Oulun kaupunginhallitus saa huomenna tiedokseen viime vuoden tilinpäätöksen, jossa on ylijäämää peräti 48,3 miljoonaa euroa. Summa on hirmuinen; sillähän saisi pari kallioparkkia, rakentaisi kahdeksan jalkapallohallia - tai palkkaisi 2 400 vanhustyöntekijää, järjestäisi 24 000 vanhukselle vuodeksi ateriat kotiin tai ostaisi 1 600 palvelukotipaikkaa!
On tietenkin mukavaa, kun kaupungin kassaan virtaa rahaa eikä päinvastoin. Tuntuu vain kovin kummalta, että samaan aikaan etsitään paniikissa säästöjä. Sosiaali- ja terveystoimen tämän vuoden menojen ylityshän olisi vain viidesosa siitä, mikä koko kaupungilta jäi viime vuonna käyttämättä, noin kahdeksan miljoonaa euroa.
Kunnan tehtävä ei ole tuottaa voittoa, vaan järjestää asukkailleen sitä, mitä he tarvitsevat. Jos leikkaukset pannaan toimeen, vaikutukset sattuvat todella kipeästi sinne, missä asiat muutenkin ovat kaikkein heikoimmin.
Asian jotenkin ymmärtäisi, jos kaupungin kirstussa pohja paistaisi ja kuristukseen ajaisi kertakaikkinen pakko. Nyt sosiaali- ja terveystoimen ahdingon syynä on se, ettei palveluihin alunperinkään budjetoida tarpeeksi. Jo toistakymmentä vuotta soten menoja on jouduttu paikkaamaan lisätalousarvioilla. Ylitykset ovat olleet useita prosentteja ja siirtyneet aina uudestaan tulevan vuoden ongelmaksi.
Nyt tilanne on siinä mielessä uusi, että ensimmäistä kertaa jo alkuvuodesta esitetään palvelujen leikkausta.
Tilastot osoittavat toki senkin, että sosiaali- ja terveystoimen oman toiminnan osuus on viime vuosina kasvanut. Mitä se tarkoittaa? Kuinka paljon eurot kertyvät todella palveluista ja kuinka paljon mukana on tilavuokria, kiinteistökustannuksia tai erilaisia kehittämishankkeita, jotka eivät välttämättä näy palvelujen tuotannossa mitenkään.
Oulun valtuustoryhmät asettivat viikko sitten "kuuden koplan" tai "topparoikan" selvittämään - niin, mitä? Alunperin se oli itsekin hieman ymmyrkäisenä tehtävänsä kanssa. Virkamiesjohto on asiaa viikon varrella täsmentänyt: työryhmän on tasapainotettava sosiaali- ja terveystoimen talousarvio sen materiaalin pohjalta, joka on ollut esillä lautakunnan kokouksissa.
Se tarkoittaa talousarvion 5,9 prosentin kasvun leikkaamista neljän prosentin tasolle. Lisäksi pitää tutkia, voidaanko säästölistan esityksiä hyväksyä.
Siinäpä pikku tehtävä. Etukäteen voisi ennustaa tehtävää mahdottomaksi: miten löytää kolmessa viikossa ratkaisu ongelmaan, kun sitä ei ole keksitty vuosikymmenessäkään. Kunhan homma ei menisi huutoäänestykseksi.
Tilaajatuottajamalli kaunistaa lukuja vasta monen vuoden päästä. Toivottavasti välivaihe osataan ja halutaan hoitaa ilman rumaa äkkijarrutusta, josta voi jäädä todella pahat jäljet.