Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto (TE-toimisto) myönsi työnantajille yhteensä 14 miljoonaa euroa palkkatukea työntekijöiden palkkauskustannuksiin viime vuonna. Määrä oli noin kuusi miljoonaa euroa vähemmän kuin vuonna 2014.
Palkkatuettuja työllistämisjaksoja myönnettiin Pohjois-Pohjanmaalla viime vuonna yhteensä 2707 kappaletta, josta kuntiin 1 338, valtiolle 91 ja yksityiselle sektorille 1278. Vuonna 2014 jaksoja oli yhteensä 6676, josta suurin osa eli 4079 oli yksityisellä sektorilla.
Palkkatukijakson kesto oli keskimäärin 21 viikkoa edellisvuoden 30 viikon sijasta.
Rahallisesti palkkatukea myönnettiin viime vuoden aikana yksityiselle sektorille, yksityisille työnantajille ja yhteisöille yhteensä noin 7,3 miljoonaa euroa, kuntatyönantajille 5,3 miljoonaa euroa ja valtiolle 1,3 miljoonaa euroa. Nämäkin summat laskivat: vuonna 2014 palkkatukea myönnettiin kaikille yhteensä noin 10,1 miljoonaa euroa. Jokaisen sektorin palkkatuen määrä laski.
– Palkkatukeen liittyvä laki muuttui vuoden 2015 alussa. Tässä huomattavassa muutoksessa palkkatuen päiväkohtainen tuki muuttui prosenttiperusteiseksi, jolloin tukea on voitu myöntää työnantajille 30, 40 tai 50 prosenttia palkkauskustannuksista, kertoo Pohjois-Pohjanmaan TE-toimiston palvelujohtaja Marita Rimpeläinen.
– Huolimatta siitä, että Pohjois-Pohjanmaan TE-toimiston työllistämisen tukemiseen käytettävä rahoitus on pienentynyt, palkkatuettu työ antaa edelleen merkittäviä työllistymismahdollisuuksia alueellamme monille työnhakijoille.
Palkkatuen työn kautta työllistettiin esimerkiksi vuoden 2015 joulukuussa yhteensä 1345 henkilöä, joista 202 oli alle 25-vuotiasta ja 328 yli 50-vuotiasta henkilöä. Lisäksi palkkatukea käytetään myös oppisopimuskoulutuksen tukena. Esimerkiksi joulukuussa 2015 oppisopimusta suoritti palkkatuen avulla 227 henkilöä.
– Palkkatuen myöntämisessä TE-toimisto kiinnittää erityistä huomiota asiakkaan palvelutarpeeseen, palkkatukijaksojen vaikuttavuuteen ja siihen, miten palkkatuella autetaan asiakasta eteenpäin työllistymisen polulla. Vuonna 2016 Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto kohdentaa palkkatukea kaikkiin henkilöasiakasryhmiin ja päättää tuen suuruuden ja keston kunkin asiakkaan henkilökohtaisen tilanteen huomioiden, Rimpeläinen sanoo.