Kiivain lomakausi alkaa Suomessa olla ohitse. Väen pitäisi kaiken järjen mukaan palata töihin levänneenä, akkunsa ladanneena, uusia ajatuksia pursuten. Vaan mitä vielä. Usea meistä huomaa liikkuvansa työmaalla kuin haamu.
Kampaaja ei tahdo saada saksista otetta. Kaupankassa huomaa tuolille asettuessaan unohtaneensa eurojen arvon.
Atk-suunnittelija ei muista koneensa salasanaa kirveelläkään. Sihteeri vastaa puhelimeen eikä hetkeen saa päähänsä pomonsa nimeä.
"Käynnistymisvaikeuksia on monella, se on selvä asia. Työrytmiin palaaminen tuntuu mahdottomalta tehtävältä, samoin kaikki tavoitteellinen työhön liittyvä suunnittelu. Rytmi on seonnut loman aikana", sanoo Oulun aluetyöterveyslaitoksen psykologi Sari Remonen.
Eräs syy rytmin sekoamiseen on kello, jota tikuttajaa ei lomalla juuri tarvitse ajatella. Kellotaulun unohtumisen myötä myös unirytmi muuttuu. Lomalaisella on saavutettu etu nukkua ja herätä silloin kun huvittaa.
"Kun lomalla on elänyt ilman kelloa omaan verkkaiseen tahtiin, hyppääminen tehoyhteiskunnan rattaaksi ei käy ilman oireita."
Kun unirytmi pitää työn vuoksi taas suoristaa täsmälliseksi, iskee jonkin aikaa, päivän pari, kestävä väsymys.
"Vaikka otin ennen maanantaita neljän päivän selvän putken, niin unirytmi oli silti ihan sekaisin."
"Loma-ajan loppupuolella työasiat tulevat mieleen ja työelämä tympäisee. Viimeinen yö työn alkaessa jää huonouniseksi pyörimiseksi."
Jotkut kertovat näkevänsä suoranaisia painajaisia töihin paluusta. Sitä vain ponnahtaa vieterinä sängystä ja karjahtaa kauhusta.
"Olin pätkätyöläiselle harvinaisella lomalla. Töihin paluuta edellisenä yönä näin unta, jossa kollegani irtisanoutui valtavan työpaineen murtamana. Olin hämilläni, mutta koetin nähdä asiassa valoisia puolia: ehkä tilaisuuteni oli tullut. Saisinkohan minä nyt vakipaikan
Työtoverini totesi kuitenkin, etteivät ne ne sinua taida ottaa kuitenkaan! Eli stressiä pukkaa, mutta tämähän oli vain unta."
Remosen mukaan kammon asteen paluu saa, mikäli työpaikalla kaikki ei ole kunnossa.
"Jos esimerkiksi työ ennen lomalle lähtöä on ollut poikkeuksellisen uuvuttavaa ja raskasta, niin sama tuntemus saattaa palata mieleen loman loppuessa. Lomaa edeltänyt aika vaikuttaa ikävällä tavalla, kun työyhteisössä ei kaikki asiat ole kunnossa", hän kertoo.
"Paluu ahistaa, selvästi angsti on kasvanut työvuosien myötä. En tiedä, kytkeytyykö ahdistus juuri kyseiseen työpaikkaan, vaan yleiseen työtahdin kiristymiseen."
Lomasta kuitenkin pääsee yli ja harmaa arki ottaa ihmisen tasaiseen halaukseensa.
Tutut ranneliikkeet, käynnistysnappulat ja kahvimukien sijainnit alkavat löytyä. Muisti palailee pätkittäin.
"Toisaalta on aika karmeaakin, miten nopeasti systeemiin pääsee taas sisälle. Lomalta palattua jo ensimmäisenä iltapäivänä tulee tunne: onko täältä ollut joskus poissa."
Loman loppumista saatetaan jopa pitää hyvänä:
"Jos loma olisi kestänyt vielä muutaman viikon, niin läskiä olisi kertynyt älyttömästi. Neljässä viikossa ehdin lihoa viisi kiloa. Se tekee 1,25 kiloa per viikko. Damn you Hesburger!"
Pehmeätä laskua työelämään kannattaa yrittää sitäkin.
"Ekan työpäivän jälkeen paras lääke: ystävä pyysi iltapurjehdukselle. Siellä seilatessa unohtui koko ensimmäisen päivän tuska: postipinot ja rutiinien hidas uudelleenopettelu. Parin tunnin purjehdus tuntui pienoiselta lomalta."
Siteeratut ovat sähköpostilla tavoitettuja oululaisia, tamperelaisia ja helsinkiläisiä, jotka ovat jo palanneet töihin.