Varaslähdön kesään saa matkustamalla etelämmäksi aurinkoon jo keväällä. Internetistä tai television myyntikanavilta löytyy suuri valikoima viime hetken tarjouksia. Halvin on Turkki. Viikon matkan, johon kuuluu lento ja viiden tähden hotelli, saa 145 eurolla.
Ainoa ihmetyksen aihe tilauskaavakkeessa on huomautus, että matkan hintaan sisältyy kahden päivä retki Pamukkaleen. Jos ei osallistu siihen, hotelliin jääminen maksaa 80 euroa.
Lentokentällä on bussi vastassa. Hotellissa matkailijan ranteeseen kiinnitetään muovinauha, jota ei saa ottaa pois. Vasta myöhemmin minulle selviää rannekkeen merkitys: keltainen pelkkä aamiainen, sininen puolihoito ja punainen myös juomat sisältävä täysihoito.
Hotelli ei ole huono, tosin viisi tähteä tuntuu liioittelulta, mutta se on keskellä ei mitään. Lähistöllä ei ole kylää kaupungista puhumattakaan. On vain korkea päärakennus ja satoja bungaloveja pitkin pusikkoa, uima-allas, uimahalli, tenniskenttä sekä kolme suljettua ravintolaa ja yhtä suljettu ostokeskus.
Hotelli on täynnä, mutta ravintolat ja ostokeskus ovat auki vain sesonkina eivätkä ne silloinkaan palvele ulkopuolisia. Matkaopas selittää, että sesonkiaikaan toimitaan pelkästään all included-periaatteella, kaikki on maksettu etukäteen. Täysihoitolaisilla on oikeus pari kertaa viikossa käydä á la cartessa.
Toiminnassa on vain ruokasali ja baari. Ruokasalista saa hoitoon kuuluvia aterioita ja baarista pelkkiä juomia. Jopa turkkilainen kahvi ja espresso tehdään murukahvista. Baari ei tarjoa edes voileipää puhumattakaan hampurilaisesta.
Oppaan mukaan ainoa keino päästä ruokaan käsiksi on ottaa vähintään puolihoito. Se ei ole jälkikäteen halpaa huvia. En suostu, kosken halua hotellin vangiksi. Ihmiset ovat ensimmäisenä päivänä tyytyväisiä ateriaan, toisena hiukan vähemmän ja kolmantena alkavat lausunnot: aina sitä samaa. Myös aamiainen on pilkulleen sama joka päivä.
Autonvuokrausta ei ole, paitsi kuljettajan kera. Se ei tarjoa kaivattua vapautta ja on lisäksi kallista. Pikkubussi lähimpään kylään kulkee vain päiväsaikaan, tavallista taksia ei ole tarjolla, on vain kalliita hotellitakseja. Myöskään pankkiautomaattia ei ole. Portieeri vaihtaa rahaa, mutta kurssi on kurjaakin kurjempi.
"Ette lainkaan tarvitse Turkin liiroja. Kaiken voi hoitaa euroilla", neuvoo matkaopas. Hän ei mainitse huonosta kurssista. Hän väittää myös, että vanhat setelini ovat arvottomia ja kehottaa tapetoimaan niillä seinän.
Ensimmäisenä päivänä on ilmainen tutustumisretki. Kohteena on matala sameavetinen putous ja ravintolana toimiva karavaaniserai. Ateria maksaa 10 euroa, mikä Turkkiin on paljon, varsinkin kun ruoka on kurjaa, hinta-laatusuhde ei täsmää. Juomat ovat ryöstöhinnoissa, pieni olut 4 euroa ja sormustimellinen appelsiinimehua 2 euroa.
Tien vieret ovat täynnä hedelmäkojuja. Suoraan puusta poimitut mehukkaat appelsiinit maksavat 50 senttiä kilo. Sen tosin saan tietää vasta myöhemmin, sillä bussi ei kansan vaatimuksista huolimatta pysähdy.
Pamukkaleen lähdetään vasta 8.15, jos on ilmoittautunut myös Antalyan retkelle. Muuten lomalaisen on raahauduttava bussiin 6.30. Retkien tarkoitus ei ole nähtävyyksien katselu, vaan tietyt suuret yritykset: maan suurin mattokutomo, kulta- ja jalokiviliike sekä nahkavaatetehdas. Ne kaikki on mahdutettava yhteen ja samaan retkeen, jos ei ole tilannut toista.
Opas selittää monisanaisesti, kuinka erinomaisia ja laadukkaita yritykset ovat, kiinteähintaisia ja suorastaan valtion takaamia. Sen sijaan basaareilta ja muilta pieniltä kauppiailta ei pidä ostaa mitään, sillä hinta on huima, laatu surkea ja tuotteet väärennöksiä.
Melkein kaikki innostuvat ostamaan. Hinnat eivät ole halpoja eivätkä kiinteitä. Joka bussillisesta turisteja tuhannet eurot vaihtavat omistajaa.
Matka Pamukkaleen on pitkä, ilma huono ja väki enimmäkseen eläkeläisiä. Yhdelle tulee vessa-asiaa. Matkaopas ilmoittaa, että välipysähdys on puolen tunnin kuluttua, siihen saakka sopii kestää.
Pysähdyspaikka on kummallinen. Jokseenkin rähjäinen parakki, hinnat ovat huikeat ja hintalaput kovin väliaikaisen tuntuisia. Ilmeisesti ne pannaan esille kiireesti bussien tullessa. Samaan läävään pysähtyvät nimittäin kaikki retkibussit, sillä kertaa peräti seitsemän kappaletta.
Myös paluumatkan pysäkki on yhtä kummallinen lato. Ja tietysti sekä menoon että paluuseen liittyy myös 10 euron lounas, laatu surkea, yhdessä lämpimänä ruokana on kuivuneita kananselkiä. Koivet ja rinnat on tarvittu parempiin suihin.
Antalyassa ryhmälle annetaan tunti vapaata aikaa. Se riittää vuokra-auton hankkimiseen. Autoni osoittautuu tuiki tärkeäksi. Puhdistamattomien lämmitys- ja ilmastointilaitteiden takia moni sai flunssan. Hotelli tarjosi vain aspiriinia, mutta autolla voi kuskata tarvitsijat apteekkiin.
Auto mahdollistaa oman retkeilyn. Sidessä eksyn mattokauppaan. Sellaiseen tavalliseen, johon matkaoppaan mukaan ei pidä mennä. Siellä ei hurrata massaturismille.
"Niille ihmisille matkailija on viimeistä solua myöten nyljettävä saaliseläin", sanoo sideläinen Hamdi Mengüc, jonka liikekumppani on Turkin mattokauppiaiden yhdistyksen puheenjohtaja.
"Mutta eivät he nylje pelkästään turisteja, vaan he pettävät myös Turkin valtiota. Kysymyksessä on matkailumafia", hän lisää.
Mengüc tietää tarkkaan, missä meitä käytettiin.
"Hinnat ovat kovat. Mutta jos tulette katumapäälle, ette voi purkaa kauppaa, sillä teille ei ole annettu sopimusta mukaan. Eivät ne yritykset maksa veroja, ne nauttivat valtion tukea. Lennot ja majoitus ovat halpoja, niin lentoyhtiö ja hotellit voivat kirjata tappion ja saavat avustusta. Tulot turistien ostoksista jaetaan ja kuitit katoavat, niin liikkeetkin saavat avustusta."
"Pahan alku ja juuri on kaiken sisältävä valmismatka. Jos ihmiset ottaisivat edes puolihoidon, he kävisivät kerran syömässä muuallakin ja pistäytyisivät ehkä myös jossakin liikkeessä. Pienet yritykset ovat hätää kärsimässä. Moni on tehnyt konkurssiin tai muuten vain sulkenut ovensa. Pahinta on, että matkaoppaat varoittavat meistä. Ne kuuluvat samaan mafiaan. Me aiomme nousta kapinaan."
Ravintoloissa on sama ääni kellossa, laatu hyvä ja hinnat kohtuulliset niin ruuissa kuin juomissa.
"Minulle tarjottiin tilaisuutta valmistaa lounaita 60 hengen ryhmille, mutta kieltäydyin. Ravintola saa 3,5 euroa. Minä en pysty valmistamaan kunnollista kolmen ruuan ateriaa siihen hintaan. Ei ihme, että ne ateriat ovat huonoja. Ainoan tulonsa ravintola saa ylihintaista juomista", valittaa ravintoloitsija Ismet Albayrak.
"Toivon että ihmiset kyllästyvät kaiken sisältävään täysihoitoon, hän sanoi ja vilkaisi muka vanhentuneita seteleitäni. Ne kelpasivat maksuvälineeksi täydestä. Tosin yrittäjän on käytävä vaihtamassa ne pankissa, mutta sinne hän muutenkin menee."
Useilta kymmeniltä matkoiltani Turkissa tiedän, että yksityismatkailija on kuningas. Hinnat ovat kohtuulliset, ruoka hyvää ja ihmiset ystävällisiä, palvelevia ja kontaktihalukkaita. Turkki on pehmeän matkailun maa.
Matkailijat eristävä kova massaturismi ei sovi turkkilaiselle luonteelle, ja matkailijan ainoiksi kontakteiksi jäävät matkaopas ja pitkää päivää tekevä stressaantunut hotellin henkilökunta. Hotellighetot eivät edistä mitään, ne tappavat pienyritykset ja hyödyttävät vain isojen poikien matkailukartellia.