Valtiosihteeri Raimo Sailaksen työryhmän väliraportissa ei ollut tarkoituskaan esittää yksityiskohtaisia keinoja rakenteellisen työttömyyden nujertamiseksi. Siksi se vaikuttaa itsestäänselvyyksiä sisältävältä fraasikokoelmalta
Viime keskiviikkona julkistettua Sailaksen työryhmän mietintöä ei kannata arvioida sen mukaan, mitä siinä on tai mitä siitä puuttuu. Suomen poliittiseen kulttuuriin kun ei kuulu tehdä vaalien alla rohkeita toimenpide-ehdotuksia ainakaan silloin, jos pitää suositella sellaista, mikä saa äänestäjien korvat punottamaan. Sailaksen ryhmän työssä on kyse juuri siitä. Työllisyysasteen nosto 75 prosenttiin, työttömyyden lasku sadallatuhannella hengellä ja rakenteellisen työttömyyden nujerrus edellyttävät ikäviä poliittisia linjauksia ja päätöksiä vaalien jälkeen.
Väliraporttiin kirjatut periaatteet on helppo hyväksyä, koska nyt liikutaan vielä hyvin yleisellä tasolla. Kaikki tuntuu myös entuudestaan kovin tutulta. Pisteliäästi voi jopa kysyä, eikö suuri ja arvovaltainen ryhmä ole keksinyt uusia ajatuksia lainkaan? Eräitä sen linjauksia, esimerkiksi yrittäjyyden edistämistä, on pyöritelty koko Lipposen pitkä pääministerikausi - ja jo Esko Ahon hallituksen aikana.
Sailaksen ryhmän olemassaolo on herättänyt paljon porua, mutta villoja on syntynyt toistaiseksi vain vähän. Välimietinnöllä on siitä huolimatta oma arvonsa: sen avulla valmistellaan ilmiselvästi maaperää sille, että vaalien jälkeen syntyisivät edellytykset ratkaisuihin, joita tähän mennessä ei ole kyetty tekemään poliittisista syistä. Sailaksen ryhmä haluaa sitouttaa eri ryhmät uudistuspolitiikkaan. Välimietinnön osakseen saama yleinen hymistely viittaa siihen, että strategia toimii.
Tämänhetkisen ilmapiirin ei kuitenkaan saisi antaa pettää. Todelliset asenteet paljastuvat vasta sitten, kun ryhmä esittää maaliskuun lopulla reseptinsä ja kun on nähty, mille pohjalle uusi hallitus muodostetaan. Jos väärä hallitus esittää oikeita keinoja, niitä ei hyväksytä. Niistä tulee vääriä.
Pääministeri Paavo Lipposen asettaman ryhmän välimietinnössä häiritsee kahden eri tavoitteen yhdistäminen toisiinsa. Ryhmä esittää toisaalta, että työttömyysastetta pitäisi nostaa myöhentämällä eläkkeellelähtöä ja aikaistamalla nuorten työmarkkinoille tuloa. Näin kiihdytettäisiin talouskasvua. Toisaalta ryhmä toisi samalla työmarkkinoille ainakin satatuhatta pitkäaikaistyötöntä.
Molemmat tavoitteet ovat hyviä ja kannatettavia, mutta toinen lyö korvalle toista. Mistä löytyy työtä 275 000 ihmiselle samanaikaisesti? Pitkäaikaistyöttömyyttä kun ei ole pystytty taltuttamaan edes nykyisen alhaisen 68 prosentin työttömyysasteen aikanakaan. Työvoiman määrän pitäisi alkaa supistua pian, mutta työpaikkoja ei vapaudukaan työttömille, jos työssäoloaika pitenee. Työllisyysasteen nosto esitetyllä tavalla ei pienennä automaattisesti työttömyyttä.
Presidentti Martti Ahtisaaren työllisyystyöryhmä perusti 1994 oman ohjelmansa talouskasvun varaan. Kasvu on keskeisellä sijalla myös Sailaksen ryhmän mietinnössä. Ahtisaaren ryhmä asetti tavoitteeksi työttömyyden painamisen 200 000:een vuoteen 2000 mennessä, mutta tavoite on yhä saavuttamatta.
Sailaksen ryhmäkin asettaa komeita tavoitteita, mikä on periaatteessa aivan oikein. Kannattaisikohan silti olla varovaisempi, ettei synny vaikutelmaa, että tyhjät tynnyrit kolisevat taas.