Maaherra Eino Siuruaisen johdolla laaditussa raportissa on järkeviä ajatuksia siitä, miten peruspalvelut voitaisiin maassa mahdollisimman hyvin turvata. Ehdotuksista on myös otettava vaarin.
Kuva suomalaisesta hyvinvointiyhteiskunnasta tarkentui taas hiukan, kun Oulun lääninhallituksen ja maaherra Eino Siuruaisen laatima valtakunnallinen peruspalvelujen arviointiraportti maanantaina julkistettiin. Selvityksestä voi poimia myönteisenä asiana vaikkapa sen, että perusopetuksen järjestelyt näyttävät olevan varsin hyvässä kunnossa. Kaikkiaankin selvitys kertoo, että Suomi on edelleen turvallinen hyvinvointiyhteiskunta.
Silti esiin nousee myös monia kielteisiä kehityspiirteitä, jotka vaativat kuntien sekä alueellisten ja keskushallinnon viranomaisten toimia. Siksi soisi, että huolella tehty raportti tärkeine huomioineen todella otetaan myös suunnittelun ja päätöksenteon ohjenuoraksi. Näitä asioita on nyt riittävästi selvitetty. On tekojen aika.
Lääninhallitusten selvitysten pohjalta tehtäviä valtakunnallisia arvioita on meillä laadittu ennenkin, mutta Siuruaisen raportti tuntuu nyt valmistuneen erityisen tarpeelliseen ajankohtaan. Ollaan tilanteessa, jossa palvelujen järjestämisen tapoja on pakko uudistaa rohkeasti.
Siuruainen muistuttaa, että muutaman vuoden aikana palvelujen tuotantoedellytykset ovat olennaisesti muuttuneet. Muuttoliikkeen vuoksi monen alueen väestö ikääntyy, mikä lisää palvelutarvetta ja kustannuksia. Näillä alueilla kärsitään myös usein työttömyydestä. Muuttajien tuloalueilla taas on rakennettava saapuvan väen palvelut. Käytännössä palveluiden järjestämisessä ei ole pysytty muutosten vauhdissa.
Siuruaisen raportin viisas näkemys on painottaa seurausten korjaamisen sijasta ennaltaehkäisyä. Tämä koskee esimerkiksi palvelutarpeita, jotka liittyvät rikollisuuteen, lasten pahoinvointiin, huumeisiin, päihteisiin ja syrjäytymiseen.
Raportissa korostetaan, että ongelmien ratkaisemiseksi ei pidä koota uusia vaalijaorganisaatioita vaan nykyiset rakenteet ovat muutettava toteuttamaan ennaltaehkäisevää ajattelua. Tämä onkin realismia pelkästään ajatellen kuntien tiukkaa taloustilannetta. Ajatus on kuitenkin hyvä lausua ääneen, jottei kunnissa tai valtakunnan tasolla sorruttaisi luomaan uusia rakenteita vanhojen päälle.
Lääninhallitusten tekemien osaraporttien pohjalta Siuruainen on pannut merkille yhden erityisen selvän signaalin: palvelujen tuotannon aluekokoa, organisaatioiden rakennetta ja palvelujen sisältöä on pakko ruveta vakavasti uudistamaan. Hänen mukaansa useat palvelut ovat maakuntapohjallakin liian pienialaisia, eli tarvitaan vielä suurempia kokonaisuuksia. Tämä koskee etenkin niitä toimia ja aloja, joissa vaaditaan huippuosaamista ja kalliita investointeja esimerkiksi laitteisiin.
Siuruainen luovutti Oulun lääninhallituksessa koostetun raporttinsa sisäministeriölle. On selvää, että ministeriöissä hänen havaitsemansa ilmiöt ja ongelmat tunnetaan. Kaiken järjen mukaan ministeriöiden pitäisi voida allekirjoittaa helposti monet Siuruaisen esiin nostamat parannusehdotukset. Jollei niillä ole siihen valmiutta, ne eivät ole ajan tasalla. Pahempaa muutosvastarintaa onkin odotettavissa kuntatasolla.
Kun peruspalvelujen tuotannon tapaa on koko maassa tulevina vuosina pakko uudistaa, on hyvä, ettei työ kuulosta vain Helsingin herrojen touhuilulta. Luultavasti muutosvastarinta jää lievemmäksi, kun uudistusajatusten takana on myös maan alueiden ja syrjäseutujenkin olot hyvin tunteman maaherran perusteltu näkemys.