Jokainen suuri historiallinen tapahtuma on alkanut haaveesta ja päätynyt todellisuuteen. Noin luonnehtii Suomessa 1930 ilmestynyt Euroopan yhdistymisliikkeen ohjelmateos Paneurooppa tavoitettaan, yhdistynyttä Eurooppaa.
"Tämän kirjan tarkoituksena on herättää suuri valtiollinen liike, joka uinuvana piilee kaikissa Euroopan kansoissa." Kirjan takana oli kreivi Richard Coudenhove-Kalergi (1984-1972), jolle lopulta lankesi Mooseksen rooli Euroopan saattamisessa yhteen.
Ajatus yhdistyneestä mantereesta vaikutti pateettisen yksinäiseltä alkavalla synkeällä 30-luvulla. Liikkeen perustaja Coudenhove-Kalergi tunnettiin touhuniekkana kosmopoliittina, joka oli pyörittänyt ideaansa ympäri maanosaa kohta kymmenen vuotta saamatta aikaan konkreettista.
Kansallissosialistien valtaantulo Saksassa näytti vetävän maton liikkeen päätavoitteelta, Ranskan ja Saksan sovinnolta. Hitlerin kakkosmies Hermann Göring oli irvaillut 1932 ruotsalaisessa lehtihaastattelussa kannattavansa paneurooppaa, "mutta ei Voudenhove-Kalergin paneurooppaa".
Natsit tai neuvostobolshevikit eivät voineet sulattaa yläluokkaista Euroopan yhdistäjää, jonka sanoma oli vallannut ensimmäisestä maailman sodasta vaivoin toipuneen maanosan.
Nimekkäitä rahoittajia
Monet suhtautuivat Coudenhove-Kalergiin vieroksuen. Hän oli kuitenkin teräväpäinen historioitsija, jolla oli poikkeukselliset lahjat suhdetoimintaan. Alle kolmikymppisenä hänellä oli otsaa julkaista Euroopan nuorisolle omistettu Paneurooppa-teos, jossa kehotettiin suorasukaisesti "laskemaan Euroopan Yhdysvaltojen peruskivi".
Kirjan aloittama kannattajavärväys ulottui niin maailmansodan hävinneiden kuin voittajien keskuuteen. Se tavoitti yllättäen nimekkäitä poliitikkoja ja avokätisiä rahoittajia, varsinkin Saksassa.
C-K:n paneurooppa rajoittui vanhaan Eurooppaan ja siihen sidoksissa olleeseen Afrikkaan. Turkki ei ollut mukana. Englantiin kirjoittaja suhtautui varauksin. Hän ehdotti saarimaalle itsenäistä asemaa toimia välittäjänä Euroopan ja Amerikan välillä, "kuulumatta valtiollisesti kumpaankaan".
C-K uskoi Euroopan ja Amerikan muodostavan brittien kanssa atlanttisen liiton, joka saattaisi lopulta taata Japanin ja Venäjän kanssa maailmanrauhan. Lähivuosiksi hän suositteli silti paneurooppalaisen puolustusliiton perustamista neuvostovaaraa vastaan.
Tulenkantajia mukana
Myös Suomeen perustettiin ohjelmateoksen myötä liikkeen alaosasto, joka jäi vesiperäksi. Osaston johtoon tuli ulkoministeri Hjalmar J. Procopén lisäksi muitakin oikeistopoliitikkoja. Helsingin Sanomat suhtautui Eljas Erkon johdolla tapahtumaan nihkeästi, olisiko syynä ollut C-K:n kielteisyys Englantia kohtaan.
Suomessa liike herätti fasisminvastaisten kulttuuripiirien huomion. Tulenkantajista valittiin alaosaston sihteeriksi Jarno Pennanen. Johtokunnassa istuivat myös Olavi Paavolainen ja Erkki Vala.
C-K pakeni natseja Amerikkaan. Hän onnistui muokkaamaan sikäläistä mielipidettä niin, ettei Euroopan yhdistymistä nähty enää uhkana vaan etuna. Lujan liittolaisen C-K sai Englannin johtajasta Winston Churchillista, joka käytti 1946 Zürichissä pitämässään puheessa ilmaisua "Euroopan Yhdysvallat" ja johti 1948 Haagiin kokoontunutta historiallista Euroopan yhdentymiskongressia.
Suomella ei ollut osaa ei arpaa näissä toiminnoissa. Suomi kykeni liittymään Haagissa vireille pantuun ensimmäiseen eurooppalaiseen yhteistyöjärjestöön, Euroopan neuvostoon, vasta 1989.