Viikko sitten maanantaina olin todella tyytyväinen oululaisten puolesta, kun kuulin poliitikkojen päässeen sopimukseen Oulun palvelumalli 2020:sta.
Näinköhän tässä Oulun kaupungin talous oikenee nopealla tahdilla ja palvelut pelaavat tulevaisuudessa loistavasti?
Kaupunginhallituksesta lävähti nelisivuinen teksti, jossa tehtiin keskeiset linjaukset hyvinvointipalveluihin, yhdyskunta- ja ympäristöpalveluihin sekä sivistys- ja kulttuuripalveluihin.
Kaiken lisäksi asetettiin taloudelliset tavoitteet ja muut reunaehdot sille, miten kaupungin ja meidän oululaisten asioita hoidetaan jatkossa.
Listasin ihan lehteen keskeisimmistä keskeisimmät.
Kyllä Oulussa kelpaa asua!
Tiistaiaamuna palvelumallipäätöksen sokerihuurre alkoi sitten rapista.
Työkaverit olivat lukeneet aamulla uutisen. Yhtäkkiä olin yli kymmenen toimittajan kysymyssateessa kaupunginhallituksen päätöksen panttivankina.
”Miten käy meidän Myllyojan neuvolan?”
”En minä tiedä. Ei siinä lueteltu, mitkä terveysasemat muuttuvat hyvinvointikeskuksiksi. Ylikiiminkiin ja Yli-Iihin tulee hyvinvointipisteet, joissa ainakin käy lääkäri.”
”Pistetäänkö se tuo Höyhtyän terveysasema kiinni?”
”No, ei siinä kerrota. Kontinkankaalle ainakin tulee hyvinvointikeskus, kun sen toimintamallia aiotaan arvioida 2015.”
”Ne päätöksetkö tehdään vasta 2015? Eikö pitäisi toimia jo nyt?”
”En osaa sanoa. Ei siinä muuta lue kuin Kontinkangas 2015.”
Kysymysrumba jatkui.
”Siirretäänkö kirjastot asukastuville? Eikö yhtään lopeteta?”
”Ei lopeteta, vaan luvataan, että nykyiset kirjastot säilyvät nykyisillä asuinalueilla. Joitakin tosin saatetaan siirtää asukastuville.”
”Mitkä? Mistä?”
”En tosiaankaan osaa sanoa.”
”Miten se Korvensuoran koulu muka säästää? Paljonko sen rakentaminen maksaa?”
”En osaa sanoa. Sellaiset 15–20 miljoonaa euroa, jos tehdään aikaisempaa ahtaammat tilat.”
”Mitä se tarkoittaa se maininta, että tilaaja-tuottaja -mallista siirrytään elämänkaarimalliin ja sen mukaiseen johtamisjärjestelmään?”
”En tiedä. Muistan kyllä pilapiirroksen, jossa pieni lapsi oli vaipoissa. Siitä se lapsi nousi ylös ja miehistyi kunnes kutistui vaippapöksyiseksi ruttuiseksi äijäksi. Siinä oli sen ihmisen elämänkaari.”
”Muutettaisiinko päiväkoteja hoitokodeiksi?”
”Jaa, olisiko se sitten sitä?”
Tuon tiistaiaamuisen katastrofin jälkeen olen tutkaillut kaupunginhallituksen keskeisiä linjauksia.
Ne ovat levällään tuossa näppäimistön ja näytön välissä.
Surkeaa on, etten osaa vieläkään vastata kysymyksiin. Eivät muuten osaa vastata viranhaltijatkaan eivätkä poliitikot.
Epävarmuus jatkuu.
Elämänkaarimallin valmisteluvastuu on annettu kaupunginhallituksen alaisen kehittämisjaoston tehtäväksi.
Poliitikot siis istuvat vuodeksi pariksi kahvikupposten ja lohileipien ääreen miettimään kokouspalkkioiden turvin, mitä tämä elämänkaari saattaisi merkitä muutakin kuin vauvan ja vaarin vaippoja.
Perinteisesti valmisteluvastuu on kunnallishallinnossa kuulunut viranhaltijoille. Olisin toivonut viranhaltijoilta jämäkämpiä ja selkeämpiä esityksiä palvelumalliksi. Homma saattaisi olla jo oikeasti hanskassa päätettäväksi.
Nyt mennään ajan kanssa.
Kun poliitikot ja viranhaltijat pähkäilevät, rahaa palaa vanhaa vauhtia. Siksi panen toivoni taloudellisiin reunaehtoihin.
Ensi vuonna toimintamenot saavat kasvaa enintään 0,8 prosenttia. Jos talouden reunaehdosta pidetään kiinni, joudutaan jotakin tekemään jo ensi vuonna.
”Siitä se lapsi nousi ylös ja miehistyi, kunnes kutistui vaippapöksyiseksi ruttuiseksi äijäksi.”