Sosiaali- ja terveydenhuollon kaksiportainen uudistus kulkee tiukassa käsikynkässä kuntarakenneuudistuksen kanssa. Ilman toista ei tule toista. Rakenteet nytkähtivät eteenpäin, kun hallituksen sosiaali- ja terveyspoliittinen ministeriryhmä sopi mallista, jossa nykyiset 20 sairaanhoitopiiriä lakkautetaan ja tilalle muodostetaan viiden yliopistosairaalan ympärille koottavat erityisvastuualueet.
Perusterveydenhoidon ja erikoissairaanhoidon päävastuu siirtyy kunnille. Kunnat puolestaan voivat järjestää sairaanhoidon joko itse tai yhdessä muiden kanssa.
Käytännössä hallitus ajaa suurten kuntien varaan muodostuvaa terveydenhuoltoa. Kuntien muodostamien sosiaali- ja terveydenhuoltoalueiden toivotaan olevan poikkeuksia. Muutenhan malli ei poikkeaisi nykyisestä, jossa erilaisia palveluita järjestetään kuntayhtymien avulla.
Kuntayhtymien taakse kätkeytyviä palveluja on moitittu siitä, että päätöksenteko karkaa päättäjien ulottumattomiin.
Huolestuttavaa on, että kuntauudistusta samoin kuin sosiaali- ja terveydenhuoltouudistusta leimaa kova kiire. Kiireellä ei yleensä saada hyvää aikaan varsinkaan, jos valmistelu jää rakenteisiin eikä sisältöihin. Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakennetyöryhmä pyysi lisäaikaa mallien työstämiseen, mutta se ei käynyt ministereille, jotka haluavat viedä kahta suurta uudistusta eteenpäin tällä viikolla.
Rakenteellisissa uudistuksissa sisältö on vielä pitkälti auki. Julkisuudessa on esitetty vasta arvailua, mitä tästä seuraa. Mammuttiosan rahoituksesta nappaava erikoissairaanhoito on tähänkin asti toiminut hyvin, ongelmia on ollut perusterveydenhuollossa. Ei ole tiedossa, miten tasapainon käy jatkossa, kun rahaa ei ole tulossa lisää.
Kaksiportaisen mallin oletetaan automaattisesti tuovan säästöjä. Toisaalta on vaara, että laajat erityisvastuualueet vaativat entistä enemmän koordinointia eli hallintoa. Ei ole liioin näyttöä siitä, että suuri olisi joustavampi kuin pieni.
Onko seurauksena terveyskeskusten välinen kilpavarustelu, jos erikoispalvelut karkaavat kauemmaksi? Miten sosiaali- ja terveydenhuoltouudistus vaikuttaa kuntalaisille annettuun oikeuteen valita lääkäri ja hoitopaikka?
Lausunnot ovat olleet ristiriitaisia. Jos tarkoitus on järkeistää työnjakoa niin, että kaikissa sairaaloissa ei kannata ylläpitää täyden palvelun toimintaa, miten se automaattisesti vahvistaisi lähipalveluita? Kiistaa saadaan aikaan myös siitä, missä menee raja perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välillä, kun lain mukaan terveyskeskuksissakin pitäisi olla erikoislääkäreitä.
Oulun yliopistollisen sairaalan erityisvastuualue kattaa yli puoli Suomea pohjoisessa Norjan rajalta etelässä Etelä-Pohjanmaan, Keski-Suomen ja Pohjois-Savon rajoille asti. Miten näin laajalla alueella varmistetaan kansalaisten tasavertainen kohtelu ja näkyykö se valtionosuuksissa?
Kysymyksiä on paljon, mutta tarjottuja vastauksia vasta vähän.