Paljonkohan olisi se summa rahaa, joka olisi kaikkein sopivin uhrattavaksi vaalikampanjaan? Onko uskottavampaa käyttää rahaa paljon vai vähän? Onko reilumpaa pistää menemään vain omia rahoja vai onko se päin vastoin täysin epäreilua, kun kaikilla ei kuitenkaan ole omassa taskussa tarpeeksi?
Paljonko on tarpeeksi? Ratkaiseeko raha? Ovatko vähällä rahalla saadut äänet arvokkaampia kuin kalliin kampanjan saalis?
Valituksi tulleilla oululaisilla valtuutetuilla kului syksyn kunnallisvaalikampanjaan keskimäärin reilut 2 500 euroa. Siis heillä, jotka muistivat viime maanantaina toimittaa ajallaan lain vaatiman selvityksen vaalirahoituksestaan. Kolmasosa ei muistanut.
Keskimäärin on keskimäärin, ja valituksi tuli paljon vähemmälläkin: 54 euroakin riitti. Silti yleisvaikutelmaksi jäi, ettei edes kunnallisvaaleissa kannata aivan tyhjin toimin leikkiin ryhtyä, jos on vakaita aikeita läpipääsystä.
Ellei taustalla sitten ole isoa työpaikkaa tai ehdokas ole jo valmiiksi laajemmalti tuttu.
Kunnallisvaaleissa on tavattu käyttää huomattavasti vähemmän rahaa kampanjointiin kuin eduskuntavaaleissa tai EU-vaaleissa, joissa puhutaan jo kymmenistä tuhansista euroista. Silti summat ovat alkaneet huolestuttavasti kohota kunnallisvaaleissakin. Politiikan voimakas henkilöityminen vahvistaa kehitystä.
Kokoomuksen ehdokkaat käyttivät Oulussa eniten rahaa viime vaaleissa. Valituksi tulleiden kampanjat vaihtelivat 239 eurosta 9 485 euroon. Keskimäärin rahaa hupeni 5 088 euroa.
Syystä voi kysyä, onko homma jo niin kallista, että moni pätevä ja kyvykäs henkilö ei sen takia suostu ehdokkaaksi. Erityisesti nuoret ja aloittelevat ehdokkaat kärsivät tilanteesta. Laina ei houkuttele, kun muitakin rahanreikiä on tiedossa.
Joissain maissa on asetettu vaalikampanjan kustannuksille katto, mutta Suomessa sellaiseen ei ole nähty aihetta. Yhtenä keinona on väläytetty myös vaalituen sääntöjen muuttamista. Tuki ohjattaisiinkin esimerkiksi puolueiden piirijärjestöille, jotka ohjaisivat tuen edelleen ehdokkaiden vaalityöhön. Puolueiden tilinpäätösaineistot ovat julkisia asiakirjoja, joten vaalirahoituskin tulisi nykyistä julkisemmaksi.
Nykyisellään raportit vaalirahoituksesta eivät ainakaan näytä palvelevan tarkoitustaan - siis kerro mitään siitä, mistä ulkopuolinen rahoitus on peräisin. Päivittelyä niillä kyllä saa aikaan, kun summia tiirataan silmät kierossa.
Mutta meneekö siinäkin siunailu aivan vika suuntaan? Jos loppusumma nyt sattuu huitelemaan kymppitonnissa, niin eikö pitäisi pikemminkin kiitellä, että joku on ollut rehellinen (kai sekin on mahdollista!) ja täyttänyt raportin tunnollisesti. Aivan yhtä hyvinhän siihen voi hutaista mitä sattuu, kun kukaan ei kumminkaan mitään tarkista, eikä kuitteja vaadita.
Raha ei sentään ratkaise aivan kaikkea. Jotkut ehdokkaista pistivät suuriakin summia kampanjaansa ja tuloksena oli silti pettymys. Rahallisen panostuksen lisäksi menestykseen tarvitaan hyvä tukiryhmä ja aikaa käydä kunnollista kampanjaa. Julkisuudessa näkyminen ja toimiminen erilaisissa yhdistyksissä auttaa.
Oli rahaa tai ei, vaaleissa läpi pääseminen vaatii yleensä sinnikästä ja määrätietoista työtä. Toivottavasti sama tyyli jatkuu valtuustossakin.