Kansanedustaja Tytti Tuppurainen (sd.) kertoo, että SDP:n puheenjohtajan Antti Rinteen Kreikka-kannaotto julkaistiin puolueen verkkosivuilla. Ne kuitenkin lakkasivat toimimasta sunnuntaina palvelunestohyökkäyksen vuoksi. Sivuja ei ole saatu vielä toimimaan.
Tuppurainen vastaa konkaripoliitikko Liisa Jaakonsaaren (sd.) kritiikkiin siitä, ettei SDP:n johto kertonut puolueen Kreikka-linjasta selkeästi.
SDP:n Eurooppatyöryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen toteaa olevansa samoilla linjoilla Jaakonsaaren kanssa puolueen Kreikka-kannasta. Jaakonsaaren mukaan SDP:n linja on euroalueen koossa pitäminen ja Kreikan pysyminen EU:ssa.
– Viime viikonlopun tapahtumat ovat kuitenkin tiukan salassapitovaatimuksen piirissä, Tuppurainen selittää.
Tuppuraisen mukaan SDP on eurooppalaisen yhteistyön puolue, joka vaatii hallitukselta, ettei Suomi ajaudu yksin huutavaksi ääneksi korpeen.
Kreikkalaisille ei kuitenkaan haluta antaa Tuppuraisen mukaan avointa valtakirjaa.
Tuppurainen vaatii hallitusta julkistamaan Suomen tähänastisen toimintalinjan Kreikka-asiassa. Hän paheksui viikonvaihteessa sitä, että suuren valiokunnan jäsenet saivat tietoa euroryhmässä syntyneestä ratkaisusta vasta tiedotusvälineistä.
– On välttämätöntä, että kansalaiset saavat tietää, mitä Suomi tavoitteli päättyneessä huippukokouksessa, Tuppurainen kommentoi.