Aikaisempien syömishäiriöiden, anoreksian ja bulimian, rinnalle on nousemassa ortoreksia eli terveellisen syömisen pakkomielle.
Ortoreksia ei kuulu viralliseen tautiluokitukseen, mutta sen psyykkinen maailma on hyvin samanlainen kuin anoreksiassa, kertoo psykologi Pia Charpentier, Elämän Nälkä ry:n Syömishäiriökeskuksen toiminnanjohtaja.
"Erona on ainoastaan se, että kun anorektikolla on pakkomielle omasta kehosta ja lihomisen pelko, ortorektikko keskittää huomionsa ruuan laatuun."
Yleisesti ottaen huomion kiinnittäminen ruuan terveellisyyteen ei ole mitenkään sairastuttavaa. Pakkomielteeksi asia muuttuu siinä vaiheessa kun ruokavalion noudattaminen alkaa hallita elämää. Ruokavalio koostuu usein niin erikoislaatuisista ruuista tai aterian koostumuksen täytyy olla juuri oikeanlainen, ettei kylään voi lähteä ilman omia eväitä eikä ravintolassa voi syödä, kun ruoka on "väärää". Säännöistä poikkeaminen tuottaa vaikeita ahdistusoireita ja itsehalveksintaa.
"Äärilaidassa voi olla esimerkiksi sääntö, että syödä saa ainoastaan korkeintaan varttituntia aikaisemmin poimittuja vihanneksia. Jos sitä noudattaa, ei ehdi muuta tehdä kuin kasvattaa vihanneksia. Ylipäätään se, että on mahdollista syödä, vaatii aikaa ja organisoimista, jolloin elämän laatu itse asiassa heikkenee eikä parannu ruokavalion seurauksena."
Myös miesten
sairaus
Ortoreksia lähtee yleensä liikkeelle halusta tulla terveemmäksi ruokavalion avulla. Jotkut joutuvat karsimaan joitain ruokia pois esimerkiksi allergioiden takia tai ruokavaliolle voi olla ideologisia syitä. Vähitellen oikeanlaisesta syömisestä tulee pakkomielle.
Charpentierin mukaan monimutkaisen ja elämää rajoittavan ruokavalion noudattamiseen on useita eri syitä. Kun ihminen pystyy noudattamaan vaikeaa dieettiä, hän tuntee ylemmyyttä ja olevansa hyvä ihminen. Ortorektikko saa myös tyydytystä itsekuristaan ja kontrollistaan. Toisaalta, jos elämä tuntuu tyhjältä, intensiivinen ruokavalio täyttää tyhjyyttä.
"Ruokavaliosta tulee mainio elämän sisältö, jolloin voi jättää ajattelemasta varsinaisia ongelmia."
Ortoreksiasta kärsivien lukumäärästä ei ole tilastolukuja, mutta Charpentier epäilee, että tapausten esiintyvyys on lähellä muiden syömishäiriöiden esiintyvyyttä.
Voi johtaa jopa
kuolemaan
Anoreksia ja bulimia ovat yleisesti enemmän nuorten tyttöjen ongelmia. Ortoreksia on kuitenkin Charpentierin käsityksen mukaan enemmän aikuisten pakkomielle. Mutkikkaisiin ruokateorioihin perehtyminen vaatii monimutkaisen ajattelun kykyä ja kärsivällisyyttä, jota aivan nuorilla ei välttämättä ole. Lisäksi nuorten vanhemmilla on sanansa sanottavana kovin kummallisista ruokatottumuksista.
Ortoreksia eroaa aikaisemmista syömishäiriöistä myös siinä, että terveellisen syömisen pakkomielle kiehtoo myös miehiä. Esimerkiksi punttisalilla viihtyvä ja tarkasti tiettyyn kellonaikaan maitorahkansa ja maustamattoman riisinsä syövä bodarimies täyttää jossain määrin ortorektikon kriteerit, selittää Charpentier.
Äärimmilleen vietynä ortoreksia voi johtaa vakaviin puutostiloihin ja jopa kuolemaan. Myös anoreksia voi saada alkunsa ortoreksiasta. Suurin vaikutus ortoreksialla on kuitenkin sitä potevan ihmisen elämän laatuun ja sosiaalisiin kontakteihin.
Tervettä järkeä
syömiseen
Ortoreksiaa hoidetaan pitkälti samalla tavalla kuin muita syömishäiriöitä. Lievässä tapauksessa ihminen huomaa jossain vaiheessa menneensä ruokavaliossaan harhateille ja alkaa vähitellen purkaa käytöstään. Vaikeammissa tapauksissa muutokseen tarvitaan terapiaa.
"Jos syömishäiriön takia lähtee hoitoon ja terapiaan, kannattaa varautua, että siihen menee vähintään kaksi vuotta aikaa. Tutkimusten mukaan anoreksiasta parannutaan keskimäärin kuudessa vuodessa, joten jos kahdessa vuodessa selviää, voi jo onnitella itseään."
Charpentierin mukaan lähes mitä tahansa ruokavaliota voi noudattaa ilman sairastumista, kun käyttää tervettä järkeä. Toisaalta taas minkä tahansa ruokateorian liian orjallisesta noudattamisesta voi tulla ortoreksiaoireita.
"Kun noudattaa dieettiä, niin yleensä syntymäpäivien tai muiden juhlien aikaan pystyy luopumaan hetkeksi ruokavaliosta ja syömään mitä vain. Kun sairaudesta on kyse, ajattelu on hyvin joustamatonta. Jos sääntöjen rikkomisesta johtuu ahdistusta ja alkaa olla ruokavalionsa vanki, silloin on paha merrassa."