Presidentinvaalien kiriviikkoa on sävyttänyt keskustelu Suomen osallistumisesta Naton nopean toiminnan joukkojen sotahar-joituksiin. Asialle omistettu huomio ei vastaa sen todellista merkitystä. Kyseessä ei ole uusi eikä edes mullistava asia.
Sana Nato nostaa herkästi suomalaisten karvat pystyyn. Sen takia voi vielä jotenkin tajuta, etteivät presidenttiehdokkaat ole halunneet käydä vaalien alla kunnon keskustelua siitä, mitä Suomi mahdollisesti tekee seuraavalla presidentin kuusivuotisella virkakaudella. Liittoutuuko se vai jatkuuko nykyinen odota ja katso -linja?
Vain RKP:n Henrik Lax ja kokoomuksen Sauli Niinistö ovat yrittäneet viritellä turvallisuuspoliittista keskustelua, mutta se ei ole ottanut tulta. Avointa pohdiskelua mahdollisista vaihtoehdoista ei ole syntynyt, kun muut ehdokkaat ovat joko tyytyneet toteamaan, ettei Suomen liittyminen Natoon ole tarpeen, tai ovat sivuuttaneet teeman toteamalla, että nykylinja jatkuu toistaiseksi.
Tällaista puolivaloilla ajoa on vaikea hyväksyä, koska kysymys liittoutumisesta tai liittoutumattomuudesta on kenties merkittävin asia, josta pian valittava presidentti joutuu päättämään hallituksen kanssa. Suomalaisilla on nyt uurnille mennessään sellainen käsitys, ettei Suomi liittoudu ainakaan lähiaikoina.
Näissä oloissa oli tietenkin hämmentävää, kun Ilta-Sanomat julkaisi viime lauantaina uutisen virallisesta muistiosta, jonka mukaan presidentti, hallitus sekä ulko- ja puolustusministeriö ovat valmistelleet viime keväästä lähtien suomalaissotilaiden menoa Naton NRF-taistelujoukkojen sotaharjoituksiin. Lehden mukaan tieto on haluttu tietoisesti salata.
Uutinen sai aikaan yleistä hämminkiä, koska sen pohjalta syntyi vaikutelma, että presidentti Tarja Halonen ja pääministeri Matti Vanhanen puhuvat yhtä, mutta tekevät salaisesti toista. Pääministeri kielsi ensin koko linjauksen, mutta myönsi myöhemmin, että yhteistyössä Naton NRF-taistelujoukkojen kanssa on kyse vanhasta asiasta: Suomen armeijan lähentämisestä Naton standardeihin. Siitä on päätetty jo kauan sitten.
Sen sijaan konkreettista päätöstä suomalaisten sotilaiden lähettämisestä yhteisiin sotaharjoituksiin Naton nopean toiminnan joukkojen kanssa ei ole tehty, Vanhanen lisäsi. Sekään ei ole varmaa, saako Suomi edes kutsua Natolta.
Keskustelun perusteella on voinut olla vaikea päätellä, mikä on totuus asiassa. Mistään kovin mullistavasta käänteestä ei ole kuitenkaan kyse. Suomi on lähestynyt askel askeleelta Natoa jo pitkään ja on kohta raivannut kaikki mahdolliset esteet jäsenyyden tieltä pois. Oikeastaan vain poliittinen päätös puuttuu enää - ja se voi tulla seuraavan kuuden vuoden sisällä.
Suomen mahdollinen sotaharjoitusyhteistyö Naton kanssa, mihin presidentti ja hallitus ovat siis henkisesti valmiita, liittyy saumattomasti tähän kuvioon. Suomen armeija halutaan muuttaa täysin yhteensopivaksi Naton armeijan kanssa. Asian tekee hämmentäväksi vain se, etteivät presidenttiehdokkaat ole halunneet puhua asioista näin konkreettisesti, ja sen takia yksi "salailu-uutinen" riitti aikaansaamaan melkoisen kohun.
Kohussa on paljon melua tyhjästä, mutta niin käy, kun asioista ei haluta puhua avoimesti ja rehdisti äänestäjien pelossa. Suomea ei viedä salaa Natoon. Päin vastoin pääministeri on sanonut, että Suomessa järjestetään kansanäänestys, jos hallitus päättää liittoutumisesta. Aika näyttää, päättääkö se ja koska.