Palkansaajajärjestöjen perjantaiksi suunniteltu mielenilmaus saattaa olla vasta esimakua siitä, mitä tuleman pitää, jos kiistaa ei pystytä ratkaisemaan muutaman lähipäivän aikana.
Suomen talous on niin vaikeassa tilassa, ettei se kestä laajamittaista lakkoilua. Ainoa kestävä tie on sopimisen tie. Paineita purkava mielenilmaus on pieni hinta, jos se auttaa löytämään vaihtoehdon hallituksen kaavailemille pakkotoimille.
Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) vetosi poikkeuksellisessa tv-puheessaan keskiviikkoiltana työmarkkinakeskusjärjestöihin, jotta nämä etsisivät ratkaisuja hallituksen yksikkötyökustannusten leikkausten vaihtoehdoksi.
Jo ennen Sipilän puhetta sekä toimihenkilökeskusjärjestö STTK että akateemisia edustava Akava kertoivat olevansa valmiit hakemaan toisenlaisia teitä toteuttaa hallituksen tavoitteet kilpailukyvyn parantamiseksi.
Ammattiliittojen keskusjärjestö SAK on vetänyt muista palkansaajajärjestöistä poikkeavaa linjaa ilmoittamalla, ettei se hyväksy lähtökohdaksi hallituksen viiden prosentin kilpailukyvyn parantamistavoitetta. SAK tuskin haluaa jäädä juntturoimaan yksin, vaan todennäköisesti ottaa lusikan kauniiseen käteen tämänpäiväisen mielenilmauksen jälkeen.
SAK on kutsunut työvaliokuntansa koolle maanantaiksi. Kovin suuri yllätys ei olisi, että työvaliokunnalta tulisi julkisuuteen muita keskusjärjestöjä myötäilevä sovitteleva viesti ja että SAK tekisi yhteisen vastaehdotuksen STTK:n ja Akavan kanssa. SAK:n poisjäänti olisi nolo takaisku ay-liikkeen yhtenäisyydelle yleensä ja SAK:n arvovallalle erityisesti.
Suurinta vastarintaa on aiheuttanut hallituksen aikomus alentaa pienipalkkaisten ja vuorotyötä tekevien ansioita muun muassa sunnuntai- ja vuorolisiä leikkaamalla.
Sipilä sanoi puheessaan, että hallituksen esittämä paketti voitaisiin korvata pidentämällä päivittäistä työaikaa 20 minuuttia tai luopumalla lomarahoista. Sunnuntaikorvaukseen puuttumisen vaihtoehtona voisi hänen mukaansa olla kaikkien työajan pidentäminen vajaat kolme minuuttia päivässä tai lomarahojen osittainen leikkaaminen. Jos uhraukset ovat tätä luokkaa, ratkaisun luulisi löytyvän.
Lomarahojen leikkaamisella on suora vaikutus. Se tietäisi palkan alennusta, mutta olisi pehmeämpi ja kaikkia yhdenvertaisemmin koskettava toimenpide kuin ylityö- ja sunnuntailisiin kajoaminen.
Ainekset kompromissiin ovat olemassa jo näissä palikoissa.
Jos hallitus joutuu turvautumaan pakottavaan lainsäädäntöön pyrkimyksissään parantaa kilpailukykyä, se olisi poliittinen sähköisku työmarkkinakentälle. Pakottava lainsäädäntö voisi viedä ojasta allikkoon, mutta jos sovintoa ei löydy, pakkovaihtoehto jää ainoana jäljelle.
Työmarkkinajärjestöjen on tartuttava Sipilän tarjoamaan mahdollisuuteen tehdä vastaehdotus, jolla vältettäisiin hänen ”vähän karkeammiksi” luonnehtimansa hallituksen keinot. Pallo on nyt järjestöillä.
Pääkirjoitus