Yksi päivä vapaalaskua riitti vahvistamaan sen, mitä Kalle Palander pelkäsi. Palanderin säären kahteen kertaan leikattu rasitusmurtuma ei ole kilpailukunnossa. Palander tiedotti keskiviikkona, ettei hän pysty osallistumaan maailmancupin avauspujotteluun Kittilän Levillä 15. marraskuuta.
Levin jäämisellä väliin voi olla kauaskantoisia seurauksia. Palander, 32, ei ole kilpaillut maailmancupissa puoleentoista vuoteen. Levi oli viimeisiä mahdollisuuksia kartuttaa pistetiliä niin, ettei Palanderin tarvitsisi aloittaa ponnistusta takaisin pujotteluhuipulle pohjamudista eli lähtölistojen häntäpäästä.
Palander kokee joutuneensa ?urheilijana ja ihmisenä uransa kovimman paikan eteen?. Palander kertoo tiedotteessaan, että hän haluaa vetäytyä pohtimaan mahdollista paluuta kevätlumille. Palander puhuu tiedotteessaan myös ?eräänlaisesta päätepisteestä?.
– Olen koko elämäni uhrannut urheilulle ja alppihiihdolle, harjoitellut verenmaku suussa tavoitteenani olla maailman paras alppihiihtäjä. Yhdessä edesmenneen isäni kanssa olemme rakentaneet huippu-urheilijan uraani joka nyt näyttää olevan vaakalaudalla, Palander kirjoittaa.
– Olo on tyhjä ja sanoinkuvaamattoman surullinen. Tuntuu kun kaikki se työ ja uurastus olisi ollut turhaa, hän jatkaa.
MM-kulta kaipaa kaveria
Palanderin säärivaiva on iäkäs, mutta paranee toivottoman hitaasti. Viimeksi vaiva ärtyi kolme viikkoa sitten harjoitusleirillä Itävallassa, ja edessä oli tauko. Palander asetti torstain takarajaksi päätökselleen osallistumisesta Levin kilpailuun. Lopputulema oli selvillä jo keskiviikkona.
– Eilinen vapaalasku Levillä valitettavasti osoitti, että jalalla ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia tässä vaiheessa laskea, Palander kertoo.
Palanderin tiedote pursuaa epätoivoa. Hänen suuri tavoitteensa karkaa jälleen kauemmaksi. Palander on usein todennut, että vuosikymmenen takainen pujottelun maailmanmestaruus kaipaa seurakseen olympiamenestystä mitalin muodossa.
– Vaikka kuinka tällä hetkellä koitan löytää lohdutusta voitoista ja urheilu-urani saavutuksista, en voi poistaa sitä masennusta, jonka ajatus siitä, että en pääse taistelemaan Olympiamitallista minussa synnyttää. Haave, joka oli jo niin lähellä toteutua Torinossa 2006 ja haave joka tällaisella tavalla valuu hiekkaan, haave joka kaikissa urheilijoissa elää, haave jonka niin harva saavuttaa.
Jos vielä sittenkin
Palander ei ole luovuttajatyyppiä. Rinteessä hän on poikkeuksellisen taitava korjaamaan virheitä, joihin monen muun matka tyssäisi. Samaa päättäväisyyttä löytyy vieläkin.
– Samalla kun masennus painaa mieltäni nousee myös esiin ajatus ja uho siitä, että ei vielä! Haluan edelleen laskea maailman huipulla! Onko minulla kuitenkin mahdollisuus toipua jollain aikataululla sellaiseen kuntoon, että voin haastaa maailman huiput? En tiedä vastauksia, enkä ole varma mitä haluan tehdä, Palander ruotii.
Vastauksia kysymyksiinsä Palander lupailee myöhemmin, ehkä vasta keväthangilla.
