Yhteisestä maatalouspolitiikasta ei EU:ssa voi luopua, mutta viljelijöille maksettavia tukia ei nykyi-sessä mitassa kannata kierrättää Brysselin kautta.
Kysymys EU:n maataloustukien osittaisesta kansallistamisesta nousi uudella voimalla keskusteluun kesäkuisessa EU:n huippukokouksessa. Ajatusta ajoi Britannian pääministeri Tony Blair, ja sen kiivain vastustaja oli Ranskan presidentti Jacques Chirac. Ranskan vastahanka ei ole mikään ihme, sillä se on läntisen Euroopan suurin tuottajamaa ja unionin maataloustuen saaja. Tukijärjestelmän uudistus tietäisi Ranskalle Brysselistä tulevien summien kutistumista.
EU:n maatalousrahoituksesta vuosille 2007-13 on unionin johtajien jo kertaalleen tekemä ratkaisu olemassa lokakuulta 2002. Britannian pääministerin eli unionin nykyisen puheenjohtajan mielestä maataloustukia pitäisi kuitenkin leikata jo ennen tuon kauden päätöstä. Vääntö tästä tullee olemaan tiukkaa loppuvuonna, ehkä vielä ensi vuonnakin.
Blair on siinä mielessä epäjohdonmukainen, että myös hän oli kolme vuotta sitten hyväksymässä voimassa olevaa ratkaisua maatalousrahoista. Silti vaatimukselle ottaa unionin maatalousrahat tarkasteluun on hyvät perusteet. Unionin budjetista nimittäin yli 40 prosenttia menee maatalouteen, joko suorina tukina tai niin sanottuina rakennetukina. Osuuden pienentämiseen on syytä etsiä keinoja.
Maataloustukien maksun palautus nykyistä laajemmin kunkin maan sisäiseksi asiaksi näyttäisi olevan toteutettavissa jossakin väljässä muodossa. Suomen nettomaksuasema EU:n budjettiin nähden ei muuttuisi, vaikka nykyistä suurempi osa EU:n säännösten mukaisista tuista maksettaisiin kansallisesta kassasta.
EU:ssa käytössä olevien nykyisten tukisäännösten perusteella Suomi on saanut unionista takaisin sen, minkä on sinne maksanut. Suomi ei uudistuksessa häviäisi. Tässä suhteessa maalaisjärki puoltaisi nykyistä kansallisempaa rahanjakoa: miksi kierrättää rahoja Brysselin kautta. Vaikka lisärahaa ei olisikaan jaossa, päätöksenteko kotimaassa voisi kaiken lisäksi olla myös nopeampaa.
Pääministeri Matti Vanhanen arvioi muutama päivä sitten, että Suomi on valmis harkitsemaan paluuta kohti vanhaa mallia. Vanhanen kuitenkin huomautti, että jos EU:n budjetti muuten säilyisi nykyisellään, muutos voisi lopulta kasvattaa valtion menoja Suomessa. Tällainen vaara onkin olemassa: jos rahaa siirretään EU-budjetin sisällä esimerkiksi maataloudesta tieteeseen, vain kotimaisen panostuksen lisäys auttaisi pitämään suomalaisviljelijöiden tukitason entisellään.
Suomalaistuottajien joukossa EU:n syntisäkkiä pidetään yhä suurena, mutta siitä huolimatta ainakin maataloustuottajien järjestö MTK suhtautuu suurin varauksin ajatukseen maataloustukien nykyistä laajemmasta jaosta kansallisesti. Järjestössä pelätään, että maataloudesta tulisi takavuosien tapaan kotimainen kiistakapula.
Nykyisellä unionin päätöksentekotavalla on ollut viljelijöiden näkökulmasta myös muita etuja. Esimerkiksi vuosiksi eteenpäin sovittu rahoitusmalli on mahdollistanut tuotannon pitkäjänteisen suunnittelun. Tuen kierron entistä enemmän kotimaan sisällä ei tarvitsisi tätä periaatetta muuttaa.
Vaikka tukien jakoa nykyisestä osittain kansallistettaisiinkin, on EU:ssa silti säilytettävä yhteinen maatalouspolitiikka. Siirtymistä 25 erilaiseen maatalouspolitiikkaan ei yhteismarkkina-alueella voi ajatella. Mutta tapoja virtaviivaistaa tuota politiikkaa pitää etsiä.