Yhdysvaltain viime presidentinvaalit vakuuttavasti voittanut George W. Bush on tuhlannut poliittisen pääomansa nopeasti, alle kahdessa vuodessa. Valkoisen talon kasvojen jatkuva uudelleenjärjestely kertoo, että hallinto yrittää vielä jollakin konstilla välttyä täydeltä sekasorrolta.
Ajankohta on viimeinen mahdollinen. Supervallassa pidetään marraskuussa kongressin välivaalit, joissa Bushin republikaanipuoluetta uhkaa tappio. Jos ja kun demokraatit voittavat välivaalit, Bush on loppukautensa virkaheitto presidentti.
Bushin vapaaseen pudotukseen on kaksi toisiinsa liittyvää syytä. Irakin sodasta on kasvanut Yhdysvalloille todellinen kiviriippa. Kotirintama on kääntynyt entistä enemmän sotaa vastaan. Sotaan liittyen Bushin hallinnon useat edustajat, jopa Bush itse, ovat joutuneet myös juridiseen vaaravyöhykkeeseen. Irak-sotkun oikeudellisen haaran loppua ei ole vielä edes nähty.
Uudelleenjärjestelyissä merkittävintä on se, että presidentin kahteen vaalivoittoon vienyt kampanjaguru Karl Rove siirrettiin uusiin tehtäviin, syrjään julkisuuden päänäyttämöltä. Hänellä on vaikea tehtävä kääntää republikaanien häämöttävä kongressivaalitappio säälliseksi tulokseksi. Jos Rove jää kiinni Irak-vyyhden sekasotkuihin, hän olisi uuden toimenkuvansa myötä jo kauempana presidentistä. Roven rooli keskustiedustelupalvelu CIA:n agentin nimen julkitulossa on yhä selvitettävänä.
Bush järjestää kiireen vilkkaa hallintonsa kasvoja uuteen uskoon, mutta se ei merkitse, että hän muuttaisi politiikkaansa. Presidentti on suo siellä, vetelä täällä -tilanteessa; jos hän tekisi äkkikäännöksen esimerkiksi Irak-politiikassaan, hän samalla myöntäisi epäonnistumisensa.
Bushin ainoa vaihtoehto on jatkaa härkäpäisesti nykylinjalla ja toivoa ihmettä eli Irakin rauhoittumista. Samaan aikaan hallinto on kuitenkin koventanut kieltään Iranista, presidentti Mahmud Ahmadinejadin suosiollisella myötävaikutuksella. Uusi konflikti voisi kääntää Bushin kannatuksen hetkeksi nousuun, mutta pidemmällä aikavälillä kaksi yhtäaikaista sotaa ei ole lupaava tulevaisuudennäkymä.
Samalla kun Bush uusii hallintoaan, hän ei ole lotkauttanut korvaansakaan evp-kenraalien vaatimukselle, että Irakin sodan pääarkkitehdin, puolustusministeri Donald Rumsfeldin tulisi erota. Kovakorvaisuus ei ole sinänsä ihme, sillä jos Rumsfeld lähtisi, Bush heiluttaisi samalla antautumislippua. Näillä näkymin Bush menee kyllä historiaan, mutta aivan eri tavalla kuin hän haluaisi.
paakirjoitus@kaleva.fi