Keski- ja Etelä-Aasian asioista vastaava Yhdysvaltain apulaisulkoministeri Richard Boucher on palannut matkaltaan Islamabadista. Hän antoi Le Mondelle tämän haastattelun käydessään Pariisissa.
Mitä ajattelette Pakistanin armeijan Afganistanin rajan lähistöllä talibaneja vastaan aloittamasta operaatiosta?
Bajaurin heimovyöhykkeellä on ollut kovia taisteluita. Pakistanin armeijalla on Bajaurin alueen ääriainesten lisäksi vastassaan ilmeisesti myös muualta Pakistanista tulleita taistelijoita. Niin poliittiset kuin sotilaallisetkin tahot Pakistanissa suhtautuvat päättäväisesti tämän toimenpiteen loppuunsaattamiseen. Nämä ponnistukset ansaitsevat kaiken tukemme.
Voiko olla niin, että talibanien vastarinta itse asiassa osoittautuu tehokkaammaksi Pakistanissa kuin Afganistanissa?
Kysymys on kahdesta eri asiasta. Pakistan on valtio, jolla on hyvin koulutettu ja varustettu armeija, mutta ongelmana on se, että heimoalueet eivät oikeastaan koskaan ole täysin kuuluneet valtioon. Afganistanissa haasteena on laajentaa hallituksen kontrolli, hallinnon ja poliisin läsnäolo, koulu- ja muut infrastruktuurit koko maahan.
Pakistanilaiset eivät halua amerikkalaisten toimeenpanevan operaatioita omalla maaperällään?
En ole oikea henkilö puhumaan sotilaallisista operaatioista. Se mitä voin sanoa, on että pakistanilaiset ovat kertoneet minulle haluavansa ratkaista ongelman itse.
Asiantuntijat arvioivat al-Qaidan lisänneen läsnäoloaan Pakistanin heimoalueilla, minkä lisäksi Afganistaniin tulee koko ajan vapaaehtoisia taistelijoita muun muassa Irakista.
Tulijoiden määrää on mahdoton arvioida. Tiedämme, että al-Qaida on ollut läsnä näillä alueilla jo vuosikymmenten ajan. Tässä on siis pikemminkin kysymys vakiintuneesta läsnäolosta kuin lähdöistä tai saapumisista. On toki sanottava, että viime vuosina näiden heimoalueilla vaikuttavien ääriryhmien ja al-Qaidan välinen yhteistyö on tiivistynyt. Se ei kuitenkaan ole mikään pysyvä ilmiö. Yhä useamman heimopäälliköt alkavat tiedostaa, että nämä ulkomaalaiset taistelijat vaarantavat Pakistanin tulevaisuuden.
Mitä mieltä olette siitä, että Afganistanin presidentti Hamid Karzai on halukas käymään vuoropuhelua talibanien kanssa?
Olemme aina kannattaneet sovintoa. Karzai on ilmaissut kantansa selvästi: on avattava ovet niille, jotka ovat taistelleet hallitusta vastaan, mutta jotka nyt ovat valmiita hyväksymään perustuslaillisen järjestelmän. Näiden tahojen on vain luovuttava vallantavoittelusta ja tunnustettava Afganistanin laillinen hallinto. Sitä paitsi kukaan ei ole valmis luovuttamaan näille ihmisille osia Afganistanin alueesta.
Huolestuttaako teitä se, että talibanien asema Afganistanissa on vahvistunut?
Viime vuonna talibanit yrittivät vallata kaupunkeja ja alueita, he yrittivät muun muassa vallata Kandaharin, mutta epäonnistuivat. Tänä vuonna he ovat vaihtaneet taktiikkaa: he ovat alkaneet luoda epävarmuutta. Se ei muodosta strategista uhkaa itse Afganistanin hallitukselle, mutta uhkaa kyllä väestöä. Talibanien läsnäolo merkitsee itsemurhaiskuja, pommeja, kidnappauksia. Mutta he eivät hallitse alueita, vaan ovat ainoastaan läsnä. Nyt pitääkin huolehtia siitä, ettei pääse syntymään tyhjiöitä. Hallituksen pitää kyetä laajentamaan vaikutusvaltaansa, ja tuoda turvallisuutta, oikeutta ja taloudellisia tulevaisuudennäkymiä kaikkialle maahan. Afganistanin armeija on yhä vahvempi ja sen poliisit yhä paremmin koulutettuja.
Onko mahdollista käyttää Afganistanissa strategiaa, joka Irakissa on johtanut jonkinlaisiin edistysaskeliin?
Afganistan ei ole Irak. Heimotilanne on erilainen ja kysymys luonnonvaroista on hyvin erilainen. Irakissa on öljyä. Irakissa haasteena on vaurauden jakaminen, Afganistanissa puolestaan köyhyyden jakaminen. Yhteisenä piirteenä on kuitenkin se, että molemmissa hallitusta pitää lähentää kansaan. Tämä on avainkysymys.
Eikö Yhdysvalloille merkitse tavallaan tappiota se, että se ei seitsemässä vuodessa ole kyennyt eliminoimaan Osama bin Ladenia?
Te tiedätte, millainen se maailmankolkka on? Luonnonolot ovat hyvin karut. Jopa 4 000 metrin korkuisia vuoria. Kuin villiä länttä pahimmillaan. Ja lisäksi se on aluetta, joka tavallaan on erillään kummastakin maasta, hallinnon ulkopuolella. Ymmärrän siis, miten vaikeaa kaikki on. Mutta tavoitteena on, että pakistanilaiset ja afganistanilaiset pitävät painetta yllä näillä alueilla. Me teemme parhaamme saadaksemme heidät yhteistyöhön. Uskon, että nämä ponnistukset tulevat kantamaan hedelmää.
©(2008) Le Monde. Distributed by The New York Times Syndicate