltuustolta yksimielistä ratkaisua.
Liikasen kilpailevaksi ehdokkaaksi noussut Ecofinin pääjohtaja Sixten Korkman täyttäisi myös pääjohtajan mitat. Hänen kannalleen asettuneet, oppositiopuolueita pankkivaltuustossa edustavat Janina Andersson ja Ben Zyskowicz voivat esittää näkemykselleen vankkoja perusteita.
Kummallakin pankkivaltuustossa ääniä saaneella on vankkaa kokemusta johtamisesta, päätöksenteosta, keskuspankkiosaamisesta ja kansainvälisestä vaikuttamisesta. Molemmilla on myös sidosryhmätaitoja. Ala-Nissiläkin myönsi, että Korkmanilla on keskuspankkiosaamisesta enemmän näyttöä kuin Liikasella. Muissa asioissa vaaka kallistui Liikasen eduksi.
Pankkivaltuustolla oli mistä valita. Vaikka joukossa oli jälleen pelkkää julkisuutta tavoitelleitakin, kärkikaarti oli osaavaa. Pääjohtajan kelpoisuusehdot täyttäviksi arvioitiin seitsemän hakijaa, joista kolme oli pankin sisältä. Heihin kuului vt. pääjohtaja Matti Louekoski. Tällaisessa tilanteessa ulkopuolelta tuleva pääjohtaja voi saada johdon käsiinsä sujuvammin kuin joku pankin sisältä tuleva.
Yhteensä 14 vuotta Brysselissä suurlähettiläänä ja komissaarina toiminut Liikanen on irtaantunut sinä aikana melko perusteellisesti kotimaisesta päivänpolitiikasta. Vaikka Liikasella onkin SDP:n jäsenkirja, tulevaa nimitysesitystä ei voi pitää puhtaasti puoluepoliittisena. Kun Sauli Niinistö ei hakenut, kokoomuksella saati muilla puolueilla ei ollut heittää mukaan Liikasen tai Korkmanin mittaisia ehdokkaita.
Kun ja jos Liikanen nimitetään, hänen on syytä pysyä etäällä sisäpolitiikasta. Poliittinen päsmäröinti ei euromaailmassa yksinkertaisesti sovi keskuspankkilaiselle, kaikista vähiten pääjohtajalle. Liikasen hakeutuminen keskuspankkiin tarkoittaa kutakuinkin varmasti, ettei hän ole enää kiinnostunut SDP:n puheenjohtajuudesta.
Suomen Pankin pääjohtajan kuuluu osallistua politiikan tekoon vain käymällä rahapoliittista keskustelua. Hänen ykköstehtävänsä on osallistua päätöksentekoon EKP:n neuvostossa. Myös presidentti Halonen on omilla aiemmilla ratkaisuillaan osoittanut selvästi, että hän haluaa keskuspankkiin alan ammattilaisia eikä aktiivipolitiikasta ulos pyrkiviä. Onnistuakseen Liikasen on sopeuduttava tähän asiaintilaan.
Nimitysasiassa hyvin sujunut punamultayhteistyö ei toivottavasti tarkoita, että seuraavaksi aloitettaisiin keskustelu keskuspankin johtokunnan koosta. Tätä keskustelua on käyty riittämiin jo aiemmin. Laajennustarvetta on perusteltu vaikeuksilla saada neljän jäsenen johtokuntaa päätösvaltaiseksi. Kokemus on osoittanut, että järjestelmä toimii nykyiselläänkin.