Urheiluelämässsä puhutaan joukkueista, jotka painavat paniikkinappulaa, kun pelikuviot ovat pahasti sekaisin, eikä voittoja irtoa.
Se on kuvitteellinen nappula; näkymätön nippeli.
Paniikkinappula on kuitenkin oikeasti olemassa. Se löytyy ihmisen sisältä. Sitä painavat ne, joilla on paniikkihäiriö. Kyseessä on vakava sairaus, joka rajoittaa elämää suunnattomasti ja tekee arjesta selviytymistaistelun.
"Useille sairastuneille kaupassa, pankissa, postissa ja virastoissa käynti on hankalaa - puhumattakaan hammaslääkärissä tai lääkärissä käynnistä. Monet paniikkihäiriöiset käyvät tutussa ruokakaupassa, tekevät tutun ostoskierroksen ja mahdollisimman nopeasti. Psyyke ei kestä etsimistä ja hakemista", kuvaa sosiaaliohjaaja Minna Mäyrä oulaistelaisesta Pohjanmaan Kuusistokoti ry:stä.
Kymmenpaikkainen Kuusistokoti hoitaa muun muassa mielenterveyden häiriöistä ja päihdeongelmista kärsiviä ihmisiä. Koti sijaitsee keskellä kaunista pohjoispohjalaista maaseutua, Oulaisten Mäyränperällä.
Kaukana kaikesta pahasta - vaikkapa Alkosta.
"Moniongelmaisilla paniikkihäiriö voi olla yksi taudinkuva ja alkoholi voi olla itsehoitomuotona. Ilman alkoholia ei uskalleta lähteä ihmisten ilmoille. Siitä lähtee helposti kierre syvenemään", Kuusistokodin toiminnanjohtaja Jani Honkimaa tietää.
Tauti voi lamaannuttaa ihmisen täysin.
"Eräs asiakas ei tullessaan tänne uskaltanut tulla huoneestaan ulos, vaan hoitajan piti hakea hänet. Nyt hän elää yksin normaalia elämää ja voi hyvin", Mäyrä iloitsee.
Paniikkihäiriöstä voi parantua, mutta toisaalta jotkut joutuvat käyttämään lääkkeitä koko elämänsä. Lääkehoidon lisäksi potilaalle voidaan antaa psykoterapiaa. Näiden hoitomuotojen yhdistelmiä vaihdellaan potilaskohtaisesti.
"Lääkehoito on hyvä asia, vaikka paljon puhutaan siitä, että lääkkeitä määrätään nykyään niin herkästi. Jos ihminen tarvitsee jotain kemikaalia päästäkseen paniikkihäiriöstä tai masennuksesta, niin miksi sitä ei annettaisi", Honkimaa kysyy.
Kuusistokodin potilaat ovat talossa vapaaehtoisesti. He ovat siellä siksi, etteivät pysty asumaan kotonaan. Hoito voi olla lyhyt jakso tai kestää useita vuosia. Hoitohenkilökunnan tehtävä on saattaa potilas pienin askelin kohti tervettä elämää.
"Kaikki tapahtuu asiakkaan ehdoilla. Paniikkihäiriöistä autetaan arjessa, kannustetaan, kannatellaan ja siedätetään. Luodaan asiakkaalle turvallinen ympäristö ja annetaan aluksi enemmän tukea, jota sitten vähennetään, kun tilanne paranee. Parempi itseluottamus ja tietoisuus oireiden vaarattomuudesta auttavat kohtaamaan pelottavia tilanteita paremmin", Minna Mäyrä uskoo.
Toiminnanjohtaja Honkimaa näkee, että paniikkihäiriöpotilaiden määrä on lisääntynyt Kuusistokodissa. Nykyään ihmisillä on enemmän kaksoisdiagnooseja, joista toinen voi olla juuri paniikkihäiriö.
"Kun asioista puhutaan julkisesti enemmän, kynnys hakeutua hoitoon on madaltunut. Samoin se, että julkkikset ovat puhuneet mielenterveydenongelmistaan - kuten vaikka Ville Valo. Siitä huolimatta mielisairaudet ovat hankalia; kun ihmisellä on käsi poikki tai saat haavan, toipumisen ennustettavuus on tiedossa. Näin ei mielisairauksien kohdalla ole."
Honkimaan ja Mäyrän mielestä on tärkeää, että paniikkihäiriöisenkin kohdalla hoito viedään loppuun asti, eikä jätetä ihmistä tyhjän päälle.
"Kun suunnittelemme kotiuttamista, otamme asiat varman päälle. Hoidamme tilanteen kuntoon kotipaikkakunnan tukiverkostoa ja muuttoa myöten. Tuemme elämän hyviä juttuja."
"Ei niin, että hoidon päätteeksi laittaisimme asiakkaan taksiin ja sanoisimme näkemiin."
