Esitystä palvelujen vapauttamisesta EU:ssa rukataan. Pelot direktiivin seurauksista ovat todennäköisesti liioiteltuja.
Yksi Euroopan unionin perusajatuksista on vapaa liikkuvuus talouden eri aloilla. Palvelut ovat noin 70 prosenttia EU-maiden bruttokansantuotteesta, ja niiden liikkumista ei ole vapautettu. Tästä syntyy selvä ristiriita, joka odottaa ratkaisuaan.
Kuten Brysselissä juuri pidetty EU:n huippukokous näytti, asia ei ole helppo. Tekeillä olevaan uuteen palveludirektiiviin liittyy monia pelkoja, joista osa on todellisia ja osa ilmeisen liioiteltuja. Jälkimmäiseen sarjaan kuulunevat etenkin Ranskassa nostetut kauhukuvat itäeurooppalaisen halvan työvoiman vyörystä. Mutta liioittelua tai ei, nämäkin näkemykset on otettava poliittisena tosiasiana huomioon.
Ranskassajärjestetään toukokuussa kansanäänestys EU:n perustuslaista. Ranskalaisten mielissä samaan soppaan tuntuvat kuuluvan niin palveludirektiivit kuin Turkin EU-jäsenyydet, joista kummastakaan ei pidetä. Pelastaakseen vaarassa olevan kyllä-tuloksen presidentti Jacques Chiracin oli mahdotonta näyttää, että Ranska nielisi palveluiden vapauttamisen sellaisenaan. Kun taustatukea tuli eräiltä muiltakin mailta, Brysselistä jäi käsiin jälleen uusi EU-kompromissi.
Palveludirektiiviä ja sen perustavoitetta palveluiden vapauttamisesta ei vedetä pois, mutta direktiivin sisältöä muutetaan. Siihen lisätään sanakäänteitä, joiden mukaan Euroopan sosiaalista mallia suojellaan.
Lisäykset voivat olla hyväkin olemassa suojamuurina, mutta tosiasia on, ettei Euroopan sosiaalista mallia olisi haluttu murentaa muutenkaan palveludirektiivin kautta. Pikemminkin päin vastoin: tavoite on saada lisätyksi työpaikkoja, ja työpaikkojen lisäys jos mikä tuo lisää sosiaalista turvallisuutta.
Direktiivin uusi muotoilu jäi vielä auki, joten on vielä vaikea sanoa, onko kyseessä vesitys vai varmisteleva muutos. Kiista jäi kesken, ja huippukokous tuskin myöskään paljon laimentaa Ranskan sisäpoliittisia myrskyjä. On kuitenkin keinotekoista hyväksyä työvoiman vapaa liikkuvuus EU:n alueella, mutta ei palveluiden liikkuvuutta.
Ennen Viron EU-jäsenyyttä Suomessa esimerkiksi ay-liike piti meteliä virolaisen työvoiman hyökyaallosta. Sellaista ei ole tullut. Sen sijaan Viron liittyminen unioniin edistää kaikenlaista kanssakäymistä Suomenlahden poikki, ja näin syntyy molempia maita hyödyttävää taloudellista toimeliaisuutta: talousalueet kuroutuvat toisiinsa kiinni. Palveluiden liikkuminen on yksi lisä tähän.
Perämeren kaarella taas tarvitaan kaikki mahdolliset pohjoismaiset ja EU-vapaudet, jotta Suomen ja Ruotsin välille syntyisi pohjoisessa luonteva talousalue. Vielä siinä ei olla läheskään tarpeeksi pitkällä.
On selvää, että ongelmia syntyy, jos palveludirektiivin myötä samoissa tehtävissä aletaan noudattaa eri maiden työehtosopimuksia, etenkin jos niissä on tuntuvia eroja. Mutta ei ole kovin uskottavaa, että EU:n sisälle syntyisi isoja halvan vuokratyövoiman markkinoita. Pikemminkin palveluiden liikkuvuus voi saada aikaan luontevia yhteyksiä sellaisilla talousalueilla, joita valtioiden rajat halkovat. Suomi ja Viro, laajemmin koko Itämeren piiri on tästä hyvä esimerkki. Suomen ja Ruotsin elintaso ei ole kärsinyt, ja Baltian maissa se on kasvanut kohisten.
Eurooppa tarvitsee tekoja, jotka sysäävät sen taloutta ja työllisyyttä vauhtiin. Palveludirektiivi olisi askel tähän suuntaan. Muutoin tavoite tehdä EU:sta maailman johtava talousalue vuoteen 2010 mennessä jää juhlapuheeksi.