Muutama vuosi sitten kokoomuksen Sauli Niinistön ilmoittautuminen työväen edusmieheksi herätti hilpeyttä ja suorastaan halveksuntaankin vasemmiston leirissä, joka on läpi historian julistanut olevansa palkansaajien asialla.
Farssiksi menneissä hallitusneuvotteluissa valiteltiin, että demarit veivät viimeisellä houkuttelukierroksella kokoomusta kuin pässiä narusta.
Loppusuoralla ohjelmaan kirjattu pieni säästö kuitenkin kertoo, ettei asioista päätetty aivan punalippuja heilutellen.
Vuosia veivatun vuorotteluvapaan korvausten heikentäminen on melkoinen viesti monelle demareita ja vasemmistoa äänestäneelle: omat koirat purivat ensimmäisenä.
Säästöt kautta linjan ovat varmasti paikallaan, ja ikäviä päätöksiä on tulossa lisää.
Vuorotteluvapaajärjestelmän kohdalla tilanne on kuitenkin suorastaan surkuhupaisa: työministerinä istuu entinen SAK-pomo Lauri Ihalainen (sd.), joka nyt virkansa puolesta selittelee, ettei rahoituksen leikkaus tuo keskituloisen saamaan korvaukseen kuin muutaman euron loven.
Vuorotteluvapaaseen kului viime vuonna 87,5 miljoonaa euroa, josta valtio maksoi vajaat 40 prosenttia, työntekijä- ja työnantajajärjestöt loput.
Loppusummaltaan 52,3 miljardin ensi vuoden budjettiin leikkaus tuo vain 7,5 miljoonan euron säästön.
Oma veikkaukseni on, että valtion menoihin vaikutuksiltaan olemattomalla säästöpäätöksellä romutetaan koko järjestelmä.
Säästö iskee kaikkein tehokkaimmin juuri vasemmiston peruskannattajiin, surkeimmilla palkoilla sorvien ääressä seisovaan porukkaan, jonka tarve päästä kymmenien vuosien työputken jälkeen hengähtämään, olisi suurin.
Samalla monen, kortistossa työpaikkaa kärkkyvän nuoren ensimmäinen kosketus työpaikkaan torpataan tehokkaasti.
Nyt on muotia hokea työurien pidentämisestä, joka ei kuulemma tarkoita vain usealla työpaikalla loppuun ajettujen työntekijöiden eläkeiän nostamista.
Jos nuorempaakin polvea aiotaan saada nopeammin työmarkkinoille, vuorotteluvapaa jos mikä on osoittautunut käytännössäkin yhdeksi hyväksi keinoksi. Ja samalla sillä on parannettu työhistoriansa loppusuoralla olevien jaksamista painaa pitkää päivää eläkeikään saakka.
Sitäkin tullaan todennäköisesti nostamaan, vaikka mikään asetettu ikäraja ei edes ole varsinainen ongelman ydin, vaan sairaudet ja turhan monen työntekijän voipuminen vuosia ennen eläkeikää.
Tästä voi päätellä, että vuorotteluvapaan murentaminen tuo toivottujen säästöjen sijaan todennäköisesti kovemmat kulut toisaalla.
Hengähdystauon tarjoavaa vuorotteluvapaata on haukuttu eliitin eduksi, johon pienipalkkaisilla ei ole varaa nykyiselläänkään.
Pitkän työuran tehneille ja paremmin tienaaville korvaus on tietysti nykyisellään parempi. Korkeimmillaankaan kuukausikorvaus jää kuitenkin melko pieneksi.
Ansiosidonnainen työttömyyskorvaus on suunnilleen puolet palkasta, josta vapaalle jäävä voi enimmillään saada 80 prosenttia.
Ennakkotietojen mukaan kaikille vuorotteluvapaalaisille maksettaisiin 60 prosenttia työttömyyskorvauksesta.
Käytännössä korvaus kuihtuu niin olemattomaksi, ettei sen varaan voi yksistään jättäytyä edes hyvätuloiset -- pienipalkkaisista työntekijöistä puhumattakaan.
Vuorotteluvapaan romuttajien selittelyjen sarjaan kuuluu myös väite, että ansiosidonnaisen päivärahan korotukset muuttavat laskelmia ja keventävät merkittävästi erikoisen säästöpäätöksen vaikutuksia.
Poliitikoilla on poliitikkojen puheet -- uskokoon ken tahtoo.