petri.hakkarainen@kaleva.fi
Eräs lääkäri sanoi taannoin ääneen sen, jonka kaikki syrjäseutujen asukkaat tietävät: "Joka täällä asuu, ottaa tietoisen riskin." Totuuden tokaisija tarkoitti sitä, että kun kaupungissa lääkinnällinen apu on yleensä muutaman kilometrin ja minuuttien päässä, sivukylillä vakavan sairauskohtauksen saaneen noutaa yleensä ruumisauto.
Kuntien talousarviotiedotuksesta tuttu fraasi "talous tiukkenee, mutta palvelut eivät huonone" alkaa olla jo sellaista satua, ettei sitä enää iljetä tuputtaa edes kunnan ilmoituseuroista riippuvaisen ilmaisjakelulehden kirjoittajalle. Kaikkein sisäänlämpiävimmissäkin yhden puolueen kunnissa ovat suomut pudonneet silmiltä: palvelut huononevat - sananmukaisesti kuolettavaa vauhtia.
Nyt on kuitenkin keksitty uusi selitys. Ymmärtämätön kuhmolainenkin vain luulee, että palvelut huononevat, kun korpikaupungin lääkäripäivystys siirtyy yöajaksi yli sadan kilometrin päähän Kajaaniin. Helpotuksen hymy kohoaa väsyneille kasvoille, kun virkamies kärsivällisesti selittää, että tässähän vain parannetaan palvelun laatua. Mitäs tavoitettavuudesta, kun laatu on kohdallaan.
Kaunis tavoite ja jalo periaate on, ettei kansalaisen terveydenhoidon, sosiaalitoimen palveluiden tai koulutuksen saatavuus saa riippua siitä, missä hän asuu. Melkein ajokelvottoman tien päässä asuvan mökin asukas nauraisi moista julistusta, jos kivuiltaan pystyisi. Ei maalla mahdottomia vaadita, mutta älkää nyt sentään lypsävää lehmää tappako. Veroja se maksaa katuvalottomankin kylän asukki.
Joskus saatetaan sivummalla tarvita poliisinkin apua, mutta lähin partio voi olla hyvinkin tunnin matkan päässä, vaikkapa juopunutta kaupungin putkaan kuskaamassa. Odottelu käy pitkäksi, jos yövieras pyrkii sisään kirveen kanssa tai murtomies tyhjentää kauppiaan varastoa. Jälkiselvittely tulee kalliiksi ja pahimmassa tapauksessa odottelu käy hengen päälle.
Kovin paljon vaatimuksia muuttoliikkeen kiihdyttämisestä ei kuule, mutta juuri sitä nykymeno aiheuttaa. "Koko maan asuttuna pitäminen on kaikkien suomalaisten etu" on juhlapuheista tuttua hehkutusta. Fraasiin on helppo yhtyä, mutta kuka antaisi keinot koko maan asuttuna pitämiseen. Nykyisin niitä ei ole ainakaan kunnilla.
On traagista, että tiukkaan talouteen ajautuneen kunnan syöksy saattaa syventyä merkittävästi muutaman vakavasti sairaan kuntalaisen takia. Laskut pitkistä tehohoidoista sotkevat vuosi toisensa jälkeen monen kunnan budjetin. Ylitykset erikoissairaanhoidossa ovat budjettien tutuista tutuinta tekstiä.
Suurelta kuntauudistukselta odotetaan liikaa. Kuntarajojen poisto ei poista perusongelmia. Aiheellisesti kysellään, mistä merkittävät säästöt tulevat, kun siirrytään isompiin yksiköihin. Ongelmia kun on jo monella isollakin.
Jos palvelujen saatavuuden tasapuolisuutta todella halutaan, on kehitettävä uusia, toimivia aluepolitiikan malleja. Asiassa lienee vielä rutkasti tutkittavaa, muutenhan keinot kai jo olisivat käytössä.
Surkeimpia kuntia ei voi jättää selviytymään omillaan. Niiden tilannetta kun vaikeuttaa sekin, että köyhyys ja sairaus asuvat samoilla sijoilla. Sairastavuus on otettava nykyistä oikeudenmukaisemmin huomioon valtionosuuksia jaettaessa. Kansallista yhteisvastuuta on lisättävä.