Suomessa on herätelty keskustelua pakkoruotsin poistamisesta ylioppilaskirjoituksista. Olisi kai pitänyt olla hiljaa, sillä ruotsalaiset eivät kestäneet ajatusta.
He rupesivat kostamaan. Ensin syrjäyttivät TeliaSoneran hallituksen puheenjohtajan Tapio Hintikan ja sitten Ruotsin pääministeri Göran Persson ilmoitti, että EU:n pääkomissaariksi pitäisi valita joku virkamies eikä poliitikkoa. Se tarkoittaa pakkosuomeksi sitä, että Persson ei halua EU:n pomoksi Paavo Lipposta, joka on enemmän suomalainen kuin puoluetoveri.
Vielä pahemmaksi asia muuttui, kun Persson alkoi selitellä puheitaan: kyllä sinne poliitikkokin kelpaa, jos vain on pätevä. Siis kuka tahansa, kunhan ei Lipponen. Tässä on suomalaisilla tiukat paikat. Totta kai me tiedämme, että ruotsalaiset tekevät mitä tekevät pelkkää kateuttaan, niinhän he ovat tehneet Paavo Nurmen ajoista alkaen. Mutta miten siihen pitäisi vastata?
Vastakkain ovat kansalliskunnia ja tarkoituksenmukaisuus. Hintikan paikan menettämiselle emme kai enää mitään voi, eikä ole varmaa, haluammeko edes, mutta kunnia vaatii vastaamaan Perssonin herjaan jollakin tavalla.
Voimme esimerkiksi päättää, ettei ylioppilaskirjoituksissamme vaadita enää edes vapaaehtoista ruotsia - oikeastaan voimme kieltää sen kokonaan. Tästä olisi se etu, ettei kukaan enää kiinnitä mitään huomiota siihen, mitä joku Persson sanoo, koska ei ymmärrä, mitä tämä Persson sanoo.
On kuitenkin vaara, että Persson sanoo sanottavansa englanniksi, tai jopa käännättää sen suomeksi. Sen varalta on ehkä sittenkin järkevää säilyttää jonkinlainen mahdollisuus ruotsin opiskeluun. Ainakin pysyisimme Perssonin puheista reaaliajassa, eikä tarvitsisi odottaa käännöstä.
Vahvoja perusteluita löytyy jopa sille, että pakkoruotsin asemaa vahvistetaan. Kun nimittäin EU:n pääkomissaarin valinta aikanaan tulee eteen, saatamme tarvita kaiken sen tuen mitä on saatavissa ulkomailta: ruotsalaisten, brittien, latvialaisten, liettualaisten, saksalaisten, hollantilaisten, belgialaisten ja mitä kaikkia niitä onkaan. Muuten Paavo Lipponen saattaa jäädä ilman minkäänlaista kelvollista EU-virkaa, ja hän joutuu jäämään Suomeen.
Ajatelkaapa sitä vaihtoehtoa, hyvät kanssakansalaiset! Miettikääpä, millaista on ollut elää Lipposen kanssa sen jälkeen, kun hänestä ei enää tullutkaan pääministeriä. Kuka hänen kanssaan tulee toimeen, jos hänestä ei tule EU-johtajaakaan?
Siis. Eiköhän ole viisainta ajaa sellaista ratkaisua, että Suomen ylioppilaskirjoituksissa aletaan vaatia pakkoruotsin ohella myös pakkolatviaa, pakkoliettuaa, pakkosaksaa, pakkobelgiaa ja niin edelleen. Se voi olla pikkuisen nöyryyttävää, mutta ajatellaanpa vaihtoehtoa!