Kansalaisten toiveita työaikojen lyhennyksistä on entistä vaikeampi toteuttaa. Globalisaatio ja uhkaava työvoimapula lisäävät paineita päinvastaisiin ratkaisuihin. Pidennysten tielle lähti nyt Ranska.
Ranskassa otettiin kymmenkunta vuotta sitten lain muutoksella laajasti käyttöön 35 tunnin työviikko. Saksassa edettiin samaan suuntaan työehtosopimusten kautta. Suomessa säännöllinen työaika on lain mukaan enintään 40 tuntia viikossa, mutta työehtosopimusten perusteella on yleisesti käytössä esimerkiksi 37,5 tunnin työviikko. Työajan lyhennys on ollut vapaan ammattiyhdistysliikkeen tavoite käytännössä aina. Tällä hetkelläkin esimerkiksi Suomessa SAK:lai-sista liki puolet haluaisi selvitysten mukaan mieluummin lisää vapaa-aikaa kuin lisää palkkaa.
Viime vuosina tavoitteet lyhyemmistä työajoista on otettu Länsi-Euroopassa uuteen tarkasteluun. Ranskassa tehtiin viime viikolla suorastaan täyskäännös. Siellä 35 tunnin työviikko on siirtymässä historiaan. Ranskan senaatti hyväksyi lakiuudistuksen, joka antaa yrityksille nykyistä laajemmat valtuudet sopia työajoista paikallisesti. Päätös merkitsee työpäivien pidennystä ainakin pienissä ja keskisuurissa työpaikoissa. Jo ennen Ranskaa aiempia lyhennyksiä ehdittiin keriä takaisin Saksan teollisuudessa.
Saksassa ja Ranskassa on ollut ilmeinen tave pidentää työaikoja. Näiden maiden teollisuuden työajat ovat kuuluneet maailman lyhyimpiin. Käytännössä painetta työaikojen pidennyksiin on tuonut kaksi seikkaa. Ensinnäkin talouden globalisaatio ja niin sanottujen halpamaiden paine pakottavat erityisesti vauraan lännen teollisuutta hakemaan kilpailukykyä myös työaikoihin puuttumalla.
Vaikka Ranskassa lyhyemmän työviikon on arvioitu myös luoneen uusia työpaikkoja, sen yleinen talouskehitys on ollut vuosien ajan heikko. Paineita on purettu kaduilla, mutta varsinaisia lääkkeitä ei ole haluttu maistaa. Nyt presidentti Nicolas Sarkozy ja tämän hallitus syöttävät niitä pakosta. Yksi lääkkeistä on juuri työajan pidennys. Sama teollisuuden kilpailukyvyn hiipuminen on vauhdittanut myös Saksassa tehtyjä muutoksia.
Toiseksi työajan pidennyksiin koko läntisessä maailmassa pakottaa väestön ikääntyminen, sen aiheuttama työvoimapula ja tarve tehostaa työn tuottavuutta. Työpäivien tai -viikkojen pidennystä ei tosin yleensä tarjota ensisijaiseksi lääkkeeksi tähän ongelmaan. Sellaiseksi nähdään enemmänkin työurien pidennys.
Pidemmät työurat on asetettu poliittiseksi tavoitteeksi myös Suomessa. Kun tutkija Tommi Uschanov nosti muutama päivä sitten radiossa esiin ajatuksen, että osa työn tuottavuudesta pitäisi Suomessakin muuttaa palkannousun sijasta ajaksi, pääministeri Matti Vanhanen reagoi blogissaan heti: kokonaistyöpanosta on kyettävä lisäämään, ei vähentämään.
Vanhanen vetosi muun muassa arvioon, jonka mukaan vuoteen 2025 mennessä Suomen työikäisten määrä alenee yli 200 000 työntekijää ja yli 65-vuotiaiden määrä kasvaa 500 000. Karuihin lukuihin on pakko reagoida monin keinoin - myös työajan avulla. Pitempiin työaikoihin ja jatkettuihin työvuosiin pitää kuitenkin antaa riittävät houkuttimet esimerkiksi hölläämällä verotusta ja huolehtimalla työhyvinvoinnista.
Ajatuksia työajan lyhennyksistä ei silti pidä leimata pelkästään utopistien haihatteluksi. Vapaa-aika on hyvinvoinnin oleellinen osatekijä. Nyt sen lisäys vain on Suomessa ja muualla länsimaissa käytännössä vaikeaa toteuttaa. Työntekijöiden pitkän jakson tavoitteissa se varmasti pysyy.