Porin jalkapallostadion sunnuntaina 8. heinäkuuta 2001.
Ranskalaisjoukkue Paris St. Germain on tullut FC Jazzin vieraaksi Intertotocupin otteluun. Ottelun selvä voittajasuosikki on vierasjoukkue, joka toisen jakson alussa johtaa 2-0.
Sitten iskee kotijoukkue.
Jefferson Pires antaa laidaltaan keskityksen. Miika Juntunen laukoo kovaa ja suoraan ilmasta 25 metristä kohti maalia. Hän tuntee heti, että nyt lähtee hyvin. Pallo kolahtaa maalin takarautaan ja pomppaa äkäisesti kuin vihaa puhisten takaisin kentälle.
Kansa katsomossa ulvoo suoraa huutoa, se suorastaan mylvii.
Kauden komein osuma.
Maalintekijä muistaa tuon hetken varmasti elämänsä loppuun asti.
Pieni poika istuu Porin katsomossa FC Jazzin punavalkoinen lippalakki päässään. Toinen jakso alkaa. Sää on lämmin, ja poika haluaa käydä vielä jäätelökioskilla. Laskeutuessaan varovasti katsomon jyrkkiä askelmia hän havahtuu yleisön kovaan huutoon. Hän näkee, kun pallo singahtaa aivan yläriman alta ranskalaisjoukkueen maaliin.
Kuka sen ampui, kuka, oliko se isä?, poika ehtii ajatella ennen kuin tajuaa: oli se isä.
Pojan sydän lyö kiivaasti ja kylmät väreet kipittävät vinhasti selkäpiitä pitkin. Hän etsii silmillään kentältä isää, omaa suurta sankariaan. Ja siellähän hän on, nyt jo toisen päätykatsomon edessä tuulettamassa ja ottamassa yleisön tuttuun tyyliinsä: kädet ylhäällä ja lantio niin villisti keinuen.
Matias Juntunen oli tuolloin yhdeksänvuotias Ylöjärven Ilveksen juniorijoukkueen kapteeni.
Miika Juntunen, taikalanne, sanoo tienneensä samalla hetkellä, jolloin pallo lähti jalasta, että "se oli varma kassi".
Jos jokin, niin tämä sellainen oli: täydellinen veto.
Tarina kertoo, että Porissa puhuttiin vielä seuraavana talvenakin, kuinka kaupungin miehet olivat joutuneet viikon ajan oikomaan ja hitsailemaan maalin yläkulman vinksolleen vääntynyttä takarautaa, joka oli nurjahtanut pahoin pallon iskeydyttyä siihen hirvittävällä voimalla."
Castrénin jalkapallokenttä Oulussa lähes kahdeksan vuotta myöhemmin.
Runsas kuukausi aikaisemmin 17 vuotta täyttänyt Matias Juntunen valmistautuu seuransa OPS-jp:n harjoituksiin, sitoo nappulakenkiään ja naurahtaa hieman ujosti.
Kyllä, tämä juttu on hänelle tuttu.
"Olen kuullut tuon lukemattomia kertoja. Joskus tuntuu jopa, että aivan liian usein."
"Mutta totta se on, ihan jokainen sana. Luulen, että en ole koskaan nähnyt toista niin hienoa maalia, paitsi joskus ehkä televisiosta. Se tunne silloin oli mahtavan hieno, sitä on vaikea kuvailla."
Matias Juntusella on unelma. Hän haluaa seurata isänsä jalanjälkiä ja tulla jalkapalloilijaksi, hyväksi jalkapalloilijaksi.
"Ensin Suomen liigaan ja sitten ulkomaille johonkin hyvään joukkueeseen. Tykkään seurata Espanjan La Ligan pelejä. Heidän iloisesta tavastaan pelata pidän ehkä eniten."
Matias Juntunen on Kastellin urheilulukiossa. Hän myöntää, että elämän tärkeiden asioiden arvojärjestys poikkeaa isän ja äidin ajatuksista hieman.
"Perhe on minullakin tietysti ensimmäisenä. Mutta tällä hetkellä ajattelen kyllä niin, että jalkapallo tulee ennen koulua tai ainakin tiukasti koulun rinnalla, ei voi mitään."
Isä kuuntelee vieressä ja puistaa päätään.
"Niin, toista se oli ennen. Matiaksen äiti ja isä olivat koulussa, jos oikein muistan, yhdeksikön oppilaita. Ainakin äiti oli, näin olen kuullut."
