Lamavuosien valtionvarainministeri Iiro Viinanen piipahti julkisuudessa lausumassa painavia sanoja.
Niitä ikääntyneellä miehellä ja ex-ministerillä tuntuu riittävän.
Teräväksi teroitetut nuolet sivalsivat kohti entisiä ja nykyisiä poliitikkoveljiä ja -siskoja. Perästä päin on hyvä huudella ja muistella, miten ikävien ihmisten kanssa sitä on joutunut tekemään työtä.
Jälkeenpäin on hyvä ilkeillä. Ei ole enää mitään menetettävää, eikä poliittisia irtopisteitä tarvitse enää kerätä, mutta julkisuus on taattua.
Voi Iiro!
Me työelämässä vielä mukana olevat ymmärrämme tuskasi. Ikävä työkaveri on ikävä asia. Sellaisten kanssa asiat eivät aina suju juuri siten, miten itse haluaisi. Sellaisen kanssa on vain elettävä.
Mutta siinä samalla, jossain kirjanjulkistamisjuhlien välissä, Viinanen kävi antamassa tv-haastattelun.
Siinä hän antoi tanakoita ohjeita siitä, miten Suomi nousisi jälleen jaloilleen ja kohti parempaa tulevaisuutta. Ja voi, kyllä sellaista ohjetta me tässä maassa kaipaammekin. Kaipaamme taikasauvaa, joka taikoisi meille uusia työpaikkoja, uskoa tulevaisuuteen ja toivoa paremmasta.
Mutta mitäs Viinanen sanoikaan?
Eipä mitään uutta, mitä me yt-aallon kourissa olevat työntekijät emme olisi jo kuulleet. Haukkui hallituksen ja tavalliset työntekijät. Alentakaa palkkoja ja pysäyttäkää ammattiyhdistysliike heti.
Mies oli näreissään siitä, että Suomessa sovitaan työehdoista kollektiivisesti. Itsekästähän se on kun palkkaratkaisuissakin on tyydytty viime vuodet varsin maltillisiin korotuksiin.
Tätä samaa on kuultu jo elinkeinoelämän johtoportaan suulla useaan kertaan. Yhdellekään työntekijälle ei ole jäänyt epäselväksi se, että suomalainen työ on kallista ja työntekijä on riskisijoitus.
Palkanalennuksia ja työsuhteiden radikaaleja heikennyksiä perustellaan Suomen kilpailukyvyllä, joka mittareista ja sanojasta riippuen on joko hyvä tai äärimmäisen huono.
Harmi vain, että vasta-argumentit jäävät keskustelussa sivuun. Miten paljon palkanalennukset tosiasiassa lisäävät työpaikkoja ja sitä kautta ihmisten hyvinvointia ja kulutuskykyä? Miten paljon työehtosopimusten radikaali purkaminen toisi toivottua talouskasvua?
Palkansaajien tutkimuslaitoksen laskelmien mukaan palkkojen alentamisesta tuleva vaikutus työllisyyteen jäisi heikoksi.
Talous & Yhteiskunta -lehdessä viime vuonna julkaistussa artikkelissa todetaan, että prosentin palkanalennus toisi pitkällä aikavälillä noin kolme tuhatta uutta työpaikkaa.
Palkkojen alentaminen lisää kyllä maan ulkomaanvientiä, mutta samalla se laskee kotitalouksien ostovoimaa, joka taas heikentää kotimaista kysyntää.
Samassa selvityksessä kiinnitetään huomiota myös siihen, mikä on jo keskinkertaisella maalaisjärjellä ajateltuna päivänselvää. Palkkojen alentaminen lisää työssäkäyvien tuloeroja. Sekään ei lisää ihmisten hyvinvointia.
Palkkojen alentamispuheissa on myös se ongelma, että palkka-ale koskisi vain niitä, joiden työehtosopimuksista sovitaan yhteisesti.
Yleisen palkka-alen ulkopuolelle jäisivät kaikkein suurituloisimmat, joiden tulot eivät ole sidoksissa yhtään mihinkään. Tosin suurituloisten palkka-alennuksesta ei saa edes puhua. Kateellisten panettelua ja yrittämisen puutettahan se on.
Yhdeksi ratkaisuksi on ehdotettu myös matalapalkkatöiden lisäämistä.
Matalapalkkatyön onglema on suunnilleen sama kuin palkka-alen. Työstä saatavalla palkalla ei enää elä.
Miten kävi uskomuksen, että tehokkainta yhteiskuntapolitiikkaa on se, että ihmiset tekevät työtä ja saavat sellaista palkkaa, jolla elättää itsensä?