Siinä, missä Pohjanmaan seutuvilla on aistittavissa kesän seesteisyyttä, pohjoisessa saattaa kuulla käenkin vielä kukkuvan. Tuntureiden ylärinteillä ja lumenviipymillä ei kasvukausi ole vielä välttämättä edes alkanut. Kuruista ja painaumista voi löytyä vielä paljon lunta ja suurimmat laikut eivät sula koko kesänä.
Luoteis-Lapin monihuippuiset Pallastunturit ovat ikivanhoja jäänteitä muinaisesta Svekokarelidien vuoristosta. Sittemmin mannerjää on hionut tuntureiden lakia antaen nykyisille keroille tunnusomaiset, pyöreät muotonsa.
Tunturiketjun vapautuessa viimeisimmän jääkauden jäämassoista noin 9 000 vuotta sitten muodostui Pallaksen etelä- ja länsipuolelle Muoniojoen jääjärvi. Järven purkausuomissa virrannut vesi synnytti Pallastuntureille tyypilliset, paikoin syvätkin kurut, jotka aukenevat lähes poikkeuksetta itään.
Näennäisen karusta ja harmaasta kuosistaan huolimatta Pallastunturit ovat paikoin hyvin reheviä. Rakkarinteistä tihkuvat purot saavat usein kupeilleen uskomatonta väriloistoa. Rinteen painaumassa olevaa lumilaikkua tai puron pahasta kannattaakin tarkastella lähemmin. Suojaisimmista sopukoista voi löytyä oikeita leinikkiniittyjä, vaikka tyypillisimpiä paljakan väriläiskiä Pallaksella ovat uuvana, kurjenkanerva, sielikkö ja sammalvarpio.
Pallastunturilla maisema vaihtelee lempeän pyöreiden kerojen rakkarinteiltä, paikoin pelottavanjyrkkien kurujen kautta vuolaasti solisevia puroja pitkin alas jykeviin paksusammalkuusikoihin.
Kulkijalle on tarjolla paljon nähtävää ja koettavaa.
Pyhä- ja Palkaskerojen välisessä Palkaskurussa kantaa kapustarinnan vihellys. Tämä kurmitsoihin kuuluva lintu pesii tyypillisesti Lapin tuntureilla, mutta myös etelämpänä avosoilla.
Joidenkin mielestä tämän tunturinummien piiparin äänessä on haikea ja melankolinen sävy. Itse kuitenkin nautin joka kerta kuullessani tämän piiparin pillin; se kuuluu ehdottomasti tänne Pallaksen kerojen äänimaisemaan.
Ylempänä Pyhäkerolla kiiruna päivystää suuren kivipaasin päällä. Lintu ei tunnu tunkeilijasta juuri perustavan, vaan poseeraa ylpeän oloisena. Pyhäkero loivenee tasaisemmaksi nummeksi, josta tapaan kiirunaemon poikueineen. Emo yrittää suojella poikasiaan ja pyörii ihan jalkojen juuressa esittäen siipirikkoa, kuin paraskin näyttelijä. Päätän jättää linnut rauhaan ja suunnistan kohti keron rakkaista huippua.
Vaikka korkein huippu, 807 metrin korkuinen Taivaskero, onkin läntisen Lapin kruunu ja korkeampia huippuja saa etsiä pitkältä Käsivarresta, eivät Taivaskeron viereiset naapurit, Pyhä- ja Laukukero joudu häpeilemään hieman vajaan 800 metrin kor-
keuksillaan.
Suositun Hetta-Pallas-vaellusreitin viitoitettu ura kulkee halki Pallastuntureiden Rihmakurunvaaroilta, Lehmäkeron ohitse Taivas- ja Pyhäkerojen väliseen satulaan ja Vatikurun vieritse Pallashotellille.
Kuljettu ja kulunut ura näkyy kauas, ikään kuin haavana tunturin kyljessä. Läheisellä Palkaskerolla yritetäänkin ennallistaa haurasta tunturiluontoa. Tarkoituksena on ohjata kaikki kulkijat samalle, merkitylle reitille, jotta sinne tänne risteilevät, syviksi kuluneet urat tunturin rinteessä pääsisivät elpymään.