Pakinoitsija ja Oulun murteen asiantuntija Jukka Ukkola on Iin lukio kolmas paikallinen kirjailijavieras. "Olemme yhdessä Iin kansalaisopiston kanssa nyt kolmena vuonna peräkkäin järjestäneet kirjailijavierailuja. Tavoitteemme on, että vieras on täältä Pohjois-Suomen alueelta", Iin lukion äidinkielenopettaja Teijo Liedes kertaa.
Ukkola on tullut kertomaan Iin koulun ysiluokkalaisille ja lukiolaisille Oulun murteesta ja pakinoiden kirjoittamisesta. "Olemme lukeneet vieraan pakinoita etukäteen, joten meillä riittää kysymistä ja mielenkiintoa", Liedes puhuu tilaisuuteen valmistautumisesta.
Jenni Mäen,17, mielestä Oulun ja Iin murre ovat keskenään samanlaisia. "En kyllä ole koskaan huomannut, että niissä olisi hirveästi eroa." Itse murrepuhujaksi tunnustautuva nuori neiti on saanut aina välillä kuulla huomautteluita venyvästä ja vanuvasta murteestaan.
"Minulla on kavereita Jyväskylässä ja siellä saan kuulla omasta murteestani. Ei kyllä onneksi ole vielä tullut sellaista hetkeä, etten olisi tullut ymmärretyksi puhetavan vuoksi."
Oulun murretta on aina pidetty hyvin tunnistettavana murteena. Tottahan toki on, että moni oululainen saa kaupungista poistuessaan kuulla kyllästymiseen asti utelun "Ookko nää Oulusta, pelekääkkö nää polliissia ja juokko nää pillillä piimää."
"Monet Oulun murteen sanoista on tullut meille ruotsista. Hantuuki ja vörkkeli on sellaisia. Paljon on kuitenkin tullut merimiesten mukana myös Ranskasta. Karamelleja tarkoittavat kompiainen ja pompooli ovat sellaisia", murremestari Ukkola valottaa.
Kompiaisen kerrotaan muovautuneen merimiesten kysymyksestä combien, joka on ranskaa, ja tarkoittaa kuinka paljon (esimerkiksi karamelli maksaa).
Ruotsin sijaan Englannista on Ukkolan mukaan tullut termi huithapeli, joka tunnetaan kyllä muuallakin kuin Oulussa. "Lontoossa on alue nimeltään Whitechapel, joka 1800-luvulla tunnettiin pahamaineisena alueena. Suomen kielessä Whitechaple kääntyi huithapeliksi ja sillä tarkoitettiin epäluotettavia ja epämääräisiä henkilöitä."
Laura Koivumaa on kotoisin Keminmaalta. "Kyllä oululainen murre on erilainen. Meillä on puheessa enemmän meän-kielen piirteitä. Juuri tässä mietin, että olen kyllä joskus joutunut kysymään jonkin sanan tarkoitusta, mutta en nyt saa päähäni, mikä se on ollut."
Vaikka Koivumaa joutuu harvemmin tilanteisiin, joissa kielet eivät kohtaa, jaksavat ne silti naurattaa häntä.
Lehtori Liedestä kiinnostaa pakina tyylilajina. "Toissa keväänä otettiin käyttöön uudistunut äidinkielen ylioppilaskoe. Siinä äidinkielen koe muodostuu tekstitaidon kokeesta sekä esseekokeesta. Tekstitaidon kokeessa oppilaiden täytyy tunnistaa eri tekstilajeja ja analysoida tekstejä. Tärkeämpää kuin mitä kirjoitetaan on se, miten kirjoitetaan."
Ukkola valaisee oppilaille melko selkeästi mikä on pakina. "Pakinassa voi keljuilla ja lyödä sellaisella pehmustetulla nyrkkeilyhanskalla. Pakina voi myös olla kielellistä kikkailua. Harva käy pakinasta urputtamaan. Tai jos joku käy, niin yleensä hän joutuu itse naurun alaiseksi."
Kirjailijan mukaan Suomessa on pula hyvistä pakinoitsijoista. Ukkolan tekemällä Suomen tunnetuimpien pakinoitsijoiden listalla komeilevat nimet ovat napauttaneet kynillään jo vuosikymmeniä.
Kenties tämän esityksen jälkeen seuraava sivaltaja tulee Iin lukiosta.