timo.paakki@kaleva.fi
Eduskuntavaalien alla herännyt - ja heräteltykin - keskustelu sairaanhoitajien kehnoista palkoista oli ylivoimaisen kiihottava houkute monille poliitikoille. Korjaavia tarjouksia suollettiin huutokauppatyyliin. Protestin makuinen heittely oli rentoa, kun aivan muiden arvioitiin joutuvan vaatimuksista vastuuseen.
Varmaa on, että ainakaan lähitulevaisuudessa ei vaalien alla nähdä vastaavaa palkkakiihotusta. Kyllä poliitikotkin jotakin oppivat.
Muutama lupaaja on jälkikäteen selitellyt, että esillä olleet isot summat tarkoitettiin jaksotettaviksi usealle sopimuskaudelle. Tässäkin tapauksessa pätee tieto, että useimpien lukijoiden huomio kiinnittyy näyttävästi esiin tuotuun yksityiskohtaan, esimerkiksi raamitettuun viidensadan euron summaan. Vähäinen osa yleisöstä lukee pienemmällä painettuja pränttejä.
Kampanja upposi äänestäjiin hyvin. Miksipä ei olisi uponnut, kun hoitajien ohella kansalaisten enemmistö piti korotusvaatimuksia oikeutettuina.
Isojen summien vilauttelua seurasivat Tehyn isot vaatimukset, kovin uhkauksin ryyditettyinä. Joukkoirtisanoutuminen on niin rankka ase, että moni työmarkkinoiden asiantuntija arvioi tehyläisten lopulta perääntyvän. Tuskinpa perääntyvät. Jokunen voi niin tehdä, mutta suurin osa on täynnä taistelumieltä. Aiempaakin lakkokokemusta omaaville tehyläisille siitä tulee heidän elämänsä kovin kamppailu - ellei sitten sopua synny ennen 19.11. olevaa määräpäivää.
Sopimukseton tila tuottaa kovia lausuntoja. Maksajat voivottelevat jo tehtyjen sopimusten vievän kuntien talouden kuilun partaalle. Valtiokaan ei ministerien mukaan voi auttaa enempää. Työntekijäpuolella muistutetaan yllättävän suurista verotuloista. Valtakunnansovittelija pitää työtaistelua täysin mahdollisena.
Sanomisilla on tässä vaiheessa silti vain uhittelun arvo. Neuvotteluja ei kannattaisi käydä, elleivät kaikki olisi valmiita liikahtamaan asemistaan. Kolmessa ja puolessa viikossa ehditään paljon, kunhan tahtoa löytyy. Ja löydyttävä on. Tehyn johto ei tietenkään voi mennä jäsenistönsä eteen tyhjin käsin sanomaan, että eivätpä ne enempään suostuneet. Yhtä selvää on, että järjestön 24 prosentin korotusvaatimuksessa täytyy olla tinkimisen varaa.
Kuntien ja vielä enemmän valtakunnan poliittisilta päättäjiltä täytyy puolestaan löytyä joustoa. Nyt on korkea aika miettiä sopivia sanoja pehmenemistä selittämään.
Hoitajien on veikkailtu saavan tavallista pitempikestoisen sopimuksen, jonka aikana palkkoja hilataan selvästi ylöspäin. Niinpä voi käydä.
Käypä kuinka tahansa, kaikilla suomalaisilla, myös köyhissä kunnissa asuvilla on oltava jatkossakin kohtuulliset terveyspalvelut. On monia paikkoja, joissa niitä pitää karsimisen sijasta parantaa.
Iltalehden eteläsuomalainen kolumnisti kirjoitti viikonvaihteessa, kuinka jouhevasti maaseudun terveyskeskuksissa pääsee hoidettavaksi. Hän tiesi, että terveydenhuollon väki kaupunkien ulkopuolella saa työskennellä leppoisaan tahtiin. Sairaaloita on kuulemma mahdottoman tiheässä, kun verkosto on peräisin hevosvetoiselta ajalta. Tuollaisen näkemyksen omaavan voi toivottaa tervemenneeksi tutustumaan vaikkapa terveydenhuollon kainuulaiseen tai lappilaiseen arkeen. Kairassa sairaalaa autollakin etsiessä ja hoitoon pääsyä jonottaessa kirkastuu myös totuuden toinen puoli.