Kolme kotiottelua Helsingissä jalkapallon MM-karsinnoissa, eikä yhtään tehtyä maalia. Suomen taakse lohkossa jäivät vain sellaiset maat kuin Makedonia, Armenia ja Andorra, ja Andorran minivaltiollekin menetettiin piste maalittomassa tasapelissä. Jatkopaikka oli jälleen kerran pelkkä kaukainen haave.
Suomen jalkapalloilu maajoukkuetasolla on syvällä montun pohjalla. Optimisti sanoisi, ettei sieltä ole tietä kuin ylöspäin. Realisti voi huomata, että sama monttu on vuosien mittaan tullut jo varsin tutuksi. Koskaan sieltä ei ole kunnolla ylös noustu, mitä nyt välillä on hypätty vähän korkeammalle.
Menestymisen oleellisesti nykyistä paremmin ei pitäisi olla lähtökohtaisesti mahdotonta. Monet yksittäiset pelaajat tekevät hyvää uraa nimekkäissä eurooppalaisissa joukkueissa. Kuitenkin kun heidät pannaan maajoukkueeseen, ei yhteispelistä eikä etenkään maalinteosta tahdo tulla mitään.
Suomen palloliiton kunniaksi on sanottava, että se ainakin yrittää. Kokeneen brittivalmentajan Roy Hodgsonin palkkaaminen on rahallisesti iso sijoitus. Uudelta päävalmentajalta odotetaan ennen muuta sitä, että hän pystyisi tuomaan vihdoin voittamisen kulttuurin suomalaiseen jalkapalloon.
Toivottavasti Hodgson tässä onnistuu. Suomalaiset odottavat kiivaasti sitä hetkeä, jolloin maajoukkue on toden teolla kamppailemassa pääsystä arvokisoihin. Seura- ja yksilötasolla jalkapallo on Suomessa mennyt eteenpäin, ja samalla myös odotukset maajoukkuetta kohtaan ovat kasvaneet. Edellytyksiä parempaan on, mutta kaikkein ensimmäiseksi pitäisi saada maajoukkueesta ja sen miljonääreistä nykyinen henkinen lukko auki.