Torstaina olisi voinut veistää pilkan seinään: pankkikonserni Nordean hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos ei ollut niin oma itsevarma itsensä kuin yleensä, kun hän joutui vastaamaan kysymyksiin Nordean roolista veroparatiisikohussa.
Panaman papereista on puhuttu koko viikko. Iskevä sanapari on kopio vuonna 1971 julki tulleista Pentagonin papereista. Ne osoittivat Yhdysvaltain hallinnon valehdelleen amerikkalaisille supervallan roolista Vietnamin sodassa.
Pentagonin paperit nostattivat metelin Yhdysvalloissa, Panaman paperit ovat nostattaneet sen jo maailmanlaajuisesti.
Joku teki teki erittäin siviilirohkean teon vuotaessaan valtaisan tietomassan saksalaiselle Süddeutsche Zeitung -sanomalehdelle ja sen kautta tiedotusvälineille ympäri maailman.
Panaman paperit ovat viimeisin esimerkki siitä, että onneksi on riippumattomia tiedotusvälineitä, joiden ei tule vaieta vaan tuoda epämiellyttäviäkin asioita julki.
Tietovuotajien eli whistleblowerien osa ei ole kadehdittava. WikiLeaksien päätoimittajalle Julian Assangelle on vaadittu hurjimmissa kannanotoissa jopa kuolemantuomiota, ja Bradley (myöhemmin Chelsea) Manning sai Yhdysvalloissa 35 vuoden tuomion salaisten sotilasdokumenttien vuotamisesta WikiLeaksille. Yhdysvaltain harjoittaman maailmanlaajuisen salakuuntelun paljastanut Edward Snowden pakoilee Venäjällä.
Panaman paperien vuotajaa ei tienne varman päälle juuri kukaan muu kuin vuotaja itse. Watergate-skandaalin vuotaneen syväkurkun eli Mark Fellin henkilöys tuli tietoon vasta yli 30 vuotta myöhemmin.
Vuotoja on sanottu demokratian voiteluaineeksi. Tavanomaisilla vuodoilla julkisuuteen päästetään useimmiten vuotajalleen edullista, mutta silti kutakuinkin totuuspohjaista tietoa.
Panaman paperien kaltaisilla vuodoilla, joissa vuotaja saattaa jopa henkensä vaaraan, on epäitsekäs motiivi saada epäkohdista ja vääryyksistä julki yhteiskunnallisesti merkittävää tietoa.
Asioita vuodetaan julki Suomessakin, ja vuotajia haetaan joskus kissojen ja koirien kanssa. Yleensä vuotajajahdista luovutaan vähin äänin. Parhaimmillaan tietovuodot johtavat hyvään lopputulokseen, koska julkisuuden paine pakottaa puuttumaan esille nousseeseen ongelmaan.
Panaman paperit paljastavat verokikkailusta vasta jäävuoren huipun, jos sitäkään. Kysymys on vain yhdestä, saksalaislähtöisestä Jürgen Mossackista ja panamalaisesta Ramón Fonsecasta nimensä saaneesta asianajotoimistosta.
Miksi vuotajat sitten antavat tietonsa tiedotusvälineille eivätkä viranomaisille, eivät edes vakiintuneissa demokratioissa?
Syyt ovat ymmärrettäviä, mutta viranomaisille häpeäksi. Jos vuodetut tiedot jollakin tavoin kompromettoivat valtiota saati rikkovat muodollisesti sen jotakin lakia, vuotaja on heikoilla. Lievimmillään asia haudattaisiin, pahimmillaan vuotaja saisi rangaistuksen.
Oman henkensä kaupalla epäkohtia paljastavaa tietovuotajaa on vaikea pitää rikollisena, ainakaan moraalittomana. Vuodon oikeutus menee, jos vuoto johtaa ihmishenkien menetykseen.
Suomessa poliitikot ovat kiirehtineet vääntämään Panaman papereista politiikkaa. Sitä seuratessa on syytä muistaa, mitä tapahtui vähän aiemmin.
Alexander Stubbin (kok.) johtama valtiovarainministeriö yritti äsken runtata läpi hallintarekisterilain, joka olisi mahdollistanut suomalaisten pörssiomistustietojen piilottamisen ulkomaille.
Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) oli aiemmin luxemburgilaisen veroparatiisiyhtiön hallituksen jäsen. Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Lenita Toivakka (kok.) järjesti ennen ministerikauttaan perheensä omistuksia belgialaiseen holdingyhtiöön. Nämä ministerit eivät ole kommentoineet.
Myös suomalaisyhtiöt järjestelevät liiketoimiaan niin, että ne joutuvat maksamaan veroja mahdollisimman vähän. Korkein hallinto-oikeus teki 2014 linjauksen, jonka takia Verohallinto ei pääse kiinni niiden verokikkailulta haiskahtavaan siirtohinnoitteluun.
Silti: yhtiön perustaminen veroparatiisiin ei ole laitonta – kunhan siitä saadusta tulosta muistaa kertoa omalle verottajalle.
Selviääkö MOT:ssa maanantaina, onko joku suomalainen unohtanut kertoa verottajalle?
Kolumni