Muiden vuotuisjuhlien tapaan juhannus on istutettu osaksi kristillistä perinnettä. Kirkollista juhannusta on vietetty 400-luvulta lähtien Johannes Kastajan syntymän muistoksi. Määritelmällinen syntymäpäivä on 24. kesäkuuta, Suomessa juhannuspyhäksi on valittu sitä lähinnä oleva lauantai.
Juhannuksen juuret ovat kuitenkin pakanallisessa, yleiseurooppalaisessa kesäpäivänseisauksen traditiossa. Käännekohta, jolloin päivä on pisimmillään, on täynnä maagista latausta. Juhannusyönä aarrevalkeat palavat, taiat tepsivät ja tulevaisuus paljastaa kasvonsa.
Suomalaiseen juhannusperinteeseen kuuluu erityisesti tulevan aviomiehen ennustaminen. Tämän hahmo ilmaantuu lähteen pintaan tai peiliin, jota katsellaan kolmikulmaisen peltosaran päässä tai kaivon kannella. Tyynyn alle asetetut, eri talojen mailta kerätyt kukat tuovat sulhasen uniin.
Sulhon haamu ilmestyy neidolle, joka menee juhannusyönä pesulle joen rantaan tai kiertää kaivon yhdeksän kertaa vastapäivään. Tarina kertoo, että pappilan piika kohtasi viimeisellä kierroksella itse kirkkoherran.
"Näkemäsi tarkoittaa, että minä kuolen tänä vuonna ja sinä tulet rovastin vaimoksi", selitti ruustinna.
Kokon tukipuiden palamisesta tytöt saavat selville, pääsevätkö he vielä samana vuonna naimisiin. Jos itselle nimetty ranka palaa huonosti, niin ei tärppää. Tukipuun kaatumissuunnasta päätellään, mistä suunnasta puoliso on kotoisin.
Jos juhannusyönä kiipeää kolmasti muutetun rakennuksen katolle, voi kuulla häämusiikkia tai lapsilykkyä ennustavaa vauvan itkua, mutta huonossa tapauksessa arkunlautojen kolinaa.
Eikä puuha ole vaaratonta: eräässä tarinassa kiipeilijää seuraa karvainen hirviö. Kertoja hyppää hädissään alas ja katkaisee jalkansa. Kerran riihestä kuultiin puinnin ääntä, mikä on tietysti juhannusyönä absurdia. Mutta niinpä riihen omistaja kuoli tappelussa. Sitä se tiesi.
Juhannustaioilla tavoitellaan myös aineellista hyvää. Kun vetää lakanaa naapurin mailla ja puristaa siitä kosteuden omalle pellolle, siirtyy kasvuvoima mukana. Lisäksi peltoon kannattaa heittää kolme naapurilta kähvellettyä tähkää. Karjaonni ja maidonsaanti varmistetaan koristelemalla lehmät kukin ja seppelein.
Äkkirikastuminenkin on mahdollista. Juhannusyönä haltiat polttelevat aarteistaan hometta pois. Tyypillisesti ohikulkija nappaa aarnitulesta hiilen toisensa perään ja yrittää turhaan sytyttää piippunsa. Aamulla hiilet ovat muuttuneet kovaksi valuutaksi.
Tai sitten kätköpaikalla on taisteltava verisen, kenties jopa nyljetyn härän kanssa. Kunhan sarvista jaksaa pidellä kiinni aamunkoittoon asti, aukeaa aarrehauta tai härkä muuttuu rahaa täynnä olevaksi astiaksi.
Aarnitulia voi nähdä mainitun kolmasti muutetun tönön katolta.
Kokkoa poltettaessa on muistettava juhlatulien varsinainen tehtävä, pahojen voimien poiskarkotus. Tulos varmistetaan ammuskelemalla ja mölyämällä. Kaikesta edellä kerrotusta tämä lienee lähinnä nykysuomalaisen sydäntä.
Tyhjennettyyn pulloon kerätyllä juhannusyön kasteella voi parantaa taudin kuin taudin, siis myös krapulan. Naaman peseminen kasteella tuottaa tämän päivän katsannossa kaksiarvoisen tuloksen: toisaalta teerenpilkut poistuvat, toisaalta ruskettuminen estyy.
Lisää juhannustaikoja ja -uskomuksia löytyy Suomalaisen kirjallisuuden seuran nettisivuilta osoitteesta www.finlit.fi/tietopalvelu/juhlat/
