Pakistanin hätätilan suurin selittäjä on Pervez Musharrafin halu pitää valta käsissään. Samalla hän ajaa maataan yhä lähemmäksi kohti poliittista räjähdystä.
Pakistanin presidentti ja sotilasjohtaja Pervez Musharraf julisti maahansa lauantaina hätätilan. Päätös on Pakistanin viimeaikaisen jo muutenkin vaikean kehityksen tärkeä käännekohta. Mahdollisuus palata normaaleihin poliittisiin oloihin on menetetty pitkäksi aikaa eteenpäin, ja todennäköisintä on kehitys kohti yhä vakavampia sisäisiä levottomuuksia.
Musharraf perusteli päätöstään ennen muuta terrorismin uhalla. Enemmän asiassa näyttää painaneen se, että hän pelkäsi virkansa puolesta. Maan korkein oikeus harkitsi parlamentin lokakuisen presidenttiäänestyksen julistamista mitättömäksi.
Niinpä hätätilan alkajaisiksi on nähty, kuinka sotilaat ja poliisit kamppailevat kaduilla mieltään osoittaneita lakimiehiä vastaan. Tällainen irvokas näky symboloi hyvin, mitä Musharraf ajattelee lakien kunnioituksesta. Hänen ensimmäinen kohteensa eivät suinkaan olleet islamistit, jotka väkivalloin yrittävät murskata Pakistanin järjestelmän. Sen sijaan hän ryhtyi tukahduttamaan maansa demokraattisia instituutioita.
Musharraf sai vuonna 1999 vallan kaappaamalla sen itselleen. Nyt maassa suunniteltiin paluuta jälleen demokratiaan. Hätätilan jälkeen suunnitelmat ovat murskana, eikä syyttä puhuta Musharrafin toisesta vallankaappauksesta.
Ratkaisun takana on kylmää laskelmointia. Musharrafin tärkein tukija on Yhdysvallat, jonka demokratiapuheisiin sopii kovin huonosti demokratian tukahduttaminen liittolaismaassa. Mutta Yhdysvallat tarvitsee Musharrafia vielä enemmän terrorismin vastaiseen sotaansa. Oli siis odotettavissa koviakin sanallisia protesteja, mutta ei ratkaisevaa tuen vetoa pois.
Musharrafin peli merkitsee samalla valtavien riskien ottoa. Hänellä on nyt vihollisia kahdella aivan erilaisella suunnalla. Tukahduttamalla opposition presidentti suututtaa ne, jotka aidosti pyrkivät lisäämään Pakistanin demokratiaa. Samaan aikaan islamistitaistelijoiden haaste on noussut koko ajan suuremmaksi, etenkin Afganistanin vastaisella rajaseudulla mutta muuallakin.
Musharrafin tukipylvääksi jää enää armeija, jossa sielläkin on erilaisia kuppikuntia. Pakistanin tilanne jatkuu tämän jälkeen erittäin epävakaana.
Tammikuuksi aiottujen parlamenttivaalien kohtalo on yhä epävarma, mutta niiden pitäminen ajallaan ja aitoina olisi nyt nähdyn jälkeen melkoinen ihme. Loogisempi kehityssuunta on, että hätätila muuttaa nopeasti muotoaan kohti sotilasdiktatuuria. Sellainen puolestaan tosiasiassa heikentää Pakistanin valtion kykyä kamppailla islamistien kasvavaa painetta vastaan. On ennenaikaista povata islamistista vallankumousta Pakistanissa, mutta levottomuuksien ja epävakauden lisääntyminen on todennäköistä.
Pelottavinta on se kokonaiskuva, johon Pakistanin kehitys liittyy. Turkin armeija on Irakin vastaisella rajalla täydessä valmiudessa hyökkäykseen Irakin kurdialueille. Pohdinta Yhdysvaltain mahdollisesta hyökkäyksestä Iraniin on jälleen käynnissä. Irakissa ja Afganistanissa sekasorto jatkuu.
On todellinen vaara, että kaikki tämä ryöstäytyy käsistä alueelliseksi suursodaksi. Musharrafin politiikka ei asetelmaa suinkaan vakauta. Minkään muun ydinasevaltion sisäiset olot eivät tällä hetkellä näytä yhtä arvaamattomilta.