Vaalituloksen ihmettely vääristää hallitusneuvotteluiden tilannearvioita niin, että puolueiden parlamentaariset voimasuhteet alkavat menettää merkityksensä. Kunnon jytky näyttää merkitsevän ainakin voittajille ja vähän muillekin sitä, että nyt sitten kaikki tehdään niin kuin perussuomalaiset tahtovat. Sillä ei tunnu olevan väliä, missä tilanteessa ollaan jytkyn jälkeen.
Perussuomalaiset saivat 19 prosenttia äänistä. Muita puolueita äänesti 81 prosenttia. Ne äänet ovat täsmälleen yhtä painavia kuin perussuomalaisille menneet, ja niillä äänillä on enemmistö. Eduskunnassa on edelleen 200 paikkaa. Perussuomalaisilla on niistä 39, ja muilla 161. Tämä on se todellisuus, jossa hallitusneuvottelut käydään. Niitä ei ratkaise vallitseva mielipideilmasto, jossa kaikki ovat edelleen kauhun lamauttamia perussuomalaisten voitosta. Enemmistöhallituksen rakentaminen ratkeaa samoin kuin aina ennenkin, neuvottelemalla ja ynnälaskulla.
Kommunistijohtoinen SKDL sai heti sodan jälkeen vuoden 1945 vaaleissa 25 prosenttia äänistä ja 49 eduskuntapaikkaa. Sen kannatus kasvoi hetkessä nollasta neljännekseen. SKDL luopui suurimmista tavoitteistaan ja neuvotteli itsensä hallitukseen. Suomi ei muuttunut neuvostomaaksi, vaikka kommunistit johtivat kansandemokraatteja ja Neuvostoliitto seurasi kiinnostuneesti heidän toimiaan. Demokraattisessa monipuoluejärjestelmässä hallitukseen mennään kompromisseilla eikä rymistellen.
Kun Suomen Maaseudun Puolue sai oman jytkynsä vuoden 1970 vaaleissa, sen paikkaluku 18-kertaistui verrattuna edellisen eduskunnan voimasuhteisiin. Hallitusneuvotteluissa ei syntynyt yhteisymmärrystä muiden kanssa ja puolue jäi oppositioon. SMP uusi paikkalukunsa vuoden 1972 hajotusvaaleissa, mutta sekään suurvoitto ei avannut tietä hallitukseen.
Nyt perussuomalaisten paikkaluku 8-kertaistui sen edelliseen ryhmäkokoon verrattuna. SMP voitti aikanaan paljon enemmän, mutta niin vaan joutui oppositioon kun ei taipunut neuvotteluissa.
Muutoksen suuruus ei ratkaise. Se ratkaisee, mitä uudessa tilanteessa pystytään sopimaan, ja kuinka paljon sopuun päässeillä on yhteensä kansanedustajia. Siinä matematiikassa kaikki paikat ovat yhtä arvokkaita.
Hallitusneuvottelujen pääkysymyksiä ovat Portugalin pelastuspaketti ja unionin vakausjärjestelyt. Niiden kunnialliseen hoitamiseen tarvitaan enemmistöhallitus. Vähemmän tyylikkääseen ratkaisuun pystyy kyllä vähemmistöhallituskin, jos osa oppositiosta tukee sitä vaikka vain olemalla poissa ratkaisevasta äänestyksestä. Enemmistö eduskunnassa annetuista äänistä tarvitaan joka tapauksessa.
Sosiaalidemokraattien halu pistää pankit kärsimään holtittomasta lainanannosta on johdonmukainen ja oikea. Niin toimii markkinatalous, riskin ottajan kuuluu kärsiä jos riski käy toteen. Parin vuoden kuluttua voimaan tulevassa pysyvässä vakausmenettelyssä niin tapahtuukin.
Nyt toimitaan väliaikaisen menettelyn mukaan, jossa sellaista järjestelyä ei ole. Sääntöjä ei voi muuttaa kesken pelin. Unioni sanelee kuitenkin hätäavun saajille todella rankat saneerausohjelmat, joista kärsivät myös pankit. Se voisi ehkä riittää sosiaalidemokraattien väliaikaiseksi viikunanlehdeksi.
Hallitusneuvottelija Jyrki Katainen yrittää hyväksyttää unionin vakautusratkaisut eduskunnan suuressa valiokunnassa ennen hallitusneuvottelujen viimeistä vaihetta. Temppu on näennäisesti nokkela, mutta poliittisesti muotopuoli.
Toimitusministeristön valtionvarainministeri yrittää tehdä sellaista, josta pääministeri on jo kieltäytynyt. Hallitusneuvotteluiden suurinta asiaa ei voi jättää neuvotteluiden ulkopuolelle. Sitä paitsi tuollainen menettely olisi ainakin perustuslain hengen vastainen.
Käytettävissä on vain vanha malli. Hallituksen muodostavat ne, jotka pääsevät sopimukseen, ja muut jäävät oppositioon. Jos tuloksena on vähemmistöhallitus ja oppositio kaataa koko Euroopan talouden, se on sitten heidän syynsä ja Suomen häpeä. Jos kansa pakottaa poliitikot vaaralliseen typeryyteen, se kärsii siitä itsekin.
Talousvaikeuksiin joutuneet Etelä-Euroopan maat ruikuttavat, että muiden on siivottava heidän itse aiheuttamansa sotku. Sellaista velvollisuutta ei tietenkään ole.
Se on eri asia, että eurooppalaisten on järkevää edes yrittää suojata itsensä Portugalin ja Kreikan koheltamisen seurausvaikeuksilta. Se on valtava riski, mutta toimettomuus syöksisi täysin varmasti meidät muutkin samaan kurimukseen näiden surkimusten kanssa.
Asiansa pilanneiden maiden ahdinko ei johdu pelkästään pankkien pahuudesta. Koko kurjuus lähtee siitä, että kansat ovat valinneet itselleen vastuuttomat johtajat. Kypsymätön demokratia antoi röyhkeille pankeille mahdollisuuden hyötyä kansallisesta hölmöydestä. Pankkien antamien typerien lainojen pyytäminen ja ottaminen oli yhtä typerää kuin niiden antaminen. Poliitikkojen holtittomat päätökset olivat mahdollisia, koska kansat kerran toisensa jälkeen äänestivät valtaan holtittomat poliitikot.
Tällaisen sekamelskan uusiutumista ei voi estää pelkästään kirjoittamalla vakausjärjestelmiin pankkien vastuuta korostavia pykäliä. Ainoa varma tapa on äänestäjien älyllinen ryhdistäytyminen. Poliitikot lupaavat ja tekevät ihan mitä vaan päästäkseen valtaan ja säilyttääkseen asemansa, mutta äänestäjän pitää ajatella vähän itsekin.
Kirjoittaja on valtiotieteen tohtori, joka toimii vapaana tutkijana ja kolumnistina.