Syksyn palkkaratkaisuilla on tavanomaista suurempi merkitys. Euroopan talousnäkymät - mukaan lukien Suomessa - ovat usvan peitossa. Inflaatio laukkaa kovaa vauhtia ja laman pelko valtaa alaa. Hintojen nousu nakertaa palkkojen ostovoimaa ja syö kilpailukykyä.
Osa inflaatiosta on tuontitavaraa, jota kansallisilla ratkaisuilla ei pysytä panemaan aisoihin. Osaan voidaan vaikuttaa, ja se täytyy tehdä teollisuuden kilpailukyvyn ja palkansaajien ostovoiman turvaamiseksi. Tässä tulevat syksyn ja talven palkkaratkaisut näyttelemään merkittävää roolia.
Teknologiateollisuuden sopimukset umpeutuvat kuun lopussa, joten uusilla sopimuksilla alkaa olla kiire. Alan ratkaisu tulee luotaamaan pitkälle linjaa siihen, millä tasolla muilla aloilla edetään.
Hallituksessa ollaan hermostuneita, sillä palkkaratkaisusta riippuu paljon maan pärjääminen vaikeutuvassa taloustilanteessa.
Sekä pääministeri Jyrki Katainen (kok.) että valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) ovat patistelleet työmarkkinaosapuolia sopimaan työehdoista ja luvanneet valtiolta tukea kilpailukyvyn turvaavan ratkaisun saavuttamiseksi. Katainen on väläytellyt veroporkkaa houkuttimena sovulle.
Työnantajien EK on varsin tiukasti pitänyt kiinni siitä, ettei tupoon palata enää. Tupossahan työmarkkinajärjestöjen rinnalla valtio oli yhtenä sopijaosapuolena.
Palkansaajajärjestöissä puolestaan vallitsee jonkinlainen kilpailutilanne. Keskusjärjestöt ovat olleet voimattomia voimakkaiden liittojen paineiden alla.
Kansakunnan edun nimissä niin työnantaja- kuin työntekijäpuolenkin on syytä tehdä rehellinen arvio tilanteesta ja toimia sen mukaisesti. Jokainen tietää, ettei inflaatio auta ketään. Siinä mielessä palkansaajat ja työnantajat ovat samassa veneessä, että sen paremmin yritysten palkanmaksukyky kuin työntekijöiden ostovoimakaan eivät parane hintojen nousulla.
Se, mitä nyt voidaan tehdä omin voimin talouden hyväksi, kannattaa tehdä. Keinoja on vähän. Palkat ja verot kuuluvat niihin.
On vaikea kuvitella, että palkansaajat tyytyisivät pelkkiin alhaisiin palkankorotuksiin, joita työnantajat mielellään tarjoilevat. Olkiluodon ydinvoimalatyömaalla paljastuneet, ulkomaalaisille maksetut kahden euron tuntipalkat eivät ole tätä päivää, vaikka saattaisivat joitakuita palkanmaksajia lämmittääkin. Alle sopimusten menevät palkat eivät ole kestävä ratkaisu ongelmiin.
Taloustilanne näyttää synkkenevän koko ajan. Aikaa palkoista sopimiseen ei kannata hukata yhtään. Palkansaajien kannalta oleellisinta on palkan ostovoima.
Oleellista ei ole, millä nimellä tulevia sopimusratkaisuja kutsutaan vaan niiden sisältöä. Sopimusten teko vaatii keskusjärjestöjen yhteistyötä, mutta myös viileää harkintaa liittotasolla.
Olosuhteet ovat varsin poikkeukselliset ja vaativat poikkeustoimia. Toivottavasti maltti ja järki voittavat turhanaikaisen arvovaltataistelun ja kaikkia vahingoittavan omaneduntavoittelun.