EU:n Suomelle asettama uusiutuvan energian vaatimus on kova. Vaihtoehtoja ei kuitenkaan ole. Hallituksessa esillä ollut malli velvoitteen täyttämisestä toimii, kunhan se ei nosta puun hintaa pilviin.
EU:n huippukokous linjasi kolme vuotta sitten unionin energiapolitiikkaa kauaskantoisella tavalla. Asetetusta kolmesta suuresta tavoitteesta yksi oli, että uusiutuvan energian osuus EU:n energiantuotannossa pitää nostaa 20 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä. Tavoite on sitova.
Kun EU:n tavoite jyvitettiin maittain, Suomen velvollisuudeksi tuli nostaa uusiutuvan energian osuus 38 prosenttiin. Käytännössä kyse on noin 38 terawattitunnista. Vaatimus on kova, sillä tällä hetkellä Suomessa ollaan kymmenkunta prosenttia siitä perässä.
Jo tästä syystä elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen touhukkuudelle on perusteensa. Suomelle uhkaa tulla tulenpalava kiire. Asian perusfaktoihin kuuluu sekin, että ilman valtion tukea Suomi ei tavoitteeseen pääse.
Ratkaisu on luvassa hallituksesta näinä päivinä. Aikataulupaineita asettaa se, että uusiutuvan energian paketti liittyy elimellisesti ydinvoimaratkaisuun, jota moni taho, muun muassa keskustan hallituskumppani kokoomus ja teollisuus, kuumeisesti odottavat. Jotta ydinvoimaan nihkeästi suhtautuvat keskustalaiset saadaan nielemään uudet ydinmyllyt, on uusiutuvasta energiasta oltava vastapainoksi tarjolla riittävän houkutteleva kokonaisuus.
Hallituksessa esillä olleessa mallissa suurin paino on pantu puusta saatavalle energialle. Sitä on määrä saada irti 20 terawattituntia vuodessa. Aiheellinen tavoite on se, että energiaa irrotetaan siitä osasta puuta, joka nyt jää hakkuiden jälkeen metsään mätänemään.
Metsäteollisuus on jo ehtinyt huolestua siitä, että pelleteiksi ja muuksi puupolttoaineeksi valuu nyt metsäteollisuuden tarvitsemaa puuta. Huoli on ymmärrettävä ja liittyy metsäteollisuuden ikuisuusmurheeseen, puun hintaan.
Uhka niin sanotun ainespuun karkaamisesta sähköntuotannon tai muun energian raaka-aineeksi on todellinen, jos tukea jaetaan hövelisti. Pekkarisen mukaan keinoja asian pitämiseksi oikeilla urilla haetaan. Se onkin välttämätöntä. Kaikkiaan suunnitellun puunkäytön vaatima tuki voi olla runsaan 150 miljoonan euron luokkaa.
Kuusi terawattia tavoitteesta on määrä temmata tuulivoimalla, mikä pakosta vaatii syöttötariffin eli takuuhinnan käyttöönottoa. Sen hinnaksi on tulossa 200 miljoonaa euroa. Suomessa kannattaa kuitenkin muistaa, että samalla tavalla tuulivoimaa tuetaan kaikkialla maailmassa. On silti järkevää, ettei takuuhintajärjestelmää lyödä lukkoon tästä ikuisuuteen vaan rajalliseksi ajaksi. Nyt esillä olleen 12 vuoden jälkeen järjestelmä on hyvä katsoa läpi sen hetken kokemusten ja tiedossa olevien vaihtoehtojen pohjalta. Vuosimäärä lienee joka tapauksessa riittävä sille, että energiayhtiöt uskaltavat panna suunnitelmansa liikkeelle.
Loput uusiutuvan energian tavoitteesta lasketaan saatavan muun muassa lämpöpumpuin, pelletein ja biodieselillä. Biojalostamojen tueksi on luvassa muutaman vuoden ajaksi noin 100 miljoonaa euroa.
Kysymys etanolin tuotannosta on vielä auki, ja hyvä niin. Ainakin viljaetanolin tuotanto on maailmanlaajuisesti hyvin kyseenalainen tapa tuottaa polttoainetta. Se nostaa viljan hintaa maailmalla ja ajaa ahtaalle etenkin kehitysmaiden ihmisiä. Vakuuttavat perustelut myös suomalaisen viljaetanolin tuotannon aloittamiseksi puuttuvat toistaiseksi nekin.