Vanhan vitsin mukaan vegaaniksi epäillyltä henkilöltä ei tarvitse kysyä, onko hän vegaani? Hän kyllä kertoo sen itse pian.
Vitsit ovat kuitenkin kaukana siitä, miten monet lihansyöjät reagoivat vegaaniuteen, kasvissyöntiin tai jopa vain lihan kulutuksen vähentämiseen.
Tammikuun vegaanihaasteen aikana ilmiötä saattoi seurata muun muassa Facebookin keskustelupalstoilla, missä aihe ajoi monet lihansyöjät kiivaasti puolustuskannalle, vaikka heitä ei olisi millään tavalla syyllistetty.
Tuleeko puolustautumisen tarve siitä tiedosta, että jokainen meistä on tavalla tai toisella vastuullinen näistä ongelmista?
Ruokavalio on samaan aikaan sekä yksityinen että yhteinen asia. Ruoantuotanto vaikuttaa esimerkiksi ilmastonmuutokseen, ympäristön rehevöitymiseen ja luonnon monimuotoisuuden vähenemiseen. Vaikka jokainen päättää itse, mitä syö, päätökset vaikuttavat siis samalla myös yhteisen ympäristömme tilaan.Onko vegaaniudelle irvailu lihansyöjän huonon omantunnon aikaansaama defenssi? Psykologeilla riittäisi tässä tutkimista.
Ongelmia on myös toisinpäin. Vegaanihaasteen blogissa huomautetaan, että muiden nuiva suhtautuminen saattaa herättää vegaanissa häpeän ja epävarmuuden tunteita. Eikö tapani syödä olekaan normaali?
Epävarmuus juontuu siitä, että vaikka kasvissyönti on täysin normaali ja monella tapaa suositeltava ruokavalio, se ei ole vallitseva normi yhteiskunnassamme. Ja normista poikkeamisesta seuraa kyseenalaistaminen.
Kasvissyönnin puolesta puhuva saa kuulla vasta-argumentteja, jotka liittyvät muun muassa lentomatkustamisen haitallisuuteen, lämmitysenergian välttämättömyyteen Suomen talvessa tai siihen, että ei yhden ihmisen toiminnalla ole mitään vaikutusta koko maailman mittakaavassa.
Toisin sanoen keskustellaan aivan asian vierestä.
Suomalaisten elintapa tärvää ympäristöä, mutta se ei ole pätevä argumentti olla tekemättä mitään asialle ja ruokavalinnoilla lähes jokainen voi tehdä jotakin.
Länsimaiselle kuluttajalle, jolla ei ole mitään ruokarajoitteita, lihansyönnin lopettaminen tai vähentäminen on helpoin ja nopein tapa vaikuttaa ilmastonmuutoksen tai monimuotoisuuskadon hillintään. Tämä pätee aivan riippumatta siitä, paljonko lentää, paljonko ajaa autolla tai millä lämmittää talonsa.
Ja jos halutaan kääntää puhe vaikkapa lentämisen ilmastovaikutukseen, eikö juuri lihansyöjän pitäisi rajoittaa omia lentomatkojaan kompensoidakseen pihviaterioiden aiheuttamia ympäristöhaittoja?
Koska vapaa- ja omaehtoiset ihmiskokeet ovat kiinnostavia, aloin vähentää lihansyöntiäni viime syksynä. Arvioin pudottaneeni nyt neljänneksen tai korkeintaan kolmanneksen tuolloisesta kulutuksestani, joka jäi alle keskivertosuomalaisen vuotuisen 80 kilon annoksen.
Tämänvertainen ei ole tuntunut ruokavaliossa vielä mitenkään, lihaa voin edelleen syödä monta kertaa viikossa. Jos kuitenkin jokainen lihansyöjä vähentäisi omaa kulutustaan 20–30 prosenttia, vaikutus ympäristöön olisi valtava.
Koetta pitää jatkaa ja harventaa liha-aterioita entisestään. Myös maitotuotteiden kulutusta on saatava jatkossa pienennettyä.
Kalevassa 21.1. taloustieteilijä Joonas Uotinen tiivisti asian hyvin: kulutus pitää pienentää tasolle, jota ei tarvitse jälkipolvien edessä hävetä. Tämä koskee siis kaikkea kulutusta, ei pelkästään lihaa.
Tällä hetkellä hävettää.