Suomen aluehallinto jahnaa paikallaan. Selvityksiä ja mietintöjä sekavan aluebyrokratian selkeyttämiseksi on tehty roppakaupalla, mutta mitään ei ole tapahtunut. Kainuun malli on poikkeus. Muualla ihmetellään hallinnon ja rahanjaon sekavuutta.
Aluehallinnosta ei juuri piitattu ennen EU-jäsenyyttä. Silloin havaittiin, että maakunnissa on oltava elin, joka hallinnoi EU-rahojen käyttöä. Laissa aluekehitysvastuu annettiin maakuntien liitoille, joiden pohjana ovat kunnat. Valtiolla taas on läänit ja muut omat alueelliset elimensä, joita on koottu TE-keskuksiin.
Lapin yliopiston rehtori Esko Riepula yritti selvitysmiehenä selkeyttää sekavaa valtion aluehallintoa. Hän joutui kuitenkin tunnustamaan torstaina raportissaan tosiasiat: aluehallinto on monella tavalla sekavassa ja epätyydyttävässä tilassa.
Selvitysmiehen tehtävä oli ylivoimainen, kun hallitusohjelmaankin oli jo linjattu, ettei perusremonttia tehdä. Kuntainliitot ja valtio ovat edelleenkin hallinnon ydin. Alueille on perustettu toimijoita pitkin ja poikin. Jokainen niistä jakaa rahaa hyviin tarkoituksiin, niin kansallista kuin EU-tukeakin. Vaikka pääpainon pitäisi olla alueen kehittämisessä, energia suuntautuu lähinnä hallinnointiin ja reviirien puolustamiseen.
Selvitysmiehen pääajatus on toteuttamiskelpoinen. Hän esittää, että kymmenellä eri hallinnonalalla ja 44 momentilla olevat varat koottaisiin yhdelle momentille valtion talousarviossa. Kysymys on 1,5-1,7 miljardin euron potista. Myös EU:n rakennerahastovarat muutettaisiin rahastokohtaisiksi kokonaisuuksiksi.
Sen sijaan, että aluekehitysasiat keskitettäisiin yhdelle ministeriölle, selvitysmies esittääkin uutta byrokratiaa, ministeriöiden yhteistyöelintä, tulosallianssia. Näin taattaisiin, ettei miltään ministeriöltä vietäisi valtaa tai rahaa, kunhan tarjolla on hyviä ja kehittämiskelpoisia hankkeita.
Kansanvaltaista ohjausta varten ehdotetaan maakunnan liiton hallituksesta ja valtionhallinnon edustajista koostuvaa maakuntaneuvostoa. Se sopisi tulosallianssin kanssa tavoitteista, joihin alueen määrärahoilla pitäisi yltää, ja päättäisi rahojen suuntaamisesta. TE-keskukset, lääninhallitukset, metsäkeskukset, tiepiirit ja maakuntien liitto tekisivät yksittäiset määrärahapäätökset kuten nykyisinkin.
Joissakin maakunnissa maakuntaneuvostoa vastaava yhteistyö on jo nyt arkipäivää, ilman byrokratiaa ja uusia lakeja. Kaiken huipuksi maakuntaneuvosto jäisi vain vallattomaksi neuvotteluelimeksi, tekisiväthän rahanjaon kannalta tärkeimmät valtion elimet, TE-keskukset ja tiepiirit, yhä päätökset itsenäisesti. Alueilla ei enää kaivata uutta byrokratiaa. Nykyinen riittää vallan mainiosti.
paakirjoitus@kaleva.fi