Kirjoittaja on Finanssialan
Keskusliiton toimitusjohtaja.
Maailman keskeisten valtioiden finanssiministerit kokoontuivat viime viikonvaihteessa Washingtoniin rakentamaan ulospääsystrategiaa globaalista talouskriisistä. Kokouksen alla USA:n valtiovarainministeri Timothy Geithner totesi puhuessaan Washingtonissa talousihmisille, että liian moni talousviisas pitää viimeaikaisia tapahtumia ainoastaan äärimmäisen voimakkaana suhdannesyklin korjausliikkeenä.
Markkinoilla ei muka ole mitään ennennäkemätöntä tai uutta. Oppineiden keskuudessa vertaillaan jälkiteollisen ajan finanssikriisejä ja etsitään yhtymäkohtia erityisesti 1920-30 -luvun taitteen suureen lamaan. Huolimatta alati heikkenevistä suhdannenäkymistä todetaan: Ei uutta auringon alla, ainoastaan vakavampi muoto kaikesta vanhasta.
USA:n kirstunvartijan mukaan harva ymmärtää, ettei maailma tule koskaan enää palaamaan vuosien 2003-2007 kaltaiseen hyperkasvun aikaan. Kasvun moottorina oli epätasapaino, joka syntyi kahden supervallan sosioekonomisesta symbioosista; amerikkalaiset elivät vuosikymmenet yli varojensa ja kiinalaiset tuottivat vuosikymmenet yli omien tarpeidensa. Tämä moottori ei tuunauksenkaan jälkeen palaa ennalleen.
Olennaista on tiedostaa, ettei epätasapaino ollut mikään luonnonilmiö, vaan tietoisen politiikan tulos. Kiina loi pohjan omalle kasvulleen suoltamalla tehtaistaan kiihtyvällä tahdilla tuotteita Yhdysvaltain markkinoille. Aina kun amerikkalaisten käytettävissä olevat rahat olivat lopussa, Kiinan rahakirstun hoitajat lainasivat omistaan pitääkseen jenkkikuluttajat pystyssä.
Tähän velkavipuun Yhdysvaltain keskuspankki lisäsi vettä myllyyn. Poliittisten päättäjien FEDille antama tehtävä onkin myös tukea kasvua eikä eurooppalaisen kollegansa EKP:n tavoin vaalia ensisijaisesti hintavakautta. George Cooper kirjoittaa viime vuonna ilmestyneessä kirjassaan "The Origin of Financial Crises" kuinka tällainen rahapolitiikka on omiaan vahvistamaan nousukautta, mutta samalla myös epätasapainotilaa pidetään keinotekoisesti yllä.
Kun tähän yhdistyi vielä yksi tietoisen politiikan tulos, jo 1970-luvun loppupuolella aloitettu ohjelma saada USA:n vähävaraisille ihmisille asuntoja, tuhoisa cocktail oli valmis. Raha oli niin halpaa ja korot niin matalia, että sijoittajat etsivät tuottoja siirtymällä koko ajan riskipitoisempiin sijoituskohteisiin. Aika usein korkeaa riskiä löytyi juuri USA:n markkinoilta, joilla kotitaloudet olivat hyvin velkaantuneita. Apulantaa mukaillen: Amerikkalaisten kotitalouksien "nälkä kasvoi suuremmaksi kantajaansa".
Nyt on Geithnerin mukaan aika lopettaa puhuminen finanssitsunamista, sillä se antaa harhaanjohtavan kuvan maailmantalouden nykytilasta. On myönnettävä, että hyvin suurelta osin kriisin taustalla ovat virheelliset valinnat, joita tekivät kaikki globaaliin ekosysteemiin osallistuneet kaikilla mantereilla.
Eilispäivän virheitä ei voi enää korjata. Mutta läksyt on luettava ja opiksi otettava. Tulevaisuudessa on tärkeää osata lukea maailmantalouden ilmapuntaria ja estää epätasapainotilojen paisuminen näihin mittoihin. Toisaalta vaikka ymmärrämme kriisin syyt, se ei auta meitä eteenpäin kaikkein akuuteimmassa tarpeessamme päästä pois nykyisestä syöksykierteestä. Samoihin virheisiin ei kuitenkaan kannata turhaan syyllistyä.
Maailmantalous yritetään nyt elvyttää valtavalla elvytyspaketilla. Elvytys tehdään joko velkarahalla tai setelirahoituksella. Käytännössä tämä tarkoittaa jatkossakin lainaamista Kiinan kaltaisilta nousevilta valtioilta ja omilta tulevilta sukupolvilta. Useimpien arvioiden mukaan tällaisella rahan pumppaamisella talouteen saavutetaan kyllä tuloksia, mutta viiveellä.
Kun kasvu jonain päivänä käynnistyy, globaalin talousmaailman suurimmaksi haasteeksi tulee, miten saada kaikki elvytyksen nimissä talouden rattaisiin laitettu raha imettyä markkinoilta pois. Tätä haastetta lisää inflaation houkuttelevuus velkaantuneiden maiden valtiovarainministeriöiden näkökulmasta, syöhän inflaatiopeikko velanhoidon kustannuksia kun velka on omassa valuutassa. Mikäli inflaatiokierre päästetään valloilleen, seuraukset saattavat olla hyvinkin vakavia.
Tärkeä tulevaisuuden kannalta on myös maailman reservivaluuttana edelleen toimivan dollarin suhde Kiinan renminbiin. Dollarin arvon aleneminen heikentää amerikkalaisten mahdollisuuksia kuluttaa, mikä taas vähentää kiinalaisten mahdollisuuksia upottaa tuotteitaan "Ameriikan raitille" ja leikkaa Kiinan kasvua. Kasvun hidastuminen johtaa kiinalaisen maokaulustyöttömyyden lisääntymiseen, mikä luo otollista ympäristöä yhteiskunnalliselle liikehdinnälle. Samalla tuotantotekijöiden hinnat globaalisti uhkaavat karata nousuun, mikä näkyy myös elintarvikkeiden ja raaka-aineiden hinnoissa. Ruoan hinnan nousu lisää yhteiskunnallista levottomuutta.
Kaikella tällä on yksi yhteinen nimittäjä: Mikäli nyt syyllistytään vääriin valintoihin, maailma ajautuu entistä suuremman epävakauden aikaan. Suuri lama ja sen jälkeen tehdyt virheelliset ratkaisut veivät maailman toiseen maailmansotaan.
Se, millaiselle kehitykselle tämä lama luo pohjan, riippuu meistä itsestämme; tosin suurvaltojen ihmisistä enemmän kuin meistä suomalaisista ja meidän kotimaisista valinnoistamme. Euroopan unionilla on kuitenkin oma intressi tässä kokonaisuudessa. On surullista, jos EU tulevaisuuden finanssijärjestelmää rakennettaessa ajaa itsensä sivuraiteelle vain pelkästään kotikutoisten erimielisyyksien johdosta. Oli EU pöydissä mukana tai ei, varmaa on, ettei maailma palaa enää sellaiseen arkipäivään, joka ennen kriisiä oli vallalla.