Ajatus verotuksen rajusta kiristyksestä on hätiköity. Toimen seuraukset olisivat kaikkea muuta kuin ongelmattomia. On myös mahdollista, että talouden käänne parempaan on voimakkaampi kuin ennusteissa nyt arvioidaan.
Suomen Pankki esitteli viime viikolla synkkiä näkemyksiä Suomen kansantaloudesta ja etenkin julkisen talouden tilasta. Sen pelastus edellyttää keskuspankin mielestä verotuksen rajua kiristystä tai menojen jyrkkää leikkausta taikka molempia näistä. Veroasteen nostopaineen Suomen Pankki arvioi jopa yli viideksi prosenttiyksiköksi.
Toissapäivänä näkemyksensä esitteli valtiovarainministeriö. Kiinnostava ero Suomen Pankin arvioihin oli se, että ministeriö ennakoi talouden kääntyvän kasvuun ensi vuonna, kun keskuspankki piti vuoden 2010 arvionsa vielä miinusmerkkisenä. Lääkkeet valtiontalouden tasapainottamiseksi olivat kummallakin lähes samat: korkeampia veroja ja menojen supistuksia. Veroista valtiovarainministeri Jyrki Katainen nostaisi mieluummin arvonlisäveroja. Tarkkoja lukuja ei esitetty.
Kataisen mukaan julkisen talouden kannalta tärkeintä olisi saada työurat nykyistä pitemmiksi. Keino olisikin pureva. Valitettavasti kehitys tosielämässä kulkee nyt toiseen suuntaan. Yrityksistä työnnetään eläkkeelle työkykyistä, hädin tuskin kuusikymppistä väkeä.
Selvältä näyttää se, ettei menojen leikkauksia ja verotuksen jonkinasteista kiristämistä voida välttää. Valtiolla nuo toimet ovat edessä viimeistään vuonna 2012. Kunnissa operointi on jo alkanut. Nimenomaan veronkorotuspuheita vaivaa kuitenkin sekä valtakunnan että kuntien tasolla tällä hetkellä yksioikoisuus ja lyhytnäköisyys. Ikään kuin olisi verokahva, jota riittävän voimakkaasti kiskaisemalla julkisen kassan vaje saataisiin nopeasti ja yksinkertaisesti täytetyksi ja asiat muutenkin kuntoon.
Näin talous ei toimi. Julkisen talouden tukemiseksi imettävä rahavirta on jostakin muualta pois, esimerkiksi työpaikkoja luovasta kulutuksesta. Jos kulutus hiipuu, se näkyy sekä valtion että kuntien kassoissa. Tätä kielteisten seurausten kierrettä ei pidä työntää liikkeelle.
Jos ja kun veroja korotetaan, päätökset pitäisi suunnata niin, että vaikutukset työllisyyteen olisivat mahdollisimman pienet. Palkkaverotuksen rajun kiristyksen sijasta koko kansantalouden kannalta parempiin tuloksiin päästäisiin välillisen verotuksen lievällä kiristyksellä.
Hätäratkaisuja ei kannata suunnitella siksikään, että Suomen valtiontalouden tila on edelleen monilla mittareilla vahva. Vaikka esimerkiksi valtion velka ensi vuoden lopussa nouseekin arviolta 43 prosenttiin bruttokansantuotteesta, eurooppalaisittain lukema on edelleen hyvä. Ei tätä tilannetta tietenkään ehdoin tahdoin turmella pidä, muttei liioin ylireagointiin pidä lähteä.
Arvioissa talouden tilasta ja tulevasta kehityksestä näkyy suomalaiselle keskustelulle tyypillinen heilahtelu äärilaidalta toiselle. Kun menee riittävän kauan hyvin, syntyy yhteinen näkemys, että näin jatkuu hamaan tulevaisuuteen. Kun sitten iskeekin talouden käänne ja alkaa alamäki, heilahdetaan näkemyksissä toiseen laitaan, eikä valoa nähdä missään.
On kuitenkin täysin mahdollista, että talousennustajat osaavat nyt arvioida nousun voimakkuuden yhtä kehnosti kuin tapahtui laskun lähestyessä. Näin käy käytännössä aina käänteen tullessa.
Tästäkin syystä puheet massiivista verojen kiristyksistä ovat hätäisiä, ja jos ne tarkoitettu päätöksentekijöiden neuvoksi, jopa vahingollisia.