Kuopion yliopistossa tehdyn väitöskirjatutkimuksen mukaan kaikki pakkolaitoksesta vapautuvat vangit syyllistyvät uuteen vakavaan rikokseen, useimmat vielä pian vankilasta pääsynsä jälkeen. Myös valtaosa pakkolaitokseen määräämättä jääneistä vakavan väkivaltarikoksen uusijoista teki uuden vakavan rikoksen tutkimuksen 24 vuoden seuranta-aikana.
Lääketieteen lisensiaatti, ylilääkäri Jarmo Paanila selvitti tutkimuksessaan 102 vaarallisen rikoksenuusijan pakkolaitokseen määräämistä vankilaoikeudessa vuosina 1971-1995.
Tutkimusaikana pakkolaitokseen eli "pyttyyn" eristettiin 42 rikoksenuusijaa ja 60 suoritti tuomionsa tavanomaisissa vankilaoloissa. Pyttyläisistä vapautui tutkimusaikana kymmenen miestä. Heistä jokainen syyllistyi uuteen väkivaltarikokseen tai seksuaalirikokseen.
Pakkolaitoksen välttäneistä pääsi tutkimusaikana vapauteen 50. Heistä 17 tuomittiin vakavasta väkivaltarikoksesta jo ehdonalaisen aikana. Koko seuranta-aikana rikoksensa uusi 82 prosenttia vapautuneista.
Tutkimuksen tekijän mukaan luvut ovat erittäin korkeita verrattuna siihen, että suomalaisista miehistä alle viisi prosenttia syyllistyy elinaikanaan vakaviin väkivaltarikoksiin.
- Voidaan sanoa, että vankilaoikeus ei ole pystynyt erottelemaan korkean uusimisriskin vankeja ja vähemmän vaarallisia vankeja toisistaan. Syynä on ollut ilmeisesti se, että kaikki arvioon tulleet ovat olleet korkean uusimisriskin omaavia ja heidän erottelunsa alaryhmiin on ollut mahdotonta, tiivistää Paanila.
Paanila on toiminut kuopiolaisen Niuvanniemen sairaalan ylilääkärinä vuodesta 1997 lähtien.
Vankilaoikeutta edeltää suuri määrä rikoksia
Paanila selvitti tutkimuksessaan pyttyyn määrättyjen ja normaalisti vankilassa tuomionsa suorittaneiden vakavien väkivaltarikosten uusimisriskiä sekä mm. heidän kuolleisuuttaan, taustaansa ja käyttäytymistään. Suomessa ei ole aiemmin tehty yhtä kattavaa tutkimusta uusimisriskiin vaikuttavista tekijöistä.
Vaaralliseksi rikoksenuusijaksi määritellään henkilö, joka toistuvasti syyllistyy toisten henkeen ja terveyteen kohdistuviin rikoksiin, esimerkiksi henkirikoksiin, seksuaalirikoksiin ja törkeisiin tuhotöihin. Jos tällaista tapahtuu toistuvasti kymmenen vuoden aikana, voidaan tekijä määrätä eristettäväksi pakkolaitokseen. Tutkimusaineistossa oli vain miehiä, vaikka naiset tekevät Suomessa noin kymmenen prosenttia kaikista väkivaltarikoksista.
Tutkimus osoittaa vaarallisten rikoksenuusijoiden psykososiaaliset lähtökohdat heikoiksi. Tutkittujen vanhemmilla oli psyykkisiä ongelmia ja alkoholismia. Taloudellinen toimeentulo oli huono ja työttömyys yleistä. Avioeroja oli runsaasti ja tutkitut miehet olivat olleet useissa sijoitusperheissä, lastenkodeissa sekä käyneet koulua koulukodeissa. Elämää leimasi juurettomuus ja lähes kaikki kuuluivat alimpaan sosiaaliluokkaan.
Yllättävää oli se, että tutkituista seitsemän prosenttia oli adoptoituja. Määrä on 35-kertainen adoptioiden esiintymiseen yleisväestössä. Paanilan mukaan osa väkivaltaisuuteen johtavista syistä oli nähtävästi kehittynyt jopa sukupolvien aikana.
Kaikilla pakkolaitokseen määrätyillä todettiin persoonallisuushäiriö. Sen lisäksi 85 prosentilla oli diagnoosi alkoholismista.
Pakkolaitokseen määrätyt syyllistyivät ensimmäiseen vankilatuomioonsa johtaneeseen kriminaalitekoon keskimäärin 20,6 vuotiaina. Ennen kuin heidät sijoitettiin pakkolaitokseen, olivat he olleet vankilassa keskimäärin 7,5 kertaa ja vankilavuosia oli takana yhteensä yli kymmenen vuotta.
Vankilaoikeuden alennettava määräämiskynnystään
Tutkijan mukaan tiedossa oleviin vakaviin väkivaltaisuuden riskitekijöihin olisi suhtauduttava vakavasti. Viranomaisten olisi tehostettava yhteistyötään korkeassa uusimisriskissä olevien henkilöiden kohdalla, ilman että lainsäädäntö asettaa sille esteitä. Vaaralliseksi arvioitujen henkilöiden seuranta olisi tehtävä mahdolliseksi tuomioiden suorittamisen jälkeen.
- Olisi aiheellista myös myöntää, että osa rikoksen tekijöistä on todella paatuneita, eivätkä heidän piintyneet väkivaltaiset käyttäytymismallinsa enää ole muutettavissa tai edes muunneltavissa, sanoo Paanila.
Paanilan mukaan vankilaoikeuden olisi alennettava määräämiskynnystään siten, että lähes kaikki tähän asti pakkolaitokseen esitetyt olisi myös määrätty eristettäviksi.
- Lisäksi joukossa on ollut monia, jotka olisi ollut aiheellista pitää siellä edelleen. Näyttää siltä, että tietynasteisesta riskistä alkaen olisi vaikeiden väkivaltarikosten uusijoiden annettava vahva näyttö nimenomaan vaarattomuudestaan.
Pakkolaitoksessa suorittaa nykyisin tuomiotaan keskimäärin 17 vankia vuodessa. Jos kaikki pakkolaitokseen eristettäväksi ehdotetut todella sinne määrättäisiin kohoaisi pakkolaitosvankien määrä sataan.
Viranomaisvalvontaa tehostettava
Myöskään kaikkia lain sallimia pakkolaitosesityksiä ei ole Suomessa tehty. Osa väkivaltaisuudesta on jäänyt huomaamatta, jos esimerkiksi syyttäjä ei ole huomannut vaatia pakkolaitokseen eristämistä jo alimmassa oikeusasteessa. Paanila suosittaakin, että syyttäjät esittäisivät myös pakkolaitokseen määräämistä, jos lain ehdot vain täyttyvät.
Tutkija tarjoaa muitakin ehdotuksia vakavan väkivaltarikollisuuden uusimisen ehkäisemiseksi. Vankilaoikeutta tutkija kehottaa paitsi alentamaan määräämiskynnystään myös käyttämään arvioidensa tukena vakavan väkivaltaisuuden ennustamiseksi kehitettyjä asteikkoja.
- Ainakin niissä tapauksissa, joissa väkivaltaisuutta todetaan pakkolaitokseen määräämisen jälkeenkin, olisi eristystä jatkettava määrävuosituomion päättymisen jälkeenkin.
Paanilan mukaan myös viranomaisvalvontaa koevapauden ja ehdonalaisen aikana pitäisi tehostaa.
Tutkittu 102 vangin joukko tappoi tai murhasi 104 ihmistä vuoteen 1995 mennessä. Näistä 96 tapahtui ennen vankilaoikeuden käsittelyä. Pakkolaitokseen esitettyjen rikoksenuusijoiden oma kuolleisuus havaittiin 4,9-kertaiseksi samanikäiseen normaaliväestöön verrattuna.
Paanilan väitöskirja tarkastettiin Kuopiossa perjantaina.