Tänään vietetään YK:n kansainvälistä pakolaispäivää.
Turvallisuus ja rauha ovat parasta Suomessa, vakuuttavat Oulun Toppelius-keskukseen kokoontuneet pakolaiset.
"Kun pääsin Suomeen, kiitin Jumalaa tästä maasta. Täällä ei tarvitse pelätä ja lapset saavat kasvaa turvallisessa ympäristössä", Sudanista kymmenen vuotta sitten paennut Ibrahim Hussein Ahmad sanoo.
Samaa mieltä on Ahmadin maanmies 31-vuotias Joseph Laku. Hän tuli Egyptin kautta turvapaikanhakijaksi Suomeen kaksi ja puoli vuotta sitten. Laku ei halua muistella lähtötilannetta Sudanissa.
"Se on oma asiani. Siellä oli sota ja sietämätöntä", hän sanoo vakavana.
Ahmad perheineen joutui jättämään kotimaansa beja-heimon ja Sudanin valtion välisten selkkausten vuoksi. Ahmadin mukaan valtio teki heimoon kuuluvien elämän hyvin vaikeaksi.
"Pelkäsin henkeni puolesta, samoin sukulaiset. Meistä tuli pakolaisia, ja nyt olemme eri puolilla maailmaa. Esimerkiksi äitini ja isäni asuvat Yhdysvalloissa. En ole nähnyt heitä kymmeneen vuoteen", Ahmad kertoo.
Sudanilaisille Pohjois-Suomeen sopeutuminen on valtava kulttuurishokki. Kieli, kulttuuri ja koko elinympäristö on uusi ja erilainen.
"Lumi ja talven pimeys ihmetyttivät aluksi. Ensimmäisenä kesänä tuntui tosi kummalliselta, kun keskellä yötä paistoi aurinko. Uni ei meinannut tulla millään", Ahmad mainitsee.
Suomalaisia
ystäviä kaivataan
Vaikka pakolaiset saavat elää nyt turvallisessa ympäristössä, heidän elämänsä on silti täynnä vaikeuksia. Suurin ongelma on suomen kieli. Ilman kielitaitoa työpaikan löytäminen on mahdotonta.
Laku, Ahmad ja hänen vaimonsa Insaf Abdalaziz Osman ovat yhtä mieltä, että 10 kuukauden pituinen suomen kielen kurssi ei riitä. Jatko-opetusta tarvittaisiin.
"Iltaisin ei ole mitään tekemistä. Olen vain kotona vaimon ja lapsen kanssa. Suomalaisten kanssa kommunikoiminen on vaikeaa", Laku sanoo.
"Miten aikuisten suomalaisten kanssa ystävystytään? Pitäisi saada ystäviä, niin oppisi paremmin kieltä. Meidän lapset puhuvat jo hyvin suomea, kun heillä on koulussa suomalaisia kavereita", Osman huomauttaa.
Bosnian pakolaisena Suomeen tullut Slavisa Cestic, 28, kertoo sopeutuneensa Ouluun helposti suomalaisen tyttöystävän avulla.
"Tulin Heikinharjun pakolaiskeskukseen huhtikuussa 2004 ja tapasin nykyisen vaimoni melkein heti. Menimme naimisiin ja nyt meillä 10 kuukauden ikäinen Marco-poika."
Myös Cesticin mielestä suomen kieli on suurin vaikeus.
"Puhun sujuvaa englantia, mutta se ei riitä. Jos aion työskennellä Suomessa rekankuljettajana, minun täytyy oppia kieli. Myös ammattitutkintoa pitää täydentää Suomen vaatimusten mukaiseksi."
Myös Joseph Laku, Insaf Abdalaziz Osman ja Ibrahim Hussein Ahmad toivovat löytävänsä työtä. Laku opiskelee parhaillaan ammattiopistossa datanomiksi. Ahmad oli Sudanissa kirjanpitäjä ja vaimo televisiotoimittaja. Nyt he olisivat valmiita tekemään mitä tahansa työtä, jos sellaista vain olisi tarjolla.
"Se olisi kaikista tärkeintä. Työ on ehkä suurin haave", Osman huokaa.