Paikoin alle 30 asteen painunut pakkanen oli Pulkkilan ykköspuheenaihe torstaina, sanoo S-Market Lamunseudun myyjä Eila Visuri. Kova pakkanen näkyi myös kaupassa, sillä ensimmäinen tunti kaupassa oli hiljainen. Sen jälkeen on käynyt väkeä aina jaksoittain.
Oululaisella opettajalla Katariina Räsäsellä oli huono onni. Hän joutui jäämään lukion vanhempainillan jälkeen yöksi Pulkkilaan, kun auto ei lähtenyt käyntiin. Auto hinattiin palolaitokselle sulamaan.
Postin jakelu on hoidettava, oli ulkona millainen keli tahansa. Sanomalehtiä jakamaan neljän aikaan torstaina aamulla lähtenyt Tuomo Ollila sanoo kylmän ilman vaikuttavan työhönsä, vaikka vaatetta panisi päälle kuinka paljon tahansa.
"Lähdettävä on, on pakkasta tai ei, sillä ihmiset odottavat aamukahville Kalevaa. Autossa tuntuu olevan neliskanttiset renkaat, kun sen näin pakkasella ottaa liikkeelle. Pakkasella autossa käy jatkuva veto, kun ikkuna on vähän väliä avattava", yli 20 vuotta ikkuna auki postia jaellut Ollila sanoo.
Myös postinjakaja Aaro Kolehmainen kylmän tunkeutuvan pakkasella auton sisään. Pidemmällä ajomatkalla se ei niin paljon vaikuta, mutta esimerkiksi taajama-alueella ikkuna on melkein jatkuvasti auki.
Koskenrantaan lämmitysöljyä tuonut muhoslainen Pasi Isopahkala kääntää lakkinsa korvaläpät alas, kun pakkanen alkaa laskea lähemmäs 20 astetta. Pakkasta hän ei kuitenkaan harmittele, sillä laitteet toimivat vielä juohevasti 20-25 asteen pakkasellakin.
"Ei sellaista pakkasta ole ollut, ettei ole tielle lähdetty. Sama se tilanne on turveautoilla. Ihan hyvähän se tällaisella pakkasellakin on töitä tehdä. Ennemmin pakkanen kuin räntäsade, sillä pakkasella sitä pysyy kuitenkin kuivana. Räntäsateella työskentely on hankalampaa", hän sanoo.