Keskiviikkoilta Rovaniemellä maaliskuun 24. päivä vuonna 2010. Kiekko-Laser on juuri peitonnut RoKi:n vieraskaukalossa numeroin 4-2 karsinnan uusintaottelussa ja varmistanut nousunsa maan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle, Mestikseen.
Oululaisjoukkueen pukuhuoneessa ilo on ylimmillään. Kokeneimmat pelaajat, valmennus ja joukkueen johtoporras vuodattavat kilpaa onnenkyyneleitä.
Fuusioseura Kiekko-Laserin edeltäjää Kiekko-Oulua ensimmäisen kerran 11 vuotta sitten edustaneella kapteenilla Mikko Purontakasella on painavaa sanottavaa tunteellisen juhlahumun keskellä.
"Toivottavasti oululaiset junioripelaajat ymmärtävät, että tämä työ on tehty heitä varten. Silloin kun minä ja Sami Eero olimme nuoria poikia, meidän piti lähteä hakemaan kiekkovauhtia kotikaupunkimme ulkopuolelta."
Joukkue ja sen taustatiimi tekivät urheilullisen uroteon Oulun alueen kiekon ja ennen kaikkea sen juniorien hyväksi.
Nyt, tarkalleen 618 vuorokautta myöhemmin, uroteko haihtuu savuna ilmaan.
Jäljellä jäävät vain muistot puolestatoista Mestis-kaudesta, paha mieli ja suuri summa velkaa eri tahoille.
Päivä nousun varmistumisen jälkeen Kiekko-Laserin silloiset johtoherrat painottavat, että seura aikoo pärjätä Mestiksessä omilla rahoillaan.
Puheista käy ilmi, että urheilullisesta yhteistyöstä kaupungin ykkösseuran, Oulun Kärppien, kanssa on päästy pitkälti jo sopuun.
Muutamaa kuukautta myöhemmin yhteistyölle sovitut raamit ovat olemassa.
Mestis on raadollinen palloilusarja. Valtaosa sarjassa pelaavista seuroista on talousvaikeuksissa - esimerkiksi Kiekko-Vantaa tahkoaa otteluitaan läpi velkasaneerauksen avulla.
Bisnes on touhusta kaikella tavalla kaukana. Mestiksessä pelataan lähes saman verran otteluita kuin SM-liigassa. Ja sarjaohjelma viedään läpi kaiken lisäksi paljon tiiviimmässä aikataulussa.
Yleisö-, mainos- ja yhteistyötulot ovat kuitenkin vain murto-osa SM-liigan vastaavista.
Suurin osa pelaajista saa työstään ainakin nimellistä korvausta. Matkustaminen, ottelujen järjestäminen ja seuran jokapäiväinen pyörittäminen maksavat maltaita.
Yhtälö on vaikea - käytännössä melkein mahdoton.
Kiekko-Laserissa tehtiin puolentoista vuoden aikana paljon virheitä ja virhearviointeja.
Suurin ja ratkaisevin naula lyötiin arkkuun jo ennen kuin seura oli pelannut ensimmäistäkään Mestis-ottelua.
Suurella kiekkosydämellä elävät ihmiset arvioivat oman hankkeensa vetovoiman karkeasti yläkanttiin. Kiekko-Laserin johtoporras uskoi vilpittömästi, että oululainen Mestis-seura kiinnostaa yleisöä, tukijoita ja yhteiskumppaneita.
Karu todellisuus ja epävakaa yleismaailmallinen taloustilanne iskivät kasvoihin rajulla tavalla jo viime talvena.
Oululaisten ensimmäinen Mestis-kausi tuotti pitkästi yli 100 000 euron miinustuloksen, vaikka seura alitti oman - Mestiksen mittakaavassa varsin maltillisen - budjettinsa usealla kymmenellä tuhannella eurolla.
Realiteetit olivat hukassa. Tulopuolelle merkatut yleisö-, oheistuote- ja yhteistyöeurot jäivät kauaksi suunnitellusta.
Varakkaat oululaislähtöiset pelaajat tarjosivat kesän lopussa Lasse Kukkosen, Juhamatti Aaltosen ja Pekka Rinteen johdolla tekohengitystä Kiekko-Laserille.
Sekään ei auttanut. Apua ei tullut juuri muualta, sillä Kiekko-Laserin hädän hetkellä operoima osakeanti veti totaalisen vesiperän.
Homma levisi käsiin jo ennen tämän syksyn ensimmäistä sarjaottelua. Seura ei pystynyt rahoittamaan itse omaa päivittäistä toimintaansa.
Kiekko-Laserin edustusjoukkueen kituminen sai surullisen loppunsa maanantaiaamuna 5. joulukuuta 2011.
Päätös oli raskas, mutta tässä tilanteessa pakollinen.