Uskotko, että suonenveto loppuu, kun asetat jalan päälle ankeriaannahan? Entäs miltä kuulostaa tulehtuneiden silmien hoito seoksella, joka koostuu juoksutetusta maidosta, sahdista ja sahramista?
Ohjeet eivät takuulla ole tämän päivän käypä hoito -suositusten mukaisia, mutta 1700- ja 1800-luvuilla ihmiset mitä ilmeisimmin uskoivat niiden parantavaan voimaan.
Nykypäivän lukijat voivat nyt sukeltaa menneiden vuosisatojen itselääkintään tutkija Jouni Kuurnen uutuuskirjassa Louhisaaren linnan talousreseptit (SKS). Reseptikirja on mitä ilmeisimmin kuulunut Mannerheim-suvulle, joka isännöi Louhisaarta vuosina vuosina 1795--1903.
Kirjassa on ihmisten ja eläinten lääkintään liittyvien ohjeiden lisäksi neuvoja taloudenpitoon, kuten viinanpolttoon, juomien valmistukseen, säilöntään ja ruuanlaittoon. Reseptikokoelma on syntynyt usean sukupolven keräilyn tuloksena, ja osa niistä on kopioitu suomalaisista tai ruotsalaisista sanomalehdistä.
Paloviinaa joka lähtöön
Ruoka- ja hoitoreseptien esiintyminen samoissa kansissa oli aiemmin varsin tavallista, koska terveydenhoidon ohjeissa oli usein ruokavalioon liittyviä tietoja.
Louhisaaren reseptikirjan aloittaa seikkaperäinen katsaus paloviinan polttamisesta. Tähän aihepiiriin liittyvien ohjeiden runsaus on osoitus paloviinan merkittävästä roolista entisaikojen ihmisten arkipäivässä. Viinapannu olikin perunkirjojen mukaan vauraiden talojen arvokkaimpia kupariesineitä.
Paloviinaa ei vain nautittu sellaisenaan, vaan se oli myös useiden kotitekoisten lääkkeiden sekoitusosana.
Nykylukijan silmin paloviinan valmistus oli aikaa vievä ja monipolvinen toimi, johon kuului mäskin valmistusta, keittämistä ja kirkastamista.
Koska Louhisaaren väki ei ollut mitään tavallista rahvasta, kirjassa on myös paljon erilaisia ohjeita sahdin, oluen sekä erilaisten liköörien ja viinien valmistamiseksi. Jo nimet herättävät kiinnostusta: peltominttuvesi, pomeranssivesi, rusinavesi, mustaviinimarjaolut ja karviaismarjaviini.
Taistelu keuhkotautia vastaan
Reseptikirjasta löytyy neuvoja myös jokapäiväisen elämän välttämättömyyksiin, kuten saippuan sekä musteen ja tuohentervan valmistukseen, kynttilöiden valamiseen ja syöpäläisten torjuntaan.
Louhisaaren kirja on havainnollinen katsaus 1700- ja 1800-lukujen sairauksiin sekä niiden ennaltaehkäisyyn ja parantamiseen. Jo tuolloin ihmisten kiusana oli esimerkiksi vilustuminen tai vilutauti, millä nimellä se myös tunnettiin.
Vilutautiin ehdotettiin muun muassa seosta, jossa oli kaksi osaa tautitippoja ja yksi osa sappea. Sitä piti ottaa kuumeettomana päivänä aamuin illoin ruokalusikallinen. "Kuumepäivänä otetaan vain yksi ruokalusikallinen kaksi tuntia ennen kuin vilustumisen tunne iskee."
Keuhkotautiin puolestaan suositeltiin melko karkealta tuntuvaa "lääkettä". Sen valmistamiseksi vastasyntynyt vasikka teurastettiin ja paloiteltiin. Lihanpalat ja tohtori Lundin rintatee laitettiin kerroksittain hyvin tinattuun kannelliseen kupariastiaan. Lopuksi astia liisteröitiin umpeen tahdaksella.
Kupariastia laitettiin kookkaaseen kattilaan ja keitettiin tasaisesti kymmenen tuntia. Hyytelömäistä seosta neuvottiin ottamaan kaksi ruokalusikallista aamuin illoin.
"Jos potilas yskii verta, hänen ei tarvitse pelästyä, sillä sellaista kuuluu tapahtuvan. Maksaa ja keuhkoa hakataan palasiksi ja laitetaan astiaan muiden lihojen kanssa. Tohtori Lundin rintateetä löytyy jokaisesta apteekista", kirja neuvoo.