Pääkirjoitus

Paljon ri­kok­sia, vähän sel­vit­tä­jiä

Vuonna 1995 Oulu piti maan suurista kaupungeista perää selvitettyjen rikosten määrässä.

Vuonna 1995 Oulu piti maan suurista kaupungeista perää selvitettyjen rikosten määrässä. Kuudessa vuodessa ei suunta ole tilastojen valossa muuttunut, ei ainakaan parempaan. Oulu on viime vuoden luvuissa tasan 40 prosentin selvitysmäärällä yhä suurten kaupunkien viimeinen, ja ero koko maan keskiarvoon oli vain kasvanut. Viime vuonna Suomessa selvitettiin noin 60 prosenttia ilmoitetuista rikoksista.

Ero on hämmästyttävä ja huolestuttava, mutta ei välttämättä kerro koko totuutta. Oulu ei asukkaistaan tunnu erityisen turvattomalta. Toisaalta kaupunkilaisten arkikokemus kertoo, että esimerkiksi polkupyöriä katoaa tämän tästä ja että niiden takaisinsaantia on yleensä turha haikailla, tekipä rikosilmoitusta tai ei. Sellainen tuntuu varkauden kohteeksi joutuneista kohtuuttomalta.

Oululaiset ovat myös joillakin asuinalueilla päätyneet perustamaan omia vartiointirenkaitaan, kun automurtoja ei ole saatu muuten kuriin.

Kaupungin riesana onkin nimenomaan pienimuotoinen, tavallaan arkipäiväistynyt omaisuusrikollisuus, jollaisen selvittely on poliisille hyvin työlästä. Tuloksiin vaikuttaa väistämättä se, että rikostutkinnassa on monia poliisin paikkoja täyttämättä. Tilanne on erikoinen ja kestämätön. Järjestyspoliisin työ ja vuorotyön tuoma palkkaetu houkuttelee nuoria poliiseja rikostutkintaa enemmän, mutta ylipäätään Oulussa poliisilaitoksen resurssien kasvu ei ole pysynyt koko kaupungin kasvuvauhdin tahdissa. Poliisijohto on puhunut kymmenien uusien vakanssien tarpeesta.

Miehistöpula ja tilastointitavat selittävät Oulun asemaa rikosten selvitysten hännillä, mutta eivät tee tulosta merkityksettömäksi. Kaiken lisäksi kyse on jo vuosia jatkuneesta ilmiöstä, joka ei ole kaupungille kunniaksi. Se myös mustaa tarpeettomasti paikallisen poliisin mainetta ja antaa vaikutelmaksi, ettei rikoksia edes osattaisi selvittää.

Ammattitaitoa Oulun poliiseilla riittää, mutta tilastot jäävät väistämättä huonoiksi, jos osaa rikoksista ei ennätetä kunnolla edes tutkia. Samalla rötöstelijät saattavat saada vaikutelman, että esimerkiksi polkupyörät ja autot ovat lähes vapaata riistaa. Tästä edetään herkästi yhä suurempiin rikoksiin. Jos vaikkapa asuntomurrot vielä lisääntyvät, se nostaa suuresti ihmisten turvattomuuden tunnetta.

Omaisuusrikosten määrän laskun on kaksi tietä, poliisin toimintakyvystä huolehtiminen ja poliisin oman työn organisointi. Automurtoihin onkin Oulussa jo alettu kiinnittää entistä enemmän huomiota.

paakirjoitus@kaleva.fi