Palestiinalaisten presidentti Jasser Arafat otti osaa oli yli puolet elämästään Israelin vastaiseen taisteluun. Hänen päämääränsä oli itsenäinen Palestiinan valtio. Alkuvaiheissa Palestiinan vapautusjärjestön PLO:n selkeä ja kirjattu tavoite oli Israelin tuhoaminen ja oman valtion perustaminen juutalaisvaltion paikalle.
Myöhemmin poliittiset tavoitteet kirjattiin pehmeämmin, mikä teki mahdolliseksi aloittaa rauhanneuvottelut.
Arafatin elämäkerrassa todetaan, että hän syntyi Jerusalemissa monilapsiseen kauppiasperheeseen elokuussa 1929. Arafat valmistui 1950-luvulla insinööriksi Kairon yliopistosta, jossa hän osallistui palestiinalaisten opiskelijoiden poliittiseen toimintaan.
Arafat perusti ystäviensä kanssa 1959 Fatah-ryhmän, jonka johtajaksi hän tuli 1968. Fatahista kehittyi PLO:n tärkein sotilaallinen siipi. Vuonna 1969 Arafat nostettiin koko PLO:n johtoon.
PLO:n sissit kävivät Israelin vastaista sotaa 1960-luvulla Jordaniasta käsin. 1970-luvun alussa kuningas Hussein karkotti Arafatin joukkoineen maasta. Tuon karkotuksen yhteydessä kuoli tuhansia palestiinalaisia.
PLO siirsi taisteluryhmänsä Libanoniin ja oli osaltaan mutkistamassa Libanonin sisällissotaa. Israelin armeija karkotti Arafatin Tunisiaan, jonne PLO perusti 1980-luvun puolivälissä päämajansa.
Jaettu Nobelin
rauhanpalkinto
Arafat sai vuonna 1974 ensimmäisen suuren poliittisen voiton, kun hänen sallittiin puhua YK:n yleiskokouksessa. 1987 PLO kehotti palestiinalaisia Israelin vastaiseen kansannousuun, intifadaan ja kaksi vuotta myöhemmin Arafat julistettiin tulevan valtion presidentiksi.
Vuonna 1991 Arafat lähti mukaan Lähi-idän rauhanprosessiin, joka huipentui kaksi vuotta myöhemmin Oslossa rauhan periaatesopimukseen Israelin kanssa. Rauhanpaperissa sovittiin asteittaisesta itsehallinnosta palestiinalaisalueilla.
Arafat oli tuohon aikaan kansainvälisesti epäsuosiossa, koska hän ja palestiinalaiset liputtivat avoimesti talvella 1991 Irakin diktaattorin Saddam Husseinin puolesta Yhdysvaltoja ja Israelia vastaan.
Tämän vuoksi Arafat totesikin Oslon sopimuksesta, että se oli paras mahdollinen mahdollisimman huonoissa oloissa.
Rauhanponnisteluja pidettiin niin merkittävinä, että Arafat sai vuonna 1994 Israelin pääministeri Jitzak Rabinin ja ulkoministeri Shimon Peresin kanssa Nobelin rauhanpalkinnon.
Palestiinalaisten näkökulmasta erityisesti Israelin oikeistohallitukset ovat haranneet heidän tavoitteitaan vastaan. Vaikeimpia kysymyksiä ovat olleet Israelin siirtokunnat, palestiinalaisten pakolaisten muutto-oikeus ja Jerusalemin asema.
Loppuvuodesta 1999 Israel ja palestiinalaiset aloittivat lopulliseen rauhansopimukseen tähtäävät neuvottelut, jotka kuitenkin kariutuivat syksyllä 2000, jolloin alkoi palestiinalaisten toinen kansannousu, joka yhä jatkuu.
Arafatilla paljon
vastustajia
Arafat sai pitkän poliittisen uransa aikana paljon vastustajia. Palestiinalaiset arvostelivat viime aikoina Arafatia erityisesti korruptoituneesta hallinnosta.
Israelin ja myös palestiinalaisten omat asiantuntijat ovat sanoneet, että hylätessään Yhdysvaltojen Bill Clintonin johdolla muokatun rauhanehdotuksen, Arafat hukkasi elämänsä tilaisuuden saavuttaa Palestiinalle itsenäisyys.
Arafatin suhteet länsimaihin olivat usein koetuksella. Israelin tärkein liittolainen Yhdysvallat aloitti vuoropuhelun PLO:n kanssa vasta, kun Lähi-idän rauhanhanke saatiin alulle. Tämän jälkeen amerikkalaiset ovat koettaneet painostaa ajoittain kovallakin kädellä molempia osapuolia neuvottelupöytään.
Syksyn 2000 katastrofi johti lopulta siihen, että Yhdysvallat ja Israel alkoivat yhdessä vaatia Arafatin vaihtamista joustavampaan neuvottelijaan. Tämän vuoksi pääministeriksi nostettiin Arafatin veteraaniystäviä PLO:n perustamisen ajoilta. Ensiksi Mahmoud Abbas, sitten Ahmed Qurei.
Vaikea löytää
seuraaja
Islamilaiset ääriryhmät Hamas, Jihad ja Libanonin puolelta operoiva iranilaismielinen Hizbollah ovat vastustaneet Lähi-idän rauhansopimusta. Nämä järjestöt ovat operoineet enemmistön itsemurhapommi-iskuista israelilaisia vastaan.
Kaiken kaikkiaan Arafat oli paksunahkainen selviytyjä Lähi-idän politiikassa. Palestiinalaisten on erittäin vaikea löytää hänelle seuraajaa, koska kenelläkään ei ole luontaisia edellytyksiä samanlaiseen karismaan, mitä "Herra Palestiina" kykeni luomaan pitkän uransa aikana sissinä tai Israelin näkökulmasta terroristijohtajana.
Arafat keräsi köyhän kansan johtajana yllättävän suuren omaisuuden. Hänet mainittiin talouslehti Forbesin vuosittaisessa varakkaimpien johtajien listassa. Vuonna 2003 hänen omaisuutensa arvioitiin ainakin 300 miljoonaksi dollariksi, ja Arafat oli listalla kuudentena.
